SDP:n Tuula Väätäinen: Seksuaalirikoksia koskevan rikoslain kokonaisuudistus on välttämätön
10.6.2020 15:00:00 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Lain uudistamistarve on kirjattu pääministeri Sanna Marinin johtaman hallituksen ohjelmaan ja kokonaisuudistusta koskeva hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle keväällä 2021.
Rikoslain uudistaminen raiskauksia koskevan lainsäädännön osalta tarkoittaa suostumuksen puutteen lisäämistä raiskauksen määritelmäksi. Lainsäännösten tulee sisältää rangaistussäännös, jos sukupuoliyhteys on tapahtunut vastoin toisen ihmisen tahtoa. Lisäksi nuoriin lapsiin kohdistuneiden sukupuoliyhteyksien säätäminen rangaistaviksi raiskausrikoksina sekä rangaistusten kiristäminen ovat valmistelussa.
- Seksuaalirikoksia koskevan rikoslain kokonaisuudistus on täysin välttämätön. Hallituksen linjaaman rikoslain uudistuksen lähtökohtana ovat jokaisen seksuaalinen koskemattomuus ja itsemääräämisoikeus. Raiskauksenmääritelmä muuttaminen suostumuksen puutteeseen perustuvaksi on todella tärkeä lainsäädännöllinen uudistus. Lisäksi lapsiin kohdistuneiden sukupuoliyhteyksien muuttaminen rangaistaviksi raiskausrikoksina ja rangaistusten kiristäminen ovat äärettömän tarpeellisia muutoksia, kertoo kansanedustaja Tuula Väätäinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuula VäätäinenKansanedustaja
Puh:050 511 3018Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Pia Viitanen: Hallituksen tempoileva veropolitiikka tulee Suomelle kalliiksi2.2.2026 12:54:35 EET | Tiedote
-Hallituksen tempoileva veropolitiikka ei tue talouden kasvua, mutta tulee julkiselle taloudelle kalliiksi. Omille eturyhmille tehdyt kalliit veronalennukset tarkoittavat jälleen lisäleikkauksia yhteiskunnan heikoimmilta, sanoo kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan verojaoston jäsen Pia Viitanen (sd).
SDP:n Paula Werning: Sähkön hirmuhinnat paljastavat Orpon hallituksen varautumisen puutteet2.2.2026 12:27:49 EET | Tiedote
Suomalaiset kärvistelevät pakkasessa ja maksavat siitä kovan hinnan. Pörssisähkön hinta on noussut jopa 55 senttiin kilowattitunnilta, ja se näkyy suoraan kodeissa: lämmitystä joudutaan rajoittamaan, kodinkoneiden käyttöä siirtämään ja arkea sovittamaan hintapiikkien mukaan. Suomen hallituksen vastuulla on huolehtia siitä, että Suomi on varautunut tilanteisiin, joissa tuotanto ei vastaa kysyntää ja hinnat karkaavat käsistä. Orpon hallituksen aikana tämä varautuminen on ollut riittämätöntä, sanoo SDP:n kansanedustaja Paula Werning.
SDP:n Pia Hiltunen: On jo aikakin hallituksen herätä ja ryhtyä virvoittamaan asuntomarkkinoita1.2.2026 14:15:50 EET | Tiedote
Hallituspuolueiden riveistä ehdotetaan asuntokauppoihin liittyvän varainsiirtoveron väliaikaista poistamista tai puolittamista. Hienoa, että hallituksen riveistä löytyy vihdoin kiinnostusta toimelle, jota SDP on pitänyt esillä jo usean vuoden ajan, kansanedustaja Pia Hiltunen huomauttaa.
SDP:n Aki Lindén: Miksei ministeri Juuso ota vastuuta vanhustenhoivan ongelmista?1.2.2026 10:48:15 EET | Tiedote
Viime päivinä olemme saaneet kuulla järkyttäviä uutisia vanhustenhuollosta. Huomiota herättää hallituksen hiljaisuus ja vastuuministeri Juuson toimettomuus, sanoo SDP:n kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Aki Lindén.
SDP:n Joona Räsänen: Orpon hallituksen on kannettava vastuunsa Suomen viemisestä EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn31.1.2026 09:55:49 EET | Tiedote
Hallituspuolueet lupasivat viime vaaleissa lopettaa velaksi elämisen mutta Orpon ja Purran johdolla velkaantuminen on vaan entisestään pahentunut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
