SDP EDUSKUNTA

SDP:n Tuula Väätäinen: Vanhusten kotihoidon palveluita vahvistetaan

16.6.2021 20:06:21 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
Sosiaali- ja terveysministeriö on saanut valmiiksi luonnoksen hallituksen esityksestä, jolla parannetaan iäkkäiden ihmisten kotiin annettavia palveluja ja uudistetaan asumispalveluja. Esitys on osa laajempaa vanhuspalvelujen uudistamista. Hallituksen esityksen myötä nykyinen kotipalvelu ja kotisairaanhoito yhdistetään kotihoidoksi ja tukipalvelut erotetaan omaksi palvelumuodokseen. Näin taataan lailla ikäihmisten tarvitsemat palvelut.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

- Ikäihmisten on voitava elää kodissaan turvallisesti sekä saatava tarpeita vastaavat palvelut kotiin. Tällä hetkellä palveluiden saatavuudesta ei ole ollut täyttä varmuutta. Ongelmana on ollut mm. hoitajien riittävyys ja tämän takia hoitotyö on kärsinyt. Hoitajat eivät ole kiireiden takia voineet keskittyä täysimääräisesti työnsä. Meidän tulee turvata mahdollisuudet laadukkaaseen hoitotyöhön ja myös huolehtia siitä, että ala säilyy vetovoimaisena, kertoo kansanedustaja Tuula Väätäinen (sd.).

- Jatkossa hoitajien riittävyyttä seurataan entistä paremmin omavalvonnan kautta ja kotihoito järjestetään tarpeiden mukaisesti vuorokauden kaikkina aikoina. Hallitus on sitoutunut varmistamaan kotihoidon palveluiden rahoituksen siten, että hoitajien työajasta valtaosa voidaan käyttää juuri elintärkeään hoitotyöhön. Uudistuksen myötä ympärivuorokautiset palvelut siirtyvät osaksi tukipalveluja, ja niiden palvelujen toteuttamiselle säädetään yhtenäiset laatuvaatimukset. Näin pystymme paremmin varmistamaan hoitotyön laadukkuuden, sanoo Väätäinen.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Psoriasisförbundets ordförande Anette Karlsson: God vård är nödvändig, men fördomar kan inte behandlas med läkemedel29.10.2026 08:03:00 EET | Pressmeddelande

Psoriasisförbundets ordförande, riksdagsledamot Anette Karlsson (SDP), kräver nationellt stödmaterial för att stärka likabehandlingen av barn och unga med synliga kroniska sjukdomar i skolorna. På Internationella psoriasisdagen den 29 oktober vill Karlsson uppmärksamma hur fördomar och andras attityder påverkar barns och ungas självkänsla och vardag.

Psoriasisliiton puheenjohtaja Karlsson: Hyvä hoito on välttämätöntä, mutta ennakkoluuloja ei voi hoitaa lääkkeillä29.10.2026 08:03:00 EET | Tiedote

Psoriasisliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Anette Karlsson (sd.) vaatii valtakunnallista tukimateriaalia näkyviä pitkäaikaissairauksia sairastavien lasten ja nuorten yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi kouluissa. Maailman psoriasispäivänä 29. lokakuuta Karlsson haluaa kiinnittää huomiota siihen, miten ennakkoluulot ja muiden ihmisten asenteet vaikuttavat lasten ja nuorten itsetuntoon ja arkeen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye