SDP:n Tuula Väätäisen vappupuhe 1.5.
1.5.2022 12:00:00 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Arvoisat kuulijat, ystävät ja toverit,
Tänä tärkeänä päivänä, voimme kokoontua yhdessä viettämään työväenliikkeen juhlapäivää. Juuri nyt läheisyys on tärkeää ja vappu on hyvä aika pysähtyä rauhassa ja yhdessä miettimään, miten tuemme toisiamme ja miten voimme helpottaa ympärillämme olevien ihmisten arkea ja jaksamista.
Kevät ja kulunut vuosi on ollut täynnä hyvin vakavia asioita. Katseemme ja huomiomme on suunnattava sinne, missä kriisin vaikutukset näkyvät pahiten. Vaikeassa tilanteessa olevat ihmiset tarvitsevat tukeamme. Yhteinen etu on asetettava oman edun edelle. On suunnattava ajatukset tulevaisuuden uskon ja toivon korostamiseen. Koko historiansa ajan työväenliike on toiminut paremman ja valoisamman tulevaisuuden rakentamiseksi. Asiat kyllä järjestyvät.
Vapun sanoma ja merkitys eivät vanhene. Noin sata vuotta sitten sosialidemokraatit sitoutuivat ajamaan työväen omaa päivää kalenteriin, emmekä me turhaan tänäänkään vietä työväenjuhlaa. Työväen vappu ei ole pelkkää totutun suorittamista: puheiden pitämistä, marssimista ja punalippujen heiluttelua. Työväen vapun sanoman tulee kummuta syvästä sitoutumisesta epäkohtien poistamiseen täällä Suomessa ja maailmalla. Perinteet eivät kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan ihmisten usko ja luottamus siihen, että sosialidemokraatit parantavat yhteiskunnan epäkohtia ja seisovat sanojensa takana.
_________________
Arvoisat kuulijat,
Demokratia, oikeusvaltioperiaate sekä ihmisoikeudet muodostavat Suomen ja muiden eurooppalaisten yhteiskuntien perustan. Vakaus ja rauha Euroopassa perustuvat näille arvoille, nyt valitut arvot ovat uhattuna. On kannettava huolta eurooppalaisista periaatteista ja yhteistyön perinteistä, jotka ovat avainasemassa työssä rauhan puolesta ja turvallisemman tulevaisuuden rakentamisessa. Euroopan unionia tarvitaan tänä aikana aikaisempaa enemmän.
Venäjän aloittama häikäilemätön ja julma hyökkäys Ukrainaan on peruuttamattomalla tavalla muuttanut Suomen ja koko Euroopan turvallisuusympäristöä. Suomessa emme enää voi rakentaa turvallisuutta ja vakautta kuten ennen, luottaen niihin periaatteisiin, joiden perustalle olemme rauhaa niin pitkään luoneet. Venäjä on hylännyt kansainvälisen yhteisön arvopohjan ja viime kuukausina olemme jälleen Euroopassa nähneet mitä tarkoittaa, kun joku lähtee nujertamaan toisia. Ukrainan asia on meidän suomalaisten ja kaikkien demokratiaa vaalivien eurooppalaisten asia.
Sodan vaikutukset koskettavat meitä kaikkia. Tavallisen arjen kustannukset ovat nousseet. Vastuu sodasta ja sen aiheuttamista kärsimyksistä on yksinomaan Putinin ja hänen hallintonsa harteilla. Suomessa asuvia venäläistaustaisia ei saa syrjiä Venäjän hallinnon aloittamasta järjettömästi sodasta. Kukaan ei ole syyllinen syntyperänsä tai puhumansa kielen vuoksi. Otetaan avoimesti vastaan Ukrainan kansalaisia, jotka pakenevat sotaa kodeistaan. Osoittakaamme kaikki täällä Suomessa, että olemme Putinin ja Venäjän hallinnon aloittaman vihan lietsonnan yläpuolella.
Suomen on pidettävä jatkossakin huolta omasta puolustuksesta, reservin vahvuudesta ja koulutuksesta sekä yleisestä asevelvollisuudesta, johon myös naiset voivat laajasti osallistua ja suorittaa asepalveluksen halutessaan.
Ukrainan sodan tapahtumat ovat vahvistaneet demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion arvojen merkityksen ja erityisen tarpeen suojella niitä. Näiden arvojen varaan Eurooppa on rakennettu.
On tehtävä kaikki sodan lopettamiseksi. Hädässä olevia on autettava, kun autat muita, autat myös itseäsi. Kun autamme Ukrainaa, parannamme Suomea. Meidän on väsymättä puolustettava yhteisiä arvojamme ja rakennettava sellaista Suomea, Eurooppaa ja maailmaa, jossa oikeusvaltioperiaate, demokratia, ihmisoikeudet sekä tasa-arvo ja suvaitsevaisuus toteutuvat täysimääräisesti.
________________
Arvoisat kuulijat,
Vappu on ennen kaikkea työväen juhla. Tänä vappuna moni palkansaaja kokee epävarmuutta arjessaan. Jokainen, joka on käynyt läpi lakon ja työtaistelutilanteen tietää kuinka traumaattista sekä epävarmaa elämä silloin voi olla. Työntekijäliitot tekevät työtä suojellakseen työntekijöiden etuja sekä oikeuksia.
Tasa-arvoinen palkkaus on perus- ja ihmisoikeus. Palkkaerojen kaventaminen on keskeinen tasa-arvo kysymys ja laadukkaan sekä oikeudenmukaisen työelämän perusedellytys.
Sosiaali- ja terveysala on tilanteessa, jossa tehdystä työstä ansaittu palkka ei ole oikeassa suhteessa työn haastavuuden sekä kuormittavuuden kanssa. Käynnissä olevassa työtaistelussa hoitajat ja muut julkisen sektorin työntekijät tavoittelevat oikeudenmukaista palkkatasoa sekä parempia työoloja.
Työntekijäliitot ovat tässä tilanteessa tärkeässä asemassa ja niiden tehtävä on pitää huolta työntekijöiden eduista, työolosuhteista ja palkkauksen tasosta. Meidän on korkea aika tehdä koko sote-alaa koskeva suunnanmuutos ja löytää keinot palkkakehityksen ratkaisemiseksi.
Luotamme siihen, että osapuolet löytävät avaimet ulos vaikeasta tilanteesta. Suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksia on yhteistyö ja kyky sopia. Luottamus, toisen osapuolen kunnioitus ja yhteinen näkemys työmarkkinajärjestelmän tulevaisuudesta ovat keinoja kohti vakaampia olosuhteita reilulle sopimiselle työnantajien ja työntekijöiden välillä.
Sivistys ja koulutus sekä osaava työvoima ovat Suomen menestyksen tae. Ei ole sattumaa, että Suomi on edelleen koulutuksen kärkimaa. Se on vaatinut johdonmukaista koulutuspolitiikkaa ja uskoa tutkimuksen merkitykseen. Korkean tason osaamista ei rakennetta tyhjän päälle ja osaamisen tason ylläpitämiseksi on tehtävä töitä. Korkeasti koulutettu, osaava ja hyvinvoiva työvoima on suomalaiselle elinkeinoelämälle välttämätöntä.
Meidän sosialidemokraattien on oltava se solidaarisuusliike, joka vähentää yhteiskunnallista eriarvoisuutta. Isänmaata pitää kehittää sopimalla, ei repimällä. Suomi tarvitsee todellisia tekoja työn ja oikeudenmukaisuuden puolesta nyt enemmän kuin koskaan.
Näillä sanoin toivotan kaikille hyvää vappua!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuula VäätäinenKansanedustaja
Puh:050 511 3018Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Vuokralaisen asumisturvasta huolehdittava20.5.2026 11:09:37 EEST | Tiedote
Asuinhuoneiston vuokrausta koskevaan lakiin tehdään muutoksia, jotka lyhentävät vuokranantajan irtisanomisaikaa uusissa vuokrasopimuksissa. – On kohtuutonta, että vuokralaisen on jatkossa asuttava asunnossa kaksi kertaa nykyisen verran päästäkseen vuokranantajan pidemmän irtisanomisajan piiriin, vaikka samalla tätä pidempää irtisanomisaikaa lyhennetään kolmanneksella, toteaa ympäristövaliokunnan jäsen, kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (sd.).
SDP:n Helena Marttila hallituspuolueiden edustajille: Riittävätkö kosmeettiset muutokset todella?20.5.2026 10:57:41 EEST | Tiedote
Eduskunta äänestää pian hallituksen esityksestä, joka helpottaisi määräaikaisten työsopimusten käyttöä ilman perusteltua syytä. SDP:n kansanedustaja ja Demarinaisten puheenjohtaja Helena Marttila vetoaa erityisesti niihin hallituspuolueiden kansanedustajiin, jotka ovat itse esittäneet huolensa esityksen vaikutuksista naisiin ja työelämän tasa-arvoon.
SDP:n Pia Viitanen: Pimittääkö perussuomalaiset tälläkin kertaa oman vaihtoehtonsa äänestäjiltä?19.5.2026 16:55:49 EEST | Tiedote
Purran perussuomalaiset eivät nimenneet yhtään vaikeaa säästökohdetta ennen edellisiä vaaleja. Sama pimityslinja jatkunee, sanoo SDP:n kansanedustaja Pia Viitanen
SDP:n Suhonen: Missä työministeri, kun hallituksen työelämäheikennyksiä käsitellään?19.5.2026 09:54:43 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen vaatii työministeriä paikalle eduskuntaan vastaamaan määräaikaisia työsopimuksia koskevan hallituksen esityksen herättämään laajaan kritiikkiin.
SDP:n Pia Viitanen: Kokoomuksen on syytä katsoa peiliin: hallituksen talouslinja kasvattaa velkaa ja kurittaa pienituloisia17.5.2026 19:10:23 EEST | Tiedote
Kokoomus on viime päivinä keskittynyt moittimaan SDP:n talouslinjaa. Kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Pia Viitasen (sd.) mukaan on lähes surkuhupaisaa, että kokoomus keskittää kaikki voimansa Sdp:n haukkumiseen samaan aikaan, kun sen omat näytöt tällä kaudella ovat surkeat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
