SDP:n Väätäisen vappupuhe Kuopiossa

Arvoisat kuulijat, hyvät toverit!
Yli tuhat vuotta on juhlittu vappua, kevään juhlaa. Vuosisatojen kuluessa vapusta on tullut yhä enemmän työväen juhla. Osa meistä juhlii vappua railakkaastikin ja toiset vetäytyvät mökille omiin oloihin tekemään kevättöitä. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa ottaa kevät vastaan.
Ensimmäiset poliittiset vappukulkueet marssittiin Helsingissä ja Tampereella vuonna 1898, niin sanotun juomalakkoliikkeen nimissä. Kulkueisiin osallistui tuhansia raittiusaatetta ja kieltolakia kannattavia ihmisiä. 1900-luvulla työväki alkoi marssia laajempien yhteiskunnallisten ja sosiaalisten epäkohtien parantamiseksi.
Vuodesta 1979 lähtien vappu on ollut Suomessa virallinen liputuspäivä: suomalaisen työn päivä.
Oma poliittinen Vapun viettoni alkoi 1964, marssien isäni mukana Tervossa. Lauloimme Taistojen tiellä laulua:
”Eespäin, eespäin tiellä taistojen, rinta rinnan astukaamme siskot, veikot, sopi laulu meidän joukkojen, teitä taistoon kutsuen”.
Tämä vappumarssi oli minulle ensimmäinen ja isälle viimeinen, siksi tämä marssi yhä nostaa vahvoja tunteita syvällä sielussani.
Viimeiset neljäkymmentä vappua olen ollut puhumassa, kuten täällä Kuopiossa tänään. Mikä näille vapuille on ollut yhteistä?
Me sosialidemokraatit olemme aina halunneet vaalia yhteiskunnan vakautta ja turvallisuutta.
Olemme painokkaasti puolustaneet ihmisten oikeutta työhön, toimeentuloon, hoivaan ja huolenpitoon
Olemme painottaneet päätöksenteossa ihmisten välisen tasa-arvon, ihmisoikeuksien ja rauhan rakentamisen välttämättömyyttä.
Älköön käykö veli veljeä vastaan, älköön kukaan kuvitelko olevansa toista parempi. Muun muassa Suomen sodista selvittiin sillä, kun pidettiin itsestään selvänä, että kaveria ei jätetä.
Tämän päivän suomalainen yhteiskunta kelpaa malliksi monelle muulle maalle. Siitäkin huolimatta, että meillä on vielä paljon tehtävää ja korjattavaa. Suomi, Eurooppa, koko maailma ei ole valmis.
Arvoisat kuulijat,
Eri puolilta maailmaan ihmiset pakenevat sodan, köyhyyden ja nälänhädän runtelemista maista. Otetaan heidät vastaan ja rakennetaan yhteistä parempaa tulevaisuutta, yhdessä heidän kanssaan. Kaiken tämän pohja-ajatuksena tulee olla, että meillä on työtä ja toimeentuloa kaikille jotka kynnelle kykenevät.
Työelämän olosuhteet on oltava erityisen huomion kohteena, jotta työuupumus ja epätoivo jaksamisesta ei valtaa mieltä.
Työntekijöiden ja työnantajien yhteinen tavoite on oltava kasvava työllisyys sekä päämääränä se, että palkallaan on tultava toimeen, täällä oleva ja tänne tuleva.
Vanhemmat ikäpolvet ovat rakentaneet Suomea. He ovat nyt turvallisen ja elämänmakuisen ehtoonsa ansainneet. Ei jätetä heitä yksin vuoteisiin virumaan, vaan pidetään heidät osana aktiivista arkeamme.
Erityisesti lapset ja nuoret tarvitsevat meitä aikuisia, ei ainoastaan silloin kun on vaikeaa, vaan ihan jokaisena tavallisena arkipäivänä. Yhteiskunnan on tuettava vanhempia tässä tärkeässä kasvatustehtävässä. Erilaisia turvaverkkoja ja tukirakenteita on rakennettava koteihin, kouluihin ja kolmannen sektorin välille entistä enemmän.
Hyvät kuopiolaiset,
Muutos on aina mahdollisuus. Kuopion kaupungin valtuusto päätti täysin yksimielisesti kaupungin uudesta johtajasta. Soile Lahti seuraa eläkkeelle jäävää Jarmo Pirhosta. Kiitos Pirhoselle kaupungin luotsaamisesta yhdessä luottamushenkilöiden ja kaupungin työntekijöiden kanssa.
Hyvin tehtyä työtä on uuden kaupunginjohtajan helpompi jatkaa. Toivon Soile Lahdelta tahtoa ja sinnikkyyttä laaja-alaisen yhteistyön rakentamisessa koko Pohjois-Savon ja Itä-Suomen hyväksi.
Naapurikuntien äänien kuuntelemista ja ratkaisuvaihtoehtojen etsimistä tarvitaan, sillä haasteet tuskin loppuvat. Minulla, kesäkuussa väistyvällä valtuuston puheenjohtajalla on ollut onni hoitaa tehtävää osaavien luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden kanssa. Kiitos siitä teille kaikille.
Hyvät ystävät ja toverit yhdessä olemme paljon enemmän.
Hyvää Vappua!
Yhteyshenkilöt
Tuula VäätäinenKansanedustaja
Puh:050 511 3018Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Johan Kvarnström: Orpon hallitus on pettänyt oman suuren lupauksensa10.5.2025 13:48:24 EEST | Tiedote
– Kyse ei koskaan ensisijaisesti ollut valtionvelasta; luokkapolitiikka on oikeistolle aina tärkeämpää – Orpon hallitus on pettänyt oman suuren lupauksensa, sanoo SDP:n kansanedustaja Johan Kvarnström.
SDP:n Pia Viitanen: Orposta tuli velkalaivan kapteeni!10.5.2025 12:00:38 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Pia Viitanen toteaa pääministeri Petteri Orpon (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) rikkoneen kehysriihessä tekemillään päätöksillä suurimmat kansalaisille antamansa lupaukset, joilla he pääsivät hallitukseen.
SDP:n Niina Malm ja Juha Viitala: Teollisuuspoliittisen strategian pitää olla todellinen keino vastata tulevaisuuden haasteisiin10.5.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Niina Malm ja Juha Viitala vaativat teollisuuspoliittisen strategiatyön jatkamista parlamentaarisesti. Malmin ja Viitalan mukaan strategian tulee vastata teollisuuden toimintaympäristön jatkuviin muutoksiin.
SDP:n Lyly: Hallitus teki ongelman asiasta, joka ei ole ollut ongelma9.5.2025 13:45:00 EEST | Tiedote
Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on antanut mietintönsä suojelutyöstä. Esitykseen oli sotkettu myös hätätyö mukaan, joka ei kuuluisi esityksessä olla mukana laisinkaan. Valiokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lylyn mielestä hallitus loi asiasta ongelman.
Saku Nikkanen: Liikkumisen edistämisen johtajuus valtioneuvostolle9.5.2025 08:42:28 EEST | Tiedote
Suomalaisten arjessa tapahtuva liike uhkaa heiketä entisestään kaikissa ikäluokissa. Hyviä toimia liikunnan, urheilun ja fyysisen aktiivisuuden eteen on tehty ja tehdään paljon ympäri Suomen. Nykyiset toimet eivät kuitenkaan riitä. Siksi ehdotan, että liikkeen lisäämistä johdetaan jatkossa valtioneuvoston kansliasta käsin poikkihallinnollisesti, sanoo kansanedustaja Saku Nikkanen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme