SDP:n varapuheenjohtaja, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Skinnari: Viennin tila vaatii toimia
26.8.2020 18:17:33 EEST | SDP | Tiedote

SDP:n varapuheenjohtaja, ministeri Ville Skinnarin mukaan UPM:n uutinen Jämsän Kaipolan paperitehtaan sulkemisesta on vakava. Skinnarin mukaan on erittäin tärkeää aloittaa välittömästi toimet uusien työmahdollisuuksien kartoittamiseksi ja palveluiden tarjoamiseksi töitään menettäville henkilöille.
Skinnari toteaa, että teollisuuden uudet tilaukset ovat laskeneet Suomessa voimakkaasti mutta vähemmän kuin Euroopassa laajemmin. Syynä tähän ovat erilaiset rajoitusratkaisut ja niiden onnistumiset keväällä.
- Suomalaista teollisuutta turvaavat ratkaisut myös tänä korona-aikana ovat elinehto suomalaiselle työllisyydelle ja ihmisten työpaikoille. Tärkeä päätös on muun muassa se, että hallitus on sitoutunut laskemaan teollisuuden sähköveron EU:n minimiin. Päästöjä tullaan vähentämään leikkaamalla energiaveronpalautusta, mutta kokonaisuutena teollisuudelle syntyy vähintään kymmenien miljoonien säästöt hallituskaudella. Eniten hyötyy fossiilitonta sähköä käyttävä teollisuus, Skinnari sanoo.
Skinnari painottaa, että kansainvälisesti teollisuustuotannossa on nähty suuria kasvulukuja esimerkiksi Saksassa jyrkästä pudotuksesta toipuessa, mistä ennusteiden mukaan on vetoapua myös Suomen teollisuudelle ja viennille.
- Suomen kaltaisen vientiriippuvaisen maan näkökulmasta on tärkeää, että EU:n sisämarkkinoiden toimivuus turvataan tilanteessa, jossa EU:n talous kokonaisuudessaan on vaikeuksissa. EU:n elpymispaketilla jäsenmaat saadaan kestävän ja palautumista tukevan elpymisen tielle luomalla työpaikkoja ja korjaamalla pandemian aiheuttamia välittömiä vahinkoja. EU:n elpymispaketilla tulee olemaan merkitystä suomalaisen elinkeinoelämän toiminta- ja vientiympäristön elpymiselle, toteaa Skinnari.
Suurten vientiyritysten pitkälle yltäneet tilauskirjat ovat meillä kannatelleet tähän asti tuotantoa, mutta syksyyn liittyy suurta epävarmuutta. Skinnarin mukaan onkin selvää, että suomalaisen viennin tila vaatii lisätoimia ja -resursseja, joista tullaan keskustelemaan budjettiriihessä.
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Tiina Vainio
Ministeri Ville Skinnarin erityisavustaja
050 524 6559
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
Puheenjohtaja Antti Lindtman SAMAKin huippukokoukseen Tukholmaan18.3.2026 11:56:39 EET | Tiedote
Pohjoismaisten sosialidemokraattisten puolueiden ja ammattiliittojen johtoa kokoontuu Tukholmaan SAMAKin huippukokoukseen 18.3.2026. Kokouksen aiheina on muun muassa johtajuus ja yhteistyö muuttuneessa turvallisuustilanteessa sekä luottamuksen merkitys yhteiskuntien yhtenäisyydessä.
Mediakutsu: Pohjoismaisten sosialidemokraattisten puolueiden huippukokous Tukholmassa10.3.2026 15:29:39 EET | Kutsu
Pohjoismaisten sosialidemokraattisten puolueiden ja ammattiliittojen johtoa kokoontuu Tukholmaan SAMAKin huippukokoukseen keskiviikkona 18.3.2026. Kokouksen teemana on Pohjolan turvallisuus muuttuneessa turvallisuustilanteessa.
SDP:n puoluekokousaloitteissa vaaditaan reilumpaa työelämää28.2.2026 09:20:00 EET | Tiedote
SDP:n puoluekokoukselle jätetyissä aloitteissa korostuu vahvasti SDP:n jäsenistön halu reilumpaan politiikkaan etenkin työelämää, sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä sosiaaliturvaa koskevissa kysymyksissä. Puoluekokoukselle jätettiin määräaikaan mennessä yhteensä 538 aloitetta.
Suomen ja Ruotsin sosialidemokraatit haluavat vahvistaa Itämeren alueen turvallisuutta27.2.2026 16:51:41 EET | Tiedote
Suomen ja Ruotsin sosialidemokraatit ovat pitäneet Helsingissä viime vuonna perustetun ruotsalais-suomalaisen turvallisuuskomitean toisen kokouksen. Tapaamisen aiheena oli Itämeren alueen turvallisuuden vahvistaminen.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman: Kehysriihi testaa hallituspuolueiden sitoutumisen parlamentaariseen velkajarrusopuun25.2.2026 14:34:24 EET | Tiedote
SDP:n Lindtman painotti valtiopäivien avauskeskustelussa, että tuleva kehysriihi ratkaisee, ovatko hallituspuolueet aidosti sitoutuneet juuri solmittuun parlamentaariseen velkajarrusopuun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

