SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen: Kokoomuksen ”indeksijarrusta” on jäljellä enää leikkaukset sosiaaliturvaan ja soteen
5.3.2023 11:20:59 EET | SDP | Tiedote

Kokoomuksen talousohjelmassaan esittelemällä indeksijarrulla tavoitellaan miljardin euron säästöjä valtiontalouden indeksisidonnaisiin menoihin. Indekseillä korotetaan menoja automaattisesti kustannusten noustessa. Tällaisia menoja ovat muun muassa sosiaaliturvaetuudet, eläkkeet, yliopistojen ja muun koulutuksen rahoitus, kuntien ja hyvinvointialueiden rahoitus sekä puolustusmenot.
- Näistä kokoomus on sulkenut pois leikkaukset eläkkeisiin, koulutukseen ja puolustukseen. Jäljellä on siis käytännössä enää sosiaaliturva ja hyvinvointialueiden rahoitus, kun kuntien valtionosuudetkin kohdistuvat nykyään suurimmilta osin koulutukseen. Puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo kuitenkin kiemurtelee ja välttelee kertomasta, ulottaisiko kokoomus indekseistä leikkaamisen sote-palveluihin. Suomalaiset ansaitsevat selvän vastauksen tähän erittäin tärkeään kysymykseen ennen vaaleja, Mäkynen vaatii.
Sosiaali- ja terveysministeriössä on laadittu suuntaa antavia laskelmia siitä, mitä muutokset hyvinvointialueiden indeksiin voisivat tarkoittaa käytännössä. Yksi prosentti indeksiä vastaa euroissa noin 230 miljoonaa euroa tämänhetkisellä hyvinvointialueiden kokonaisrahoituksella.
- Jos kokoomus tavoittelee vaalikauden aikana indeksijarruilla miljardin säästöjä, tarkoittaisi se HVA-indeksin laskemista vuosittain 2,6 prosentista noin 1 prosenttiin. Vuonna 2024 tämä tarkoittaisi 4000 henkilötyövuotta vähemmän ja vaalikauden aikana yli 10 000 henkilötyövuotta vähemmän.
Hyvinvointialueilla sote-henkilöstöä on yhteensä noin 215 000. Tilastokeskuksen mukaan yhden sairaanhoitajan kokonaisansio sivukuluineen on 53 229 euroa ja noin 30-paikkaisen ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikön yhden paikan kustannus on noin 70 000 euroa. Vaalikauden aikana indeksien jarrutuksella lakkautettaisiin esimerkiksi siis noin 8500 paikkaa, tai 33 sote-keskusta noin 20 000 asukkaan kunnissa.
- Työvoimavaltaisella, ja jo nyt henkilöstöpulasta kärsivällä alalla leikkaaminen indekseistä vaarantaisi hoitotakuun toteutumisen, ja uhkaisi potilasturvallisuutta, sillä leikkauksia soteen ei voitaisi toteuttaa irtisanomatta henkilöstöä. Kokoomuksen linja tulisi näkymään kiireettömien leikkausten perumisena ja hoitovelan pahentumisena. Edessä olisi äkkijarrutukset, yt-neuvottelut ja kovat leikkaukset ihmisille elintärkeisiin palveluihin, vaikka vain puolet indeksijarrusta ulotettaisiin soteen. Jos taas koko miljardi leikattaisiin pelkästään sosiaaliturvasta, se kohdistuisi täysin mahdottomalla tavalla kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin, perusetuuksilla inflaation kourissa jo nyt sinnitteleviin ihmisiin, Mäkynen toteaa.
Mäkynen vertaa kokoomuksen puheita puolueen vuoden 2015 koulutuslupauksiin.
- Ne petettiin törkeällä tavalla heti vaalien jälkeen. Tällä kertaa tuhotaan sote-uudistuksen mahdollisuudet järjettömillä leikkauksilla, mutta sitä ei haluta kertoa ennen vaaleja. Nyt on aika antaa hyvinvointialueille mahdollisuus toteuttaa uudistuksen tavoitteita, ei viedä pohjaa niiltä leikkaamalla. Myös median tulisi pitää huoli siitä, että Petteri Orpo ei pääse juoksemaan karkuun näitä kysymyksiä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matias MäkynenSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:040 509 4409matias.makynen@eduskunta.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n Näkkäläjärvi: Vaalirahoituksen avoimuutta on lisättävä ja vaalirahoitusta koskevaa lainsäädäntöä on uudistettava22.7.2026 13:10:14 EEST | Tiedote
Viime viikkoina on käyty tärkeää keskustelua vaalirahoituksesta ja sen merkityksestä yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Ilman sitä, että Suomessa osa vaalirahoituksesta on julkista, tätä tärkeää yhteiskunnallista keskustelua ei olisi voitu käydä. Valitettavasti vaalirahoitus on julkista vain ilmoitusvelvollisten ehdokkaiden osalta ja Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan eduskuntavaaleissa 2023 jopa 56 % tukisuorituksista jäi hämärän peittoon. Johtopäätös tästä on selkeä. Vaalirahoituksen avoimuutta on lisättävä merkittävästi. Onko Orpon hallitus valmis siihen vai tyydytäänkö nykytilaan, jossa vaalirahoituksesta valtaosa jää piiloon? SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi kysyy.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Hallituksen uusi lääkekorvauslinja heikentää suomalaisten luottamusta terveydenhuoltoon10.7.2026 08:29:07 EEST | Tiedote
Orpon hallituksen uusi lääkekorvauslinjaus kasvattaa terveyseroja ja heikentää suomalaisen terveydenhuollon yhdenvertaisuutta.
SDP:n varapuheenjohtaja Perholehto: Kokoomus ei voi pestä käsiään Rydmanista pelkillä somepostauksilla2.7.2026 18:06:12 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Pinja Perholehto pitää kokoomusministereiden julkista arvostelua sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin sosiaalityön tutkimusrahoitusta koskevista linjauksista hurskasteluna. Kokoomuksen ministerit Hanna-Kaisa Ikonen, Mari-Leena Talvitie ja Karoliina Partanen viestivät sosiaalisessa mediassa torstaina, ettei politiikka saa puuttua tieteen vapauteen ja että tutkimusrahoituksen on perustuttava avoimiin ja tieteellisiin perusteisiin. Perholehdon mukaan viesti on oikea, mutta räikeässä ristiriidassa hallituksen varsinaisten tekojen kanssa.
SDP:n Niina Malm: Arkipyhien poisto ei käy SDP:lle24.6.2026 18:22:20 EEST | Tiedote
Perussuomalaisten ja kokoomuksen johdosta väläytettiin eilen arkipyhien poistoa. SDP:lle tämä ei sovi, linjaa SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm.
SDP:n Perholehto: Työterveyshuollon uhraaminen ei SDP:lle käy23.6.2026 08:57:37 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjien esitykset sunnuntaityön tuplapalkan ja lakisääteisen työterveyshuollon poistamisesta laista ovat jatkoa tutulle linjalle, jossa työntekijöiden oikeuksia ja turvaa heikennetään häpeilemättä, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
