SDP

SDP:n varapuheenjohtaja, ministeri Ville Skinnari: Ilman kulttuuria monet ovet jäisivät avaamatta

Jaa
Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari muistuttaa, että kulttuuriin panostaminen on merkittävä vetovoimatekijä ja luo samalla pohjaa kasvulle.
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

- Kulttuurilla eri muodoissaan on merkittävä rooli Suomen maakuvan ja työllisyyden kannalta. Kulttuurin avulla luomme vetovoimaa, avaamme ovia viennille ja yrityksien yhteistyölle. Sibelius ja suomalainen klassinen musiikki tunnetaan maailmalla ja lukuisat tapaamiset alkavat keskustelulla kulttuurista, vaikka kyse olisi liiketapaamisesta.

Kansainvälisen tason tuotantoja valmiina maailmanvalloitukseen

Skinnari nostaa esiin, että Suomessa on loistavia tuotantoja ja osaamista, joista kuullaan varmasti myös kansainvälisillä areenoilla. Tarjolla on laadukasta draamaa, jännitystä ja huumoria musiikista puhumattakaan.

- Kulttuuri on luonteva osa kansainvälistä business-kulttuuria, mutta se on vahvasti myös oma vientialansa. Pelkästään Suomen musiikkialan kokonaisarvo oli Music Finland ry:n tutkimuksen mukaan vuonna 2021 noin 890 miljoonaa euroa. Tästä viennin osuus oli 17,9 miljoonaa euroa. Manageriosaamiseen pitää nyt panostaa ja tukea alan yrittäjiä löytämään kanavia maailmanvalloitukseen.

- Meillä on upeita tuotteita ja sisältöjä, joita olen jo vienyt maailmalle ministerinä. Oikeilla panostuksilla meillä on mahdollisuus nostaa kulttuuriviennin osuus moninkertaiseksi.

Kiinnostus ehkä vahvempaa kuin koskaan

Skinnarin mukaan Suomen maakuva on tällä hetkellä poikkeuksellisen vahva ja Suomi kiinnostaa maailmalla.

- Kulttuuria ei kuitenkaan vielä hyödynnetä riittävästi Suomi-kuvan esille tuomisessa.

Tämän vahvistamiseksi ulkoministeriöön nimitettiin vuonna 2022 kulttuurin ja luovien alojen suurlähettiläs, jonka yhtenä tehtävänä on luoda verkostoja luovien alojen ja Suomen edustustojen välillä ja siten auttaa alan toimijoita löytämään kanavia kansainvälistymiselle. Tavoitteena on kiinnittää kulttuuri vahvasti osaksi Suomen näkyvyyttä ja innostaa myös yrityksiä ottamaan kulttuurisisältöjä osaksi kansainvälistymistään.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ville SkinnariSDP:n varapuheenjohtaja, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri

Yhteydenotot: erityisavustaja Pirjo Alijärvi, p. 050 323 6710

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP
SDP
Siltasaarenkatu 18-20 C
00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)http://www.sdp.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

Kutsu medialle: SDP:n puheenjohtajaehdokkaiden valtakunnallinen Arvokiertue alkaa Helsingistä 9.6.2.6.2023 07:45:00 EEST | Kutsu

SDP:n puoluekokous valitsee puolueen seuraavan puheenjohtajan Jyväskylässä syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Tätä ennen SDP:n jäsenet pääsevät äänestämään neuvoa-antavassa jäsenäänestyksessä omaa suosikkiaan. Osana neuvoa-antavaa jäsenäänestystä ja puheenjohtajan valintaa SDP järjestää usean paikkakunnan puheenjohtajakiertueen, jossa paikalla ovat puheenjohtajaehdokkaat Krista Kiuru ja Antti Lindtman. Alla koko kiertueaikataulu. Tilaisuuksia ei striimata, ellei toisin mainita. Pyydämme ystävällisesti ilmoittautumaan Helsingin tilaisuuteen 8.6. klo 12.00 mennessä tämän lomakkeen kautta. Mahdolliset erilliset haastattelutoiveet pyydetään toimittamaan SDP:n viestintäpäällikkö Miia Järvelle: miia.jarvi@sdp.fi Helsinki 9.6. klo 14-15.30 Hotelli Mestaritalli (os. Fredrikinkatu 51–53). Tilaisuus striimataan, striimiä voi seurata SDP:n Youtube-kanavalla täällä. Mikkeli 10.6. klo 10-11 Kauppakeskus Stellan tähtitori (os. Maaherrankatu 13) Lappeenranta 10.6. klo 13-14 (paikka tarkentuu) Hämee

SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen: “Mielenterveyskriisin ratkaiseminen lääke myös julkiseen talouteen”17.5.2023 15:49:47 EEST | Tiedote

THL:n tuoreen Terve Suomi -väestötutkimuksen tulokset kertovat karua kieltä suomalaisten työikäisten eli 20-64-vuotiaiden mielenterveydestä. Työikäisistä enää joka toinen kokee elämänlaatunsa hyväksi ja joka viides kokee merkittävää psyykkistä kuormittuneisuutta. Tutkimuksen mukaan myös itsemurha-ajatukset ovat lisääntyneet erityisesti alle 50-vuotiailla. Aiemmin joka kymmenes, nyt joka kahdeksas alle 50-vuotias kertoi itsemurha-ajatuksistaan. Jo nyt Suomessa alle 45-vuotiaiden selkeästi yleisin työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syy on mielenterveyden sairaudet. Samaan aikaan OECD:n tilastojen mukaan Suomen mielenterveyspalveluihin käyttämä osuus julkisen terveydenhuollon kustannuksista on vertailumaiden pienimpiä. - Tutkimustulokset ja tilastot ovat erittäin huolestuttavia. Jos aliresursoitujen mielenterveyspalveuiden tilannetta ei saada kuntoon vaan ongelmat jatkavat paisumistaan, tulee työkyvyttömien määrä vain kasvamaan. Siksi viestini säätytalolle on, että mielenterveyspalvelui

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme