SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm vetoaa vanhempiin: Muistuttakaa nuorianne, ettei venäläistaustaisia lapsia pidä syyllistää Ukrainan tilanteesta
26.2.2022 15:42:55 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Sosiaaliseen mediaan leviää järkyttävää kuvastoa Ukrainan sodasta. Monet lapset ja nuoret seuraavat tilannetta mieluummin sosiaalisen median kuin perinteisten uutisvälineiden kautta. Siellä leviävä materiaali on kirjavaa näkökulman ja todenperäisyyden osalta. Usein se on myös tarkoituksella tunteisiin käyvää. Se on ymmärrettävää. Putinin hallinnon mielivaltainen hyökkäyssota järkyttää maailmanlaajuisesti niin aikuisia kuin nuoriakin. Kun tunteet käyvät kuumana, on aikuisten tehtävänä auttaa nuoria käsittelemään tapahtunutta ja asettaa se oikeaan viitekehykseen. On myös tärkeää kertoa nuorille, ettei Suomeen kohdistu mitään välitöntä uhkaa.
Viime päivinä on uutisoitu monien venäläistaustaisen ihmisten kokevan tilanteen ahdistavana ja hävettävänä. Siksi on tärkeää sanoa ääneen, ettei tämä sota ole tavallisten venäläisten, eikä varsinkaan Suomessa asuvien venäläistaustaisten syytä. Vastuu sodasta ja sen aiheuttamista mittaamattomista inhimillisistä kärsimyksistä on yksin Putinilla ja hänen lähipiirillään Venäjän hallinnossa. Tavalliset venäläiset eivät tätä sotaa halunneet, ei vaikka heille on vuosia syötetty valheellisia tarinoita Ukrainan tilanteesta.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm on erityisesti huolissaan siitä, etteivät venäläistaustaiset lapset ja nuoret joudu syrjinnän tai kiusaamisen kohteeksi Venäjän hallituksen sotatoimien takia
-Sota tuottaa valtavasti turhaa inhimillistä kärsimystä. Meillä kaikilla on velvollisuus ja vanhempina myös erityinen mahdollisuus vaikuttaa siihen, etteivät Suomessa asuvat lapset joudu sijaiskärsijöiksi, Malm vetoaa.
-Suomessa asuvilla venäläisillä tai venäläistaustaisilla lapsilla ja nuorilla ei ole mitään tekemistä Putinin hallinnon kanssa. Heidän on voitava elää omaa elämäänsä Suomessa aivan samalla tavalla normaalisti kuin ennenkin.
- Vetoan vanhempiin, että tästäkin asiasta puhutaan perheissä. Avoimella ja rauhallisella keskustelulla voidaan poistaa nuorien turhia pelkoja. Samalla on hyvä muistuttaa, ettei ketään pidä syyllistää oman tai vanhempien kielen tai alkuperän takia, Malm päättää.
Yhteyshenkilöt
Niina MalmKansanedustaja
Puh:0400 588 978Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Helena Marttila: Tasokokeista käyty kiista peitti alleen kaikkein olennaisimman7.11.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Julkisuudessa ja eduskunnassa on käyty kuluvalla viikolla kiivasta keskustelua tasokokeista ja niiden mahdollisesta pilotoinnista. Kansanedustaja Helena Marttilan (sd.) mukaan keskustelu ajautui kuitenkin sivuraiteille ja vei huomion pois tarkastusvaliokunnan tuoreen tutkimuksen tärkeimmästä viestistä: lasten kotitausta vaikuttaa voimakkaasti oppimistuloksiin.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.
Ex-ministeri Skinnari: Google ei tee Suomen puolesta ilmastopolitiikkaa7.11.2026 11:32:52 EET | Tiedote
Suomi lähtee COP31-ilmastokokoukseen Turkkiin esittelemään puhtaan teknologian ratkaisujaan. Ex-ministeri ja kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) arvostelee hallituksen ilmastopolitiikan epäjohdonmukaisuutta ja puhtaan siirtymän taloudellisten mahdollisuuksien hukkaamista.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote
Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
