Sdp:n varapuheenjohtaja Ville Skinnari vappupuheessaan: Infrainvestoinnit ovat yksi Suomen tärkeimmistä tulevaisuusinvestoinneista
1.5.2019 13:15:00 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Suomi tarvitsee konaisvaltaisen infraohjelman vuoteen 2030 saakka. SDP haluaa panostaa raideliikenteen kehittämiseen suunnitelmallisesti pitkällä aikavälillä. Infrainvestoinnit ovat yksi Suomen tärkeimmistä tulevaisuusinvestoinneista osaamisen ohella. Tulemme luomaan selkeän ja konkreettisen polun infrainvestoinneille vuoteen 2030 saakka, sanoi SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Skinnari vappupuheessaan Hämeenlinnassa.
- Väyläverkkomme ovat kärsineet asetettuihin tavoitteisiin nähden jo kauan riittämättömistä investoinneista sekä suuremman vision puutteesta. Kaupunkien välimatkoja on nopeiden ja joustavien matkaketjujen avulla mahdollista supistaa ja näin luoda kansainvälisen kilpailun sekä talouskasvun tueksi laajempia työssäkäyntialueita, sanoi Skinnari.
- Tavoitteena tulee olla nykyisten raideliikenteen runkoverkkojen suunnitelmallinen ja vaiheittainen kehittäminen vähintään kaksiraiteiseksi sekä maantieverkoston tärkeimpien runkoväylien nelikaistaiseksi. Meidän pitää pystyä vastamaan kysymykseen, mitä Suomi todella tarvitsee vuoteen 2030 mennessä. Valtion Kehittämisyhtiö VAKE:n sekä infrayhtiöiden ja hankekohtaisten toimijoiden roolia uuden liikenneinfran synnyttämisessä tulee arvioida lähiaikoina alkavissa hallitusohjelmaneuvotteluissa, sanoi Skinnari.
- Erityisesti päärata on koko Suomen raideliikenteen pääverisuoni ja siihen pitää panostaa sen mukaisesti. Päärata tarvitsee kestävän ja tarpeeksi moniraiteisen ratkaisun tulevaisuudelle. Pitää myös muistaa, että lentoradan rakentaminen tukee tiiviisti pääradan liikenteen kehittämistä. Uudet hankkeet priorisoidaan niiden aidon kilpailukyvyllisen ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden perusteella. Myös kaupunkien mahdollisuus olla mukana tärkeissä liikenneinfrahankkeita toteuttavassa hankeyhtiössä selvitetään, totesi Skinnari.
- Suomi on osa Euroopan unionia. EU mahdollistaa Suomelle oman liikenneverkon ja infrapolitiikan pitkän aikavälin investointeja ja rahoitusta. Koko Suomen on päästävä mukaan eurooppalaiseen liikenneverkkoon. Eurooppalaisen liikenteen runkoverkon - TEN-T:n - on katettava koko Suomi, sanoi Skinnari.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville Skinnari
Puh:040 504 8187Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Joona Räsänen: Onko hallituksen tavoite velkaantumisen taittumisesta vielä voimassa?12.4.2026 10:40:23 EEST | Tiedote
Pääministeri Orpon ja valtiovarainministeri Purran keskeisin talouspoliittinen tavoite on ollut velkaantumisen taittaminen, mutta viime aikoina hallitus on vaiennut tavoitteen voimassaolosta kuin muuri. Ennen hallituksen kehysriiheä on saatava tietää, pitääkö hallitus viimeisestä tavoitteestaan kiinni, vai siirtääkö se alati pahenevan velkaantumisen seuraavan hallituksen vastuulle, kysyy kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen.
Kansanedustaja Jani Kokko ehdolle SDP:n varapuheenjohtajaksi11.4.2026 13:53:38 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Jani Kokko asettuu ehdolle SDP:n varapuheenjohtajaksi toukokuun puoluekokouksessa. Kokko ilmoitti asiasta SDP:n Keski-Suomen piirikokouksessa Jämsässä.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Lapsiperheköyhyyden kasvu on pysäytettävä – lapsiin panostaminen on Suomen tärkein investointi10.4.2026 16:34:10 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa oli tänään vastaanottamassa laajan järjestö- ja asiantuntijajoukon vetoomusta lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi. Vetoomuksessa vaaditaan eduskuntaryhmiä kääntämään lapsiperheköyhyyden suunta ja varmistamaan, että talouspäätöksissä asetetaan lapsen etu etusijalle. Laine-Nousimaa korostaa, että pelkän huolen tunnistaminen ei riitä, jos samaan aikaan tehdään päätöksiä, jotka syventävät lapsiperheköyhyyttä.
SDP:n Nikkanen ja Werning: Hallitus vaarantaa säästöillään myös pelastustoimen10.4.2026 13:50:51 EEST | Tiedote
Pelastusopiston aloituspaikkojen määrää on nostettu, mutta hyvinvointialueiden säästöt vaikeuttavat pelastajien työllistymiseen. Tarve pelastajille ei ole vähentynyt, mutta hyvinvointialueiden vaikea taloudellinen tilanne on johtanut pattitilanteeseen. SDP:n hallintovaliokunnan kansanedustajat Saku Nikkanen ja Paula Werning korostavat tilanteen vakavuutta.
SDP:n Niina Malm: Orpo puhuu puutaheinää suojaosista – ei tiedä, mistä puhuu10.4.2026 13:48:17 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, varapuheenjohtaja Niina Malm tyrmää pääministeri Petteri Orpon väitteet työttömyysturvan suojaosien poistosta Ylen puheenjohtajatentissä. Orpo puhuu puutaheinää suojaosista eikä selvästi tiedä, mistä puhuu. Väite siitä, että osa-aikatyön vastaanottaminen olisi edelleen kannattavaa samalla tavalla, ei pidä paikkaansa. Hallitus on omilla päätöksillään heikentänyt työnteon kannustimia, Malm korostaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

