SDP:n Viitanen ja Eloranta: E-kirjojen lainauskorvaus toteutettava pikaisella aikataululla
29.9.2022 12:17:38 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

– Tällä hetkellä lainauskorvaus ei ulotu e-kirjoihin eikä e-äänikirjoihin, sillä korvaus koskee teosten painettuja kappaleita ja esim. äänikirjojen lainaamista cd-levyinä tai kasetteina Nyt on välttämätöntä saada e-materiaalien lainauskorvauksista lakiesitys eduskuntaan, jotta korvaus saadaan toteutumaan jo ensi vuoden alusta, sanovat valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaoston jäsenet Pia Viitanen (sd.) ja Eeva-Johanna Eloranta (sd).
Kansanedustajat jättivät asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle, jossa he kiirehtivät asian vaatimaa lakiesitystä.
Vaikka määräraha on jo varattuna julkisen talouden suunnitelmassa, ei sitä kuitenkaan näy ensi vuoden budjettiesityksessä.
– On selvää, että tämän rahan tulee olla käytettävissä ensi vuonna eduskunnankin edellyttämällä tavalla, toteavat Viitanen ja Eloranta ja kysyvät, miksi määrärahaa ei ole näkyvissä ensi vuoden budjettiesityksessä.
– E-kirjojen ja e-äänikirjojen lainaaminen on lisääntynyt voimakkaasti, ja on tärkeää muuttaa säädöspohjaa niin, että tekijät saavat teostensa kirjastokäytöstä korvauksen julkaisumuodosta riippumatta. Asia täytyy saada kuntoon pian, sillä kyse on kirjailijoiden ja alan ihmisten saamasta korvauksesta heidän tekemästään työstä, sanovat kansanedustajat.
E- ja e-äänikirjojen lainaaminen lisääntyy Suomessa vauhdilla. Vuosien 2015–2020 aikana e-aineistojen lainaus yleisissä kirjastoissa kasvoi lähes 500 prosenttia. Todennäköistä on, että e-kirjojen yleisten kirjastojen lainamäärä tulee tänä vuonna lähentymään 2 miljoonaa lainatapahtumaa tai jopa ylittänyt sen. Suomessa e-aineistojen lainamäärät kasvavat siis poikkeuksellisen nopeasti.
–Tekijöiden tulee saada työstään oikeudenmukainen korvaus. Se on perusasia, eikä siinä ole varaa viivytellä, Viitanen ja Eloranta painottavat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva-Johanna ElorantaKansanedustaja
Puh:050 523 2309Pia ViitanenKansanedustaja
Puh:050 511 3039Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Helena Marttila: Tasokokeista käyty kiista peitti alleen kaikkein olennaisimman7.11.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Julkisuudessa ja eduskunnassa on käyty kuluvalla viikolla kiivasta keskustelua tasokokeista ja niiden mahdollisesta pilotoinnista. Kansanedustaja Helena Marttilan (sd.) mukaan keskustelu ajautui kuitenkin sivuraiteille ja vei huomion pois tarkastusvaliokunnan tuoreen tutkimuksen tärkeimmästä viestistä: lasten kotitausta vaikuttaa voimakkaasti oppimistuloksiin.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.
Ex-ministeri Skinnari: Google ei tee Suomen puolesta ilmastopolitiikkaa7.11.2026 11:32:52 EET | Tiedote
Suomi lähtee COP31-ilmastokokoukseen Turkkiin esittelemään puhtaan teknologian ratkaisujaan. Ex-ministeri ja kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) arvostelee hallituksen ilmastopolitiikan epäjohdonmukaisuutta ja puhtaan siirtymän taloudellisten mahdollisuuksien hukkaamista.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote
Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
