SDP:n Viljanen ja Salonen: Satakunta mukana alueellisissa kehittämishankkeissa - hankkeiden myötä olemme entistä paremmin valmistautuneet sote-uudistukseen
30.6.2020 19:45:40 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi tänään Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmaan kuuluvien hankkeiden, sekä rakenteellista uudistamista tukevien hankkeiden valtionavustuspäätökset. Nämä alueelliset kehittämishankkeet ovat vapaaehtoisia yhteistyöhankkeita, joilla tuetaan tulevan sote-uudistuksen valmistelua ja tavoitellaan palvelujen ja rakenteiden laajaa kehittämistä.
Tulevaisuuden sote-keskus -ohjelman hankkeiden tavoitteet liittyvät muun muassa perustason sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen siten, että palvelut saadaan vastaamaan ihmisten tarpeita, palvelujen laadun vaikuttavuuden parantamiseen sekä toiminnan painotuksen siirtämiseen entistä enemmän ehkäisevään ja ennakoivaan työhön.
Rakenneuudistushankkeissa tavoitteena on sote-palvelujen järjestämistehtävän kehittäminen ja yhtenäistäminen. Hankkeiden ohjaus tapahtuu sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudessa.
Satakunnan SDP:n kansanedustajat Heidi Viljanen ja Kristiina Salonen pitävät hankkeita ensiarvoisen tärkeinä ja hyvänä konkreettisena keinona sote-uudistusta valmisteltaessa.
- Nyt on kyseessä erittäin tärkeät hankkeet, joilla tulee olemaan oikeanlaista vaikuttavuutta. Näillä toimilla kehitetään juuri sitä käytäntöä, joilla ihmiset saavat enemmän ja parempia palveluja tarpeeksi matalalla kynnyksellä. Ennaltaehkäisevää toimintaa ja monialaisuutta kehittämällä päästään kehittämään esimerkiksi päihdehuoltoa vastamaan ihmisten tarpeita, toteaa Viljanen.
- Näiden hankkeiden ansiosta pääsemme kehittämään tärkeitä arjessa näkyviä peruspalveluja. Ihminen on kokonaisuus, joka tarvitsee fyysisen terveyden lisäksi myös henkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Näiden palveluiden on tärkeää kulkea käsi kädessä auttaen ihmisiä. Yhä useammin kansalaisten hyvinvoinnin kannalta ratkaisevaa on esimerkiksi mielenterveyspalveluiden saanti. Siksi nyt tehdään tärkeää työtä näiden palveluiden saatavuuden parantamiseksi, sanoo Salonen.
Kansanedustajat kiittävätkin perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurua hyvästä työstä suurta sote-uudistusta valmisteltaessa.
- Tällaisilla hankkeilla taataan se, että olemme valmistautuneet sote-uudistukseen hyvin ja toiminnan käytännön pohjassa on vahvuuksia käytettävissä heti uudistuksen tullen, Viljanen ja Salonen toteavat.
Satakunta saa avustusta Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeeseen 3 063 501 euroa ja Sote-rakenneuudistukseen 4 895 000 euroa. Hankkeet käynnistyvät heti ja rakenneuudistushanke jatkuu vuoden 2021 loppuun asti ja Tulevaisuuden sote-keskus -hanke jatkuu vuoden 2022 loppuun asti.
Yhteyshenkilöt
Heidi ViljanenKansanedustaja
Puh:044 730 8814Kristiina SalonenKansanedustaja
Puh:050 512 0010Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Helena Marttila: Hallituksen leikkaukset uhkaavat romuttaa kansalaisten luottamuksen oikeusjärjestelmään16.10.2026 14:31:59 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja puolueen ihmisoikeusohjelmatyötä vetävä Helena Marttila varoittaa, että Syyttäjälaitokseen kohdistuvat leikkaukset vaarantavat oikeusturvan ja kansalaisten luottamuksen oikeusjärjestelmään. Marttilan mukaan kyse on hallituksen arvovalinnasta, jolla voi olla kauaskantoisia seurauksia yhteiskuntarauhalle ja ihmisten kokemukselle oikeuden toteutumisesta.
Hallintovaliokunnan sd-edustajat: Hallituspuolueiden edustajien vastuulla on korjata digipostin ongelmat, eikä pestä käsiään omista päätöksistä16.10.2026 12:04:58 EEST | Tiedote
Suomi siirtää vauhdilla viranomaisviestintää digitaalisiin kanaviin, mutta samalla vaarana on, että osa kansalaisista jää tärkeän tiedon ulkopuolelle. Hallintovaliokunnan SDP:n jäsenet jättivät yhdessä kirjallisen kysymyksen hallitukselle Suomi.fi-viesteihin perustuvan viranomaispostin vaikutuksista kansalaisten yhdenvertaisuuteen ja oikeusturvaan.
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen bensasopu vie autoilijan ojasta allikkoon15.10.2026 15:52:11 EEST | Tiedote
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen, kansanedustaja Seppo Eskelinen arvostelee hallituksen polttoainepaketin rahoitusta lisäleikkauksella perusväylänpidosta.
SDP:n Paula Werning: Kuka ostaa hallituksen bensahokkuspokkuksen?15.10.2026 15:46:26 EEST | Tiedote
Iltalehden alustavien tietojen mukaan hallituksen bensapaketti tarjoaa tavalliselle autoilijalle vain murusia. Bensan ja dieselin pumppuhinnan laskusta ei ole takeita, ja helpotuksia rahoitettaisiin osin teiden kunnossapidosta.
SDP:n Joona Räsänen: Hallituksen bensafloppi unohti suurimman osan työmatka-autoilijoista15.10.2026 15:38:07 EEST | Tiedote
-Hallituksen bensasovusta tuli floppi. Paljon puheita, mutta vähän villoja. Suurin osa työmatka-autoilijoista ei tästä hallituksen sovusta juuri hyödy, toteaa kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

