SDP:n Ville Skinnari: Kokonaisturvallisuutta vahvistetaan digiosaamisella
6.12.2022 14:01:17 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Ministeri Skinnari korosti erityisesti sitä, miten kansallisen kokonaisturvallisuuden vahvistaminen edellyttää lisäksi uudenlaista osaamista.
”Kansallisen puolustuksen kehittämistä on Suomessa tehty pitkäjänteisesti. Puolustusalalla tarvitaan tänä päivänä vahvaa digitaalista osaamista ja se luo kysyntää myös siviilipuolen digiosaajille. Maanpuolustuskurssien tavoitteena on kasvattaa eri yhteiskunnan sektoreilla toimivien osaamista ja ymmärrystä kansallisen turvallisuuden kysymyksistä”, Skinnari toteaa.
Hän ehdottaa, että tulevaisuudessa nykyisen mallisen maanpuolustuskurssin rinnalle tulisi kehittää puolustuksen ja turvallisuuden digikysymyksiin keskittyvä maanpuolustuskurssi.
”Sopeutuminen uuteen aikaan korostaa myös Suomen oman puolustusteollisuuden merkitystä. Patria kasvaa nyt vauhdilla ja luo entistä enemmän työtä Hämeeseen. Samoin Sako tekee Riihimäellä hyvää työtä ja on arvostettu kumppani kansainvälisesti”, Skinnari sanoi.
Yhteyshenkilöt
Ville SkinnariKehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri
Yhteydenotot: erityisavustaja Tiina Vainio, p. 050 524 6559
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n kansanedustajat kirittävät hallitusta etsimään keinoja sähköautojen käytettyjen akustojen kestäväksi hyödyntämiseksi2.9.2026 17:28:14 EEST | Tiedote
Kansanedustajat Timo Harakka, Seppo Eskelinen ja Riitta Kaarisalo jättivät tänään kirjallisen kysymyksen EU:n akkuasetuksen tulkitsemiseen liittyen.
SDP:n Kaarisalo tyrmistynyt Kokoomuksen sydämettömästä päätöksestä viedä apu sitä eniten tarvitsevilta2.9.2026 16:39:08 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Riitta Kaarisalo (sd) arvostelee kovin sanoin hallituksen budjettiriihen lopputulosta ja kysyy, millä hallituspuolueet perustelevat järjetöntä ja sydämetöntä päätöstä, josta seuraava inhimillinen ja taloudellinen lasku on mittakaavaltaan valtava?
SDP:n Pia Viitanen: Hallitus korottaa sairastamisen hintaa ja leikkaa vanhustenhoivasta samalla kun jakaa veronalennuksia suuryrityksille2.9.2026 14:03:09 EEST | Tiedote
-Orpon hallituksen budjettiriihen päätökset osuvat jälleen kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin suomalaisiin, sanoo valtiovarainvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Pia Viitanen (sd.). Hallitus päätti korottaa rajusti jo ennestään liian korkeita sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja lähes 88 miljoonalla eurolla.
SDP:n Piritta Rantanen: Kokoomus leikkaa nuorilta avun ja järjestöiltä työpaikat – lasku lähetetään hyvinvointialueille2.9.2026 12:22:40 EEST | Tiedote
Hallituksen päätös leikata sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksista ensi vuonna 84 miljoonaa euroa on kylmä poliittinen arvovalinta. STEA-avustukset leikkaantuvat ensi vuonna noin kolmanneksella, ja koko vaalikauden aikana sote-järjestöjen rahoitus romahtaa puoleen. SDP kansanedustaja Piritta Rantanen varoittaa, että hallitus ajaa alas ennaltaehkäisevää työtä, heikentää ihmisten mahdollisuuksia saada apua ajoissa ja siirtää kustannukset hyvinvointialueiden maksettaviksi.
SDP:n Suhonen: Milloin meille riittää?2.9.2026 12:13:16 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Timo Suhonen ihmettelee Orpo–Purran lepsuilua ulkomaalaisen työvoiman hyväksikäytön estämisessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
