SDP EDUSKUNTA

SDP:n Werning iloitsee raideyhteyden hankeyhtiöneuvottelujen jatkamisesta Lentorata-Porvoo-Kouvola -linjauksen pohjalta

Jaa

Kansanedustaja ja liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen Paula Werning kertoo, että itäisen suunnan raideyhteyden hankeyhtiöneuvotteluja jatketaan Lentorata-Porvoo-Kouvola -linjauksen pohjalta.

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Liikenne- ja viestintäministeriö aloitti itäisen suunnan ratayhteyden hankeyhtiövalmistelun kesäkuussa 2020 ja pyysi tuolloin osapuolia ilmoittamaan elokuun loppuun mennessä alustavat edellytykset osallistua hankeyhtiön pääomittamiseen sekä reunaehdot pääomituksen tekemiselle.

– Nyt saatujen selvitysten perusteella kuntien rahoitusosuus, yhteensä 34,3 miljoonaa euroa, näyttää täyttyvän sellaisen hankeyhtiön osalta, jonka tehtävänä olisi Porvoo-Kouvola -ratalinjauksen suunnittelu ja rahoittaminen rakentamisvalmiuteen asti, toteaa Werning tyytyväisenä.

Itärata on ratkaisu, jonka avulla itäisen Suomen mahdollisuus kehittyä saa uutta nostetta. Itäradan ansiosta tulevaisuudessa yhteydet itäiseen Suomeen, Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja Pietariin nopeutuvat.

– Kyllä tässä on kyse koko itäisen Suomen edusta ja tämän hankkeen edistyminen on vahva näyttö siitä uskomattomasta yhteistyöstä, mitä itäisen Suomen radanvarsikunnat ovat yhdessä tehneet, Werning painottaa.

Liikenne- ja viestintäministeriö jatkaa neuvotteluja itäisen suunnan raideyhteyden hankeyhtiöstä kuntien kanssa Lentorata-Porvoo-Kouvola -ratalinjauksen pohjalta. Neuvotteluita jatketaan ainakin Helsingin, Porvoon, Kouvolan, Lappeenrannan, Kuopion, Mikkelin, Joensuun, Imatran, Pieksämäen, Varkauden, Kajaanin sekä Iisalmen kanssa.

– Tämä oli tärkeä etappi niin tulevaisuuden kuin itäradankin kannalta, ja tästä on hyvä jatkaa hankkeen viemistä eteenpäin, Werning toteaa lopuksi.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n kansanedustajat Kiljunen ja Heinäluoma: Etelä-Karjalan malli tarjoaa uusia eväitä vakavan koulukiusaamisen ehkäisyyn koko Suomessa21.10.2020 10:44:29 EESTTiedote

Koulukiusaamisen vakavammat muodot ovat herättäneet viime aikoina paljon keskustelua ja huolta. Kyseessä on hyvin vakava asia, jonka ennaltaehkäisemiseksi koulut tarvitsevat lisää työkaluja. Kansanedustajat Eveliina Heinäluoma ja Anneli Kiljunen ehdottavat, että Etelä-Karjalan toimintamalli, jossa yhteistyötä paikallisten viranomaisten kanssa on sujuvoitettu, otettaisiin laajemmin käyttöön muuallakin Suomessa.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan sd-edustajat: Päätös ravintolatoiminnan rajoituksista mahdollistaa koronaepidemian torjunnan20.10.2020 16:50:54 EESTTiedote

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta puoltaa ravintolatoiminnan rajoitusten väliaikaista jatkamista helmikuun loppuun saakka. Valiokunta huomioi yksimielisessä mietinnössään perustuslakivaliokunnan asettamat edellytykset lakipykälille, joilla säädetään ravitsemisliikkeiden aukiolo- ja anniskeluaikoja, paikkamääriä sekä yleistä hygieniaa ja terveysturvallisuutta.

SDP:n Paula Werning: Erityisäitiysrahan myöntämisperusteet ensihoidossa ontuu20.10.2020 15:10:20 EESTTiedote

Kansanedustaja Paula Werning (sd) pitää tärkeänä, että eritysäitiysrahan myöntämisperusteesta saadaan yhtenäinen ja tasapuolinen. Tämänhetkisen määritelmän mukaan erityisäitiysrahaa voidaan myöntää, mikäli työntekijä joutuu olemaan poissa työstä ennen varsinaista äitiysrahakautta siinä tapauksessa, että hän joutuu työssään alttiiksi kemiallisille aineille, säteilylle tai tarttuvalle taudille tai muulle vastaavalle seikalle. - Mikäli näitä vaaratekijöitä ei voida välttää eikä työnantaja pysty järjestämään muita työtehtäviä raskauden ajaksi, erityisäitiysrahan turvin töistä poisjäänti on perusteltua. Näin varmistetaan se, että mikään ei vaaranna äidin tai sikiön terveyttä, Werning tarkentaa. Ensihoitotyössä useat näistä kriteereistä kuitenkin täyttyvät. Näiden kriteereiden lisäksi väkivallan uhka ensihoidossa on viime vuosina lisääntynyt merkittävästi. Suomen Ensihoitoalan Liitto on selvittänyt, onko ensihoitajille myönnetty raskauden aikana erityisäitiysrahaa, ja mitkä ovat olleet myönt

Matias Mäkysestä SDP:n uusi lakivaliokuntavastaava: Seksuaalirikoksista luvassa kovemmat rangaistukset16.10.2020 14:13:52 EESTTiedote

Kansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen on aloittanut SDP:n valiokuntavastaavana eduskunnan lakivaliokunnassa, joka käsittelee oikeusjärjestelmään, tuomioistuimiin, ihmisoikeuksiin ja tietosuojaan liittyviä asioita. Aiemmin Mäkynen on toiminut saman aihepiirin asioista vastaavan SDP:n työryhmän puheenjohtajana usean vuoden ajan ja oikeusasioiden hallitusneuvottelijana keväällä 2019. Lähiaikojen tärkeimpänä lakihankkeena Mäkynen näkee seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen. Oikeusministeriö valmistelee parhaillaan hallitusohjelman mukaisesti seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistusta. Valmisteleva työryhmä julkaisi raporttinsa heinäkuussa ja siitä jätettiin lausunnot syyskuussa. Lausuntojen jälkeen alkaa varsinainen lainvalmistelu ja eduskuntaan esitys saapuu näillä näkymin ensi keväänä. - Lausuntokierroksen perusteella työryhmän tekemät esitykset kaipaavat selkeyttämistä. Useat tuomioistuimet, syyttäjät ja järjestöt näkevät riskinä, että lapsiin kohdistuvien

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme