SDP EDUSKUNTA

SDP:n Werning: Kulunut vuosi oli tapahtumarikas kokonaisuus

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Kansanedustaja Paula Werning (sd) kertoo ensimmäisen edustajavuotensa sujuneen mielenkiintoisissa merkeissä. Vuosi vierähti nopeasti ja se sisälsi vauhtia ja nopeita käänteitä. Tästä huolimatta hallitus toimi koko kauden määrätietoisesti. Hallitusohjelman mukaisesti vuoden aikana tehtiin monia tärkeitä päätöksiä ja saatiin vietyä monia isoja kokonaisuuksia maaliin.

- Voin tyytyväisenä todeta, että on ollut hienoa olla mukana vaikuttamassa ja tekemässä päivän politiikkaa. Kulunut ensimmäinen vuosi on ollut työteliäs, mutta samalla myös erittäin antoisa, sanoo Werning.

Vuosi sisälsi monien tärkeiden kokonaisuuksien saattamista lainvoimaiseksi vaalikaudella 2019-2023. Näillä päätöksillä on ollut konkreettisia vaikutuksia ihmisten arkeen lisäten arjen hyvinvointia.

- Hallitus on tehnyt erittäin merkityksellistä työtä saattamalla päätökseen monia tärkeitä ja tarpeellisia uudistuksia. Näistä mainittakoon esimerkiksi aktiivimallin purku, ulosottokaaren uudistamisen käynnistäminen säätämällä uusi asiakasmaksulaki ja pikavippien korkoalennus. Erittäin tärkeänä pidän myös sitä, että varhaiskasvatukseen ja ammatillisiin oppilaitoksiin on satsattu, turvallisuuteen panostettu sekä pieneläkkeitä on nostettu ja lapsiperheitä tuettu, Werning muistuttaa.

Liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenenä Werning pitää erityisen tärkeänä hallituksen liikenne- ja viestintäsuunnitelmaa.

- Esimerkiksi perusväylien kunnossapitoon on vihdoin panostettu kunnolla. Niin tie-infran kuin raideliikenteen kunnostukset sekä uudistukset ovat lähteneet jo vauhdilla käyntiin. Tämä on ollut hyvin tarpeellista. Suomessa on monia huonossa kunnossa olevia tienpätkiä. On tärkeää, että Suomen ensimmäinen valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelun valmistelu on saatettu alulle. Tätä kautta saadaan tehtyä pitkäjänteinen suunnitelma siitä, kuinka liikennejärjestelmää kehitetään tasapuolisesti koko Suomessa, Werning toteaa.

Myös lakivaliokunnan jäsenenä toimiva Werning on tyytyväinen, että oikeusvaltiota kehitetään turvaamalla oikeudenhoidon tarpeelliset resurssit, oikeudenkäyntien kokonaiskestoa lyhennetään ja niiden kustannuksia alennetaan

- Lopuksi haluan vielä todeta, että tärkeimpiä hallituksen päätökseen viemistä asioista on sote-uudistuksen saattaminen vihdoin eteenpäin. Nyt henkilöstömitoituksen nostaminen 0.7 on kirjattu lakiin. Tämä mitoitus toteutetaan vastuullisesti asteittain. Lisäksi ikääntyneiden ihmisten terveyden- ja hyvinvointia edistetään erillisellä ikäohjelmalla, Werning painottaa.

Werning muistuttaa myös hallituksen hienosti hoidetusta koronakriisistä. Vaikka lainaa onkin jouduttu ottamaan miljardien edestä, on se ollut kriisin hoidossa tarpeellinen toimenpide. Kyse on ollut myös arvovalinnoista. Näillä rahoilla on tuettu työttömiä ja lomautettuja henkilöitä, ravintoloiden toimintaa, yritystuilla suomalaista yrittäjyyttä ja monia muita tarpeellisia eteen tulleita asioita. Nyt on aika kohdistaa katse kohti tulevaisuutta huolehtien siitä, että Suomi on hyvinvointivaltio jatkossakin.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Joona Räsänen: Marttinen, katso peiliin!19.4.2024 21:27:18 EEST | Tiedote

Tuoreessa Ilta-Sanomien haastattelussa Matias Marttinen kritisoi Antti Lindtmanin oikeudenmukaisempaa vaihtoehtoa julkisen talouden sopeuttamisesta. SDP:n kansanedustaja Joona Räsäsen mukaan Matias Marttisen kommentit SDP:n suuntaan ovat hupaisia. Varsinkin kun nykyisen hallituksen aikana valtion velkaantuminen ei ole vähentynyt, vaan päinvastoin kiihtynyt viime vaalikauteen verrattuna. Ennen vaaleja annetut lupaukset velkaantumisen lopettamisesta ovat osoittautuneet pelkiksi tyhjiksi sanoiksi.

SDP:n Lotta Hamari: Hallitus rapauttaa tutkimusperusteista yhteiskunnallista päätöksentekoa19.4.2024 14:46:28 EEST | Tiedote

Poliittisen päätöksenteon ja päätösten valmistelun tulisi aina perustua parhaaseen saatavilla olevaan tutkittuun tietoon. Nyt hallitus rapauttaa aiemmin otettuja askelia tutkimusperusteisen päätöksenteon vahvistamiseksi yhteiskunnallisesti tärkeissä asioissa. On hälyttävää, että hallitus tekee toimia, joilla vähennetään tutkitun tiedon roolia päätöksenteossa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye