Seela Sellan juhlavuoden esitys Kauan kukkineet omenapuut kulttuurikeskus Stoassa
18.8.2021 09:00:00 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Suomalaisen novellin huippunimi Martti Joenpolvi täytti tänä vuonna 85 vuotta. Saman vuoden lapsia on myös teatterin huippunimi Seela Sella. Edessä on siis 170-vuotissyntymäpäivät.
Joenpolven novelli Kauan kukkineet omenapuut kertoo omaa tietänsä kulkevasta Klaarasta vanhustentalossa. Klaaraa ei hidasta toisen jalan puuttuminen. Kun kuolema vie väkeä ympäriltä, Klaaralla on kiire elää. Tästä novellista Kulttuurikone on tuottanut esityksen, johon musiikin on säveltänyt muusikko Anne-Mari Kivimäki, tunnettu mm. Suistamon Sähkö -yhtyeestä ja neuvostovalmisteisen Notka-haitarin uudenlaisesta käsittelystä. Esitys vieraili kutsuttuna Kajaanin Runoviikolla.
”Olemme monta kertaa Seelan kanssa ajatelleet, että tämä on sitten viimeinen yhteinen esityksemme. Seela täyttää joulukuussa 85 vuotta, ja minä täytin 75. Olemme työskennelleet toistemme kanssa vuodesta 1973 lähtien. Mutta aina kuitenkin innostumme uudesta esityksestä. Niin kävi tämänkin kohdalla. Iän myötä novelli on tullut entistä läheisemmäksi. Kuolema lähestyy, mutta nyt elämme – ja elämässä on edelleen iloa ja huumoria”, kertoo ohjaaja Kari Paukkunen.
”Novellia sovittaessani minua kiinnosti, miten yhdistää kuvataide elimelliseksi osaksi esitystä ja millaista musiikkia esitys mielestäni tarvitsi. Kun kuulin Anne-Mari Kivimäen Notka-haitarin soittoa, kokonaisuus alkoi hahmottua.”
Luvassa on esitys, joka on lyhyt mutta pippurinen.
Näyttelijöinä: Seela Sella ja Anne-Mari Kivimäki
Äänisuunnittelu: Tuomas Fränti
Valosuunnittelu: Lari Palander
Pukusuunnittelu: Auli Turtiainen
Assistentti: Selma Blomberg
Koreografi: Reetta-Kaisa Iles
Digitaalisten kuvien ja animaation toteutus: Jarkko Räsänen
Prologin kuvaus: Arto Tomiska ja Sanna Breilin
Lavastussuunnittelu: Kari Paukkunen ja Lari Palander
Lavastuksen toteutus: Risto ”Tintti ” Tiainen
Ohjaajan assistentti: Sanna Breilin
Ohjaus: Kari Paukkunen
Tuotanto: Kulttuurikone
Kesto: n. 45 min
Kieli: suomi
Liput: 15/10,50 €
Esitykset:
To 9.9. klo 19
pe 10.9. klo 14
Stoa, Turunlinnantie 1, Helsinki
www.stoa.fi
--------------------------------------------
Hyvä toimittaja, tervetuloa esitykseen! Saat pressiliput Stoasta kulttuurituottaja Monika Silanderilta, monika.silander@hel.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kulttuurituottaja
Monika Silander-Stolt
050 382 8151, monika.silander@hel.fi
Helsingin kaupunki, kulttuuri- ja vapaa-aika
Kulttuurikeskus Stoa
Viestintäsuunnittelija
Terhi Honkio
040 169 9706, terhi.honkio@hel.fi
Helsingin kaupunki, kulttuuri- ja vapaa-aika
viestintä- ja markkinointipalvelut
Kuvat



Tietoja julkaisijasta
Stoa on moniääninen, kansainvälinen ja kiinnostava kulttuurikeskus Helsingin Itäkeskuksessa, metroradan varrella. Stoan ohjelmistossa on tanssia, sirkusta, teatteria, konsertteja, eri alojen festivaaleja, taidekasvatusta, näyttelyjä sekä monimuotoisia ja monikulttuurisia esityksiä ja tapahtumia.
Stoan verkkosivut
Stoa Facebookissa
Stoa Instagramissa
Stoa Twitterissä
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 24.3.202619.3.2026 16:04:58 EET | Tiedote
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta käsittelee kokouksessaan 24.3. muun muassa toimialan vuoden 2025 tilinpäätöstä, Pukinmäen nuorisotalon ja kirjaston väistötilatarvetta sekä useita valtuustoaloitteisiin annettavia lausuntoja.
Verksamheten Kulturens fadderbarn som Helsingfors stad koordinerar blir en permanent tjänst för barnfamiljer17.3.2026 18:15:00 EET | Pressmeddelande
Den mycket populära verksamheten Kulturens fadderbarn fortsätter från och med 2027 som en permanent tjänst som staden koordinerar. Tjänsten förblir även i fortsättningen avgiftsfri för barn i i Helsingfors i åldern 0 till 6 år och deras närstående. Verksamheten, som inletts som ett gemensamt projekt mellan staden, Jane och Aatos Erkkos stiftelse och konst- och kulturaktörer, ska utvecklas så att den blir ännu mer jämlik och tillgänglig. Konst- och kulturaktörer kommer framöver att producera innehåll för projektet Kulturens fadderbarn med hjälp av ett särskilt bidrag, vars öppna ansökan inleds i april.
Kulttuurin kummilapset -toiminnasta pysyvä Helsingin kaupungin koordinoima palvelu lapsiperheille17.3.2026 18:15:00 EET | Tiedote
Suuren suosion saavuttanut Kulttuurin kummilapset -toiminta jatkuu vuodesta 2027 alkaen kaupungin koordinoimana pysyvänä palveluna, joka säilyy jatkossakin maksuttomana kaikille helsinkiläisille 0–6-vuotiaille lapsille ja heidän lähiaikuisilleen. Kaupungin, Jane ja Aatos Erkon säätiön sekä taide- ja kulttuuritoimijoiden yhteishankkeena aloitettua toimintaa kehitetään entistä yhdenvertaisempaan ja saavutettavampaan suuntaan. Taide- ja kulttuuritoimijat tuottavat Kulttuurin kummilapset -sisältöjä jatkossa erillisavustuksella, jonka avoin haku käynnistyy huhtikuussa.
Päätöstiedote: Kulttuuri- ja kirjastojaosto 17.3.202617.3.2026 17:56:46 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaoston 17.3.2026 kokouksen päätöstiedote on julkaistu.
Maagisella viikolla 23.–29.3. kirjastoissa juhlitaan fantasiakirjallisuutta yli 30 tapahtumassa17.3.2026 13:16:25 EET | Tiedote
Helmet-kirjastoissa juhlitaan fantasiakirjallisuuden teemaviikkoa eli Maagista viikkoa 23.–29.3.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
