Seikkailijat Ruusu ja Säde valloittavat puutaloalueen katot – Johanna Hulkon ja Sanna Pelliccionin uutuus on ylistys Raksilan tytöille, äideille ja mummoille

Ruusulla on koti taivastornin ylimmässä kerroksessa ja Säteellä pienessä puutalossa, mutta oikeasti ystävykset asuvat Raksilan talojen katoilla. Sieltä pystyy vakoilemaan muiden touhuja ja tähyilemään tähtiä unta odotellessa. Ja yhdessä ystävän kanssa uskaltaa tehdä myös uhkarohkeita loikkia ja seikkailla sydämen pohjasta! Eräänä kylmänä talviyönä leikistä tulee totisinta totta, kun tytöt huomaavat olevansa hurjan pelastustehtävän edessä.
Ruusu ja Säde seikkailevat menneisyyden Oulussa, joka muistuttaa kovasti kirjailija Johanna Hulkon lapsuuden Raksilaa. Vaikka Raksila kehittyy nykyään vauhdilla ja kiinnostaa alueena niin yliopistomaailmaa kuin luovaa luokkaakin, ennen alue oli Hulkon mukaa vähävaraisten asuttamaa laitakaupunkia. Raksila oli oma maailmansa kouluineen ja marketteineen, ja paikka, jossa kaikki tunsivat kaikki. Hulkon vanhemmat asuvat edelleen hänen lapsuudenkodissaan, johon kirjailija mielikuvissaan sijoitti myös uutuuskirjan toisen päähenkilön Ruusun asumaan.
Säde ja Ruusu vilkuttelevat toistensa ikkunoihin taskulamppujen valoilla samaan tapaan kuin Hulkko ja hänen lähistöllä asunut lapsuudenystävänsä vilkuttelivat. Vaikka tarina on fiktiivinen ja sisältää jopa hiukan fantasiamaisia elementtejä, Hulkko on kirjoittanut tarinaan myös omia muistojaan ja tuntemuksiaan lapsuuden Raksilastaan.
”Raksilasta on aiemmin kirjoitettu etenkin poikien näkökulmasta. Seikkailijat Ruusu ja Säde on ylistyslaulu Raksilan tytöille, äideille ja mummoille”, Hulkko sanoo.
Kirjan tekijäkaksikko, Johanna Hulkko ja Sanna Pelliccioni, ovat molemmat asuneet lapsuudessaan Raksilassa – Hulkko jopa uskoo muistavansa Pelliccionin omasta pihapiiristään. Jaettu Raksila-kokemus auttoi siinä, että Pelliccioni sai heti Hulkon tarinasta kiinni. Lopputuloksena on lämminhenkinen seikkailusatu, jonka hurmaava teksti ja taiturimainen kuvitus sulautuvat harmonisesti yhteen.
Johanna Hulkko (s. 1969) on Nokialla asuva kirjailija ja kirjoittamisen ohjaaja. Hänet tunnetaan erityisesti hänen suosituista Geoetsivät- ja Harmaa Hakkeri -lastenkirjasarjoistaan. Geoetsivien ensimmäinen osa on palkittu Arvid Lydecken -palkinnolla vuonna 2014. Sanna Pelliccioni (s. 1976) on kuvittaja, kirjailija ja graafinen suunnittelija. Hänet palkittiin vuonna 2019 Adventure-palkinnolla, joka annetaan joka toinen vuosi ansioituneelle kuvittajalle.
Seikkailijat Ruusu ja Säde ilmestyy 3.3.2022.
Haastattelupyynnöt, lisätiedot ja pdf-vedokset anni.gullichsen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenViestintäpäällikköLasten- ja nuortenkirjat
Puh:0504635238anni.gullichsen@otava.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Karisto
Riina Katajavuoren ja Tuire Siiriäisen hurmaava Lohikäärme, joka ei osannut lentää on ylistys oppimiselle12.1.2026 08:32:59 EET | Tiedote
Lentämään opettelevan reippaan Suomun tarina on hauska ja samaistuttava kuvakirja kaikille lapsille, jotka opettelevat uusia, tärkeitä taitoja.
Vuoden esikoisdekkari -ehdokas Piia Helanderin toinen romaani Huurre jatkaa Hyvinkäälle sijoittuvaa sarjaa – "Pelkäsin kuollakseni epäonnistumista"16.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Piia Helanderin Huurre-romaanissa toimittajan kuolema sysää liikkeelle tapahtumien vyöryn. Esikoiskirja Helioksen palkintoehdokkuus yllätti kirjailijan: "Pelkäsin epäonnistumista niin paljon, että yritin unohtaa kirjoittamisen vuosiksi."
Jännitystä, romantiikkaa ja suosikkisarjoja – Kariston kevään 2026 kustannusohjelma nyt julki30.10.2025 08:45:00 EET | Tiedote
Kariston kevääseen mahtuu loistavaa luettavaa kaikenikäisille. Luvassa on niin uusia, lukijat hurmaavia tekijöitä kuin ikisuosikkeja.
K-Pop Demon Hunters on syksyn suurin ilmiö – Supersuositun leffan maailma nyt myös kirjoina!22.10.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Netflixin kaikkien aikojen katsotuin elokuva K-Pop Demon Hunters on hurmannut lapset ja aikuiset ympäri maailman. Kuvitteellisesta k-pop-bändi HUNTER/X:stä kertova elokuva näkyy suoratoistopalvelun ohella myös esimerkiksi Billboardin listoilla, vaatteissa, pehmoleluissa sekä nyt myös Kariston kustantamissa kirjoissa.
Hurja tositarina Mannerheim-ristillä palkitun joukkueenjohtajan taisteluista jatkosodassa3.10.2025 10:05:40 EEST | Tiedote
On kesäkuu vuonna 1941. Jooseppi Moilanen ja muut vastaperustetun Piikkirykmentin eli Jalkaväkirykmentti 25:n miehet saavat kuulla, että Suomi on jälleen sodassa. Joukkueenjohtaja Moilasen tie vie toistuvasti komppanian kärkeen, vaarallisille tiedustelu- ja partiomatkoille vihollisen selustaan. Hengenlähtö on usein lähellä joukkueen joutuessa viholliskosketukseen eikä tappioilta vältytä. Koskaan ei voi tietää, onko tämä hyökkäys se viimeinen. Näkeekö Jooseppi koskaan vastasyntynyttä kuopustaan? Piikkirykmentin ritari on sotaromaani Jooseppi Moilasesta, joka nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi ansioistaan tiedustelijana ja joukkueenjohtajana. Nyt julkaistavan kirjan on kirjoittanut Jari Lappalainen. Hän on työskennellyt ammattisotilaana Puolustusvoimissa 32 vuotta ja on kirjoittanut useita sotaromaaneita. Lappalainen asuu perheineen Joensuussa. Piikkirykmentin ritari ilmestyy painettuna sekä e- ja äänikirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 4.10. PDF-vedokset, arvostelukappale
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




