Seinäjoen kaupunginkirjasto palkittiin lasten lukemisen tukemisesta
22.10.2020 00:00:00 EEST | Messukeskus | Tiedote
Tänä vuonna vuosittainen Suomen Messusäätiön 5000 euron Rakkaudesta kirjaan -palkinto annettiin lasten, nuorten ja nuorten aikuisten lukemista kannustavalle ja edistävälle taholle.
Seinäjoen kaupunginkirjasto on tehnyt merkittävää työtä erityisesti lasten lukemisen hyväksi. Se hallinnoi uuteen Eepos-kirjastojen lukudiplomiin liittyvää Lukuliekki-verkkopeliä. Peliin pääsevät mukaan kaikki alueen 3. ja 4. luokat. Lukuliekki-peliin voi osallistua myös muualta kuin Eepos-kirjastojen alueelta. Mukaan pääsee ottamalla yhteyttä Seinäjoen kaupunginkirjastoon.
Keväällä mukana oli noin 50 luokkaa yhdeksästä kunnasta ja oppilaita oli arviolta noin 1000. Kisassa kerätään pisteitä, joita saa lukemalla kirjoja ja kisaa käydään koululuokkina. Pääpalkintona oli yö kirjastossa. Voittoon kiri Pajuluoman koulun neljäs luokka. KarhuKlaanin oppilaat lukivat keskimäärin 75 kirjaa neljän kuukauden aikana.
Seinäjoen kaupunginkirjasto on jo pitkän aikaa nostanut lasten ja nuorten lainauslukuja. Vuonna 2019 lainaus nousi 10 %. Kirjastossa panostetaan kouluyhteistyöhön ja kirjasto on tuttu näky alueen kouluilla. Alueen opettajat pitävät myös lukemista arvossa. Kirjastoauto kuskaa kirjakasseja alueen päiväkodeille ja kouluille lähes päivittäin. Kaiken lukuinnon perustana on se, että luokista löytyy sopivaa luettavaa, johon tarttua milloin vaan.
Palkinto jaettiin Helsingin Kirjamessut verkossa -tapahtuman avajaisissa torstaina 22.10. klo 10. Palkinto jaettiin nyt 20. kerran. Tunnustuksen lisäksi palkittu saa Suomen Messusäätiön myöntämän 5000 euron rahapalkinnon. Voittajan valitsi raati, jonka puheenjohtajana toimi Suomen Kustannusyhdistyksen puheenjohtaja Pasi Vainio. Raatiin kuuluvat toimittajat Suvi Ahola Helsingin Sanomista, Pia Ingström Hufvudstadsbladetista ja Sanna Nikula Suomen Tietotoimistosta, kirjailijat Sofi Oksanen ja Jari Tervo, Suomen tietokirjailijat ry:n edustajana Jukka-Pekka Pietiäinen ja Siltalan tiedotuspäällikkö Reetta Ravi.
Suomen Messusäätiö jakaa vuosittain 400 000 eurolla apurahoja, palkintoja ja stipendejä suomalaisen elinkeinoelämän edistämiseen. Tunnetuin Suomen Messusäätiön jakama palkinto on Kaj Franck -muotoilupalkinto. Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinnon lisäksi Messusäätiö jakaa kirjamessujen yhteydessä Minna Canth -palkinnon ja tukee Vuoden kauneimmat kirjat -palkintoa.
Helsingin Kirjamessut verkossa -tapahtuma järjestetään 22. – 25.10.2020.
Lisätietoja: Messukeskus, tiedottaja Teija Armanto, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com
palvelupäällikkö Outi Kytöniemi, p. 050 379 5193, outi.kytoniemi@seinajoki.fi
vs. kirjastotoimenjohtaja Kirsti Länsikallio, p. 044 754 1621, kirsti.lansikallio@seinajoki.fi
www.helsinginkirjamessut.fi
#kirjamessut #rakkaudestakirjaan
Kuvia kirjamessuilta: http://mediabank.messukeskus.com
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Vene 26 Båt -messuilla palkitaan parhaat ja toimivimmat veneuutuudet6.2.2026 17:30:17 EET | Tiedote
Vene 26 Båt -messuilla valitaan nyt jo 27. kertaa Messujen avovene, retki- tai yhteysvene, matkavene sekä purjevene esillä olevista uutuuksista. Lisäksi palkitaan toista kertaa Messujen kalastusvene. Venemessuilla on esillä monipuolinen ja laajavalikoima veneitä ja paljon uutuuksia. Vene 26 Båt -messut järjestetään 6. – 15.2.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Vuoden Veneilyteko 2025 Juho Karhun Alluring Arctic -medialle6.2.2026 15:16:23 EET | Tiedote
Ympäristö- ja Ilmastoministeri Sari Multala on valinnut Veneilytoimittajat ry -Båtjournalisterna rf toimeksiannosta Vuoden Veneilyteko -palkinnon saajaksi Alluring Arctic -median, joka kertoo Juho Karhun ja Sohvi Kangasluoman purjehduksista ja elämästä arktisilla alueilla.
Vuoden vierasvenesatamat 2026 ovat Örö ja Spahotel Casino, Savonlinna6.2.2026 10:20:00 EET | Tiedote
Suomen Messusäätiön ja Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n järjestämässä Vuoden vierasvenesatama -äänestyksessä haettiin erikseen rannikkoalueen ja Järvi-Suomen suosikkisatamaa. Voittajiksi valittiin Örö Saaristomerellä sekä Spahotel Casino, Savonlinna. Vuoden vierasvenesatamat palkitaan vuosittain Vene Båt -messujen yhteydessä.
Gastro Helsinki 2026 kohdistaa katseen horeca-alan vetovoimaan, osaamiseen ja tulevaisuuden menestystekijöihin – ohjelma julkaistu4.2.2026 10:42:45 EET | Tiedote
Horeca-alan johtava kotimainen ammattitapahtuma Gastro Helsinki avaa ovensa 11.–12.3.2026 Helsingin Messukeskuksessa. Tiiviissä vuoropuhelussa alan toimijoiden kanssa rakentuva tapahtuma kokoaa yhteen ravintola-, hotelli- ja elintarvikealan ammattilaiset keskustelemaan alaa puhuttavista teemoista, tulevaisuuden näkymistä ja osaamisen kehittämisestä.
Över en miljon besökare på Helsingfors Mässcentrum år 20252.2.2026 10:51:38 EET | Pressmeddelande
Antalet besökare på Helsingfors Mässcentrum översteg förra året den symboliska gränsen på en miljon för första gången sedan pandemiåren. Totalt besökte 1 004 912 gäster mässor, företagsevenemang, kongresser och möten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


