Selekta Henkilöstöpalvelut Oy

Selekta Henkilöstöpalvelut konserniin kuuluva Selekta Varsinais-Suomi Oy on ostanut 14.1.2022 Varsinais-Suomen Apuvoima Oy:n osakekannasta 85%

Jaa

Varsinais-Suomen Apuvoima on voimakkaassa kasvussa ja toimii Varsinais-Suomen alueella. Yhtiö vuokraa henkilöstöä erityisesti teollisuuden, palveluiden, logistiikan ja rakentamisen toimialoilla.

Kuvassa vasemmalla Matti Holmaranta ja Peter Lyyski oikealla.
Kuvassa vasemmalla Matti Holmaranta ja Peter Lyyski oikealla.

Yritysoston myötä Varsinais-Suomen Apuvoima siirtyy osaksi Selektaa. Yhtiön liikevaihto vuodelta 2021 oli noin 6M€. Henkilöstöä yhtiöllä oli vuoden 2021 aikana keskimäärin noin 200.

Yrittäjänä ja toimitusjohtajana toiminut Matti Holmaranta jatkaa yhtiön palveluksessa aluejohtajana ja henkilöosakkaana.

Selekta Henkilöstöpalvelut on valtakunnallinen toimija erityisesti rakentamisen ja teollisuuden henkilöstövuokraustoimialoilla. Kaupan myötä saamme uutta osaamista, hyviä asiakassuhteita ja työntekijöitä Varsinais Suomen työmarkkinoilla. Yhdessä olemme vieläkin vahvempia”, toteaa Selekta Henkilöstöpalvelut Oy:n toimitusjohtaja Peter Lyyski.

”Kasvutarinamme jatkuu jatkossa osana Selektaa ja on hieno päästä osaksi valtakunnallista menestyvää organisaatiota” paaluttaa Varsinais-Suomen Apuvoima Oy:n Matti Holmaranta.

Kaikki työntekijät jatkavat Varsinais-Suomen Apuvoima Oy:n palveluksessa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Peter Lyyski, toimitusjohtaja
Selekta Henkilöstöpalvelut Oy
puh. + 358 50 3667770

Matti Holmaranta, aluejohtaja
Varsinais-Suomen Apuvoima Oy
puh. +358 40 5221816

Kuvat

Kuvassa vasemmalla Matti Holmaranta ja Peter Lyyski oikealla.
Kuvassa vasemmalla Matti Holmaranta ja Peter Lyyski oikealla.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Selekta Henkilöstöpalvelut Oy
Selekta Henkilöstöpalvelut Oy
Esterinportti 2 B
00240 HELSINKI

https://selekta.fi

Selekta Konserni on suomalainen henkilöstöpalveluja tuottava asiantuntijayritys, joka toimii valtakunnallisesti. Konserniin kuuluvat myös tytäryhtiöt Promesta ja Rekrymesta. Selekta on perustettu 1999. Toimipisteitä on 11 kaupungissa. Työllistämme vuosittain useita satoja työntekijöitä rakentamisen-, teollisuuden- ja logistiikan toimialoilla. Rekrymestan kautta työllistyy eri alojen toimihenkilöt. Olemme Rakennusteollisuus Ry:n ja HPL:n jäsenyritys. Yrityksessämme on myös oma pääluottamusmies. Asiakkaamme voivat luottaa siihen, että toimimme työturvallisuutta kunnioittaen sekä eettistä toimintaa korostaen. Työntekijöillemme olemme turvallinen työnantaja ja väylä uusiin ammatillisiin haasteisiin.

Varsinais-Suomen Apuvoima Oy on vuonna 2008 perustettu henkilöstöpalveluyritys, joka välittää työvoimaa Turun seudun talousalueelle. Tarjoamme työntekijöillemme ja asiakkaillemme toimialakohtaiset ja asiantuntevat palvelut mm. teollisuus, logistiikka, palvelut ja rakennustoimialoille. Yhtiömme on kasvanut viime vuosina vahvasti ja kannattavasti.