Selvitys: Hallituksen muodostaminen Suomessa nojaa osin kirjoittamattomiin sääntöihin
9.2.2021 02:00:00 EET | Sitra | Tiedote

Suomalaisen kansanvallan ja päätöksenteon kannalta keskeistä hallituksen muodostamisen prosessia on kuvattu tai dokumentoitu hyvin vaihtelevasti tai joiltain osin ei ollenkaan. Kullakin toimijalla, niin puolueilla, eduskunnalla, valtioneuvoston kanslialla kuin tasavallan presidentilläkin on oma, osin vaihtelevakin, roolinsa prosessissa. Kokemuspohjaan, keskinäisiin sopimuksiin ja osin vakiintuneisiin menettelytapoihin perustuva prosessi on kuitenkin sujunut tähän saakka pääosin ongelmitta. Tiedot ilmenevät tuoreesta Sitran selvityksestä Miten Suomeen muodostetaan hallitus.
Esimerkit maailmalta osoittavat, että nopeasti muuttuvassa poliittisessa toimintaympäristössä epävarmempaan tulevaisuuteen varautuminen on tarpeen myös hallituksen muodostamisen prosessien osalta. Selvityksen on kirjoittanut valtiosääntöoikeuden tohtori Lia Heasman Deloittelta.
Yhdessä Sitran vanhemman neuvonantajan, lukuisten hallitusneuvottelujen kokemusasiantuntijan, Jouni Backmanin kanssa hän on haastatellut yhteensä 25 vuosien 2011, 2015 ja 2019 vaalien jälkeisten hallitusneuvottelujen keskeistä toimijaa ja koonnut yhteen sekä aiemmin julkaisematonta että ennestään julkista dokumentaatiota.
Lia Heasmanin mukaan hallitusneuvottelut, eli käytännössä hallituksen muodostamisen neuvotteluvaihe ja kompromissien löytäminen, on aivan keskeinen osa suomalaista demokratiaa.
”Perustuslain säätelemän muodollisjuridisen prosessin ympärille on muodostunut erinäisiä käytäntöjä ja tapoja, jotka varmistavat tietynlaisen yhteneväisyyden prosessien välillä. Samanaikaisesti ne myös mahdollistavat prosessien vaihtelevaisuuksia eri vuosina. Prosessi on vahvasti poliittinen ja sen vuoksi prosessin tulee sallia muuntautumista eri puolueiden ja eri hallitusmuodostajien tarpeisiin. Prosessissa tulee olla tietynlaista jatkuvuutta ja mahdollisuus nojautua aikaisempiin kokemuksiin ja dokumentaatioon, sillä hallitusmuodostajan rooli ja vetovastuu voi olla uusi niin hallitusmuodostajalle kuin myös puolueellekin” Heasman sanoo.
”Tulevaisuuden hallituksen muodostajalle käsikirja voi olla tarpeen”
Selvitys on osa Sitran Kansanvallan peruskorjaus -projektia, joka tukee suomalaisen kansanvallan uudistumiskykyä tekemällä muun muassa erilaisia selvityksiä sekä käynnistämällä ja rahoittamalla kokeiluja eri puolilla Suomea. Työ pohjautuu Sitran vanhempien neuvonantajien Jouni Backmanin ja Liisa Hyssälän tekemään ja laajaan tausta-aineistoon perustuvaan Kansanvallan peruskorjaus -työpaperiin, joka julkistettiin vuonna 2018. Jouni Backmanin mukaan selvitystyön yhteydessä nousi yllättäen esiin hallituksen muodostamiseen liittyvän prosessin dokumentoinnin vähäisyys.
”Vaalien ohella merkittävimmässä demokraattisen päätöksenteon prosessissa on luotettu kirjaamattomaan kokemustietoon. Tulevaisuuden hallituksen muodostajille prosessin kuvaava käsikirja saattaa kuitenkin olla tarpeen, koska tässä vaativassa tehtävässä ollaan usein ensimmäistä kertaa, ”, Backman sanoo.
Sitran Uudistumiskyky-teeman johtajan Antti Kivelän mukaan pitkään suhteellisen vakaina pysyneitä kansanvaltaisia toimintatapoja ja toimijoita haastetaan juuri nyt voimakkaammin kuin aiemmin niin Suomessa kuin maailmalla. Monissa maissa esimerkiksi puoluekenttä on viime vuosina ollut myllerryksessä. Samalla myös poliittiset jakolinjat ovat menneet osin uusiksi, mikä saattaa vaikeuttaa kompromissien tekemistä tulevaisuudessa.
”Nopeasti muuttuvassa ja arvaamattomassa maailmassa suomalaisen yhteiskunnan selviytymis- ja kilpailukyky riippuu pitkälti kansallisen päätöksenteko- ja hallintojärjestelmän tehokkuudesta. Siksi olemme Kansanvallan peruskorjaus -projektissa halunneet tarkastella aihepiiriä viime vuosien aikana mahdollisimman laaja-alaisesti. Nyt julkistetulla selvityksellä pyritään myös lisäämään päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja tuottamaan aineistoa tutkimuskäyttöön”, Kivelä sanoo.
Lisätiedot:
Jouni Backman, vanhempi neuvonantaja, Sitra, jouni.backman@sitra.fi, puh. 050 331 3265
Antti Kivelä, johtaja, Sitran Uudistumiskyky-teema, antti.kivela@sitra.fi, puh. 040 482 7435
Jukka Vahti, johtava asiantuntija, Sitra/viestintä, jukka.vahti@sitra.fi, puh. 040 566 5152
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sitra
Nytt program inför naturens hälsofördelar i hälso- och sjukvården, på arbetsplatserna och i vardagen12.3.2026 01:00:00 EET | Pressmeddelande
Naturen ökar bevisligen hälsan och välbefinnandet. Kontakt med naturen kan ge en årlig nytta till ett värde på upp till hundratals miljoner euro då det gäller bekämpning av folksjukdomar. I det nystartade programmet Hälsa från naturen integreras naturens hälsofördelar i kommunernas, arbetsplatsernas och social- och hälsovårdssektorns verksamhet samt i människornas vardag.
Uusi ohjelma tuo luonnon terveyshyödyt terveydenhuoltoon, työpaikoille ja arkeen12.3.2026 01:00:00 EET | Tiedote
Luonto lisää tutkitusti terveyttä ja hyvinvointia. Luontokontaktien avulla voidaan saavuttaa jopa satojen miljoonien eurojen vuotuinen hyöty kansansairauksien torjunnassa. Nyt käynnistyvässä Terveyttä luonnosta -ohjelmassa luonnon terveyshyötyjä tuodaan osaksi kuntien, työpaikkojen ja sote-sektorin toimintaa sekä ihmisten arkea.
Algoritmer i sociala medier formar unga européers världsbild – nya rapport belyser logiken bakom sociala medier10.3.2026 05:29:25 EET | Pressmeddelande
Ledande brittiska forskare konstaterar att algoritmer i sociala medier gynnar underhållande och sensationslystet politiskt innehåll. Eftersom den här typen av innehåll är dominerande i samhället skapar det en miljö där det är svårt att föra en konstruktiv medborgardebatt.
Sosiaalisen median algoritmit muovaavat nuorten eurooppalaisten maailmankuvaa - selvitys valottaa somen toimintalogiikkaa10.3.2026 05:29:25 EET | Tiedote
Sosiaalisen median algoritmit suosivat viihteellistä ja sensaatiohakuista poliittista sisältöä, osoittavat brittiläiset huippututkijat. Vallitsevana yhteiskunnallisena sisältönä se luo ympäristön, jossa rakentavan kansalaiskeskustelun käyminen on hankalaa.
New study: Social media algorithms shape young Europeans’ worldviews – seven recommendations to make platforms safer for democracy10.3.2026 05:29:25 EET | Press release
A new study finds that social media algorithms prioritize memes, jokes, and emotionally charged political posts. When this kind of content dominates, it undermines constructive civic debate. The study offers seven recommendations to make social media platforms more supportive of democracy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
