Selvitys: Merituulivoimahankkeiden talous- ja työllisyysvaikutukset merkittäviä – OX2:n merituulivoimahankkeet edenneet jo pitkälle
Merituulivoimahankkeilla on merkittävät talous- ja työllisyysvaikutukset Suomessa, käy ilmi Suomen Tuulivoimayhdistyksen (STY) tilaamasta ja kestävän liiketoiminnan konsulttiyhtiö Gaia Consulting Oy:n tekemästä selvityksestä.
Jo useiden vuosien ajan talous- ja työllisyyskasvun vauhdittajaksi on kaivattu uusia teollisia investointeja. Ulkomaisten investointien tason lasku koskee koko Eurooppaa. Suomi on kuitenkin nyt poikkeuksellisessa tilanteessa, kun uusiutuvaa energiaa tuottavista yrityksistä erityisesti merituulitoimijat ovat edenneet suunnitelmissaan.
Suomessa on tällä hetkellä vireillä merituulivoimahankkeita n. 33 gigawatin (GW) edestä. Mikäli hankkeista 75 % toteutuu, niin selvityksen mukaan kiinteistö- ja yhteisöveroista sekä ansiotyön verotuksesta kertyvät verohyödyt Suomelle olisivat arviolta 3,8 miljardia euroa. Myös talousvyöhykkeellä Suomen valtiolla on oikeus kantaa veroja. Määrän valmistuminen tarkoittaisi noin 148 000 henkilötyövuoden edestä töitä Suomeen. Kehitteillä olevien hankkeiden on arvioitu toteutuvan vuoteen 2045 mennessä.
OX2:n merituulivoimahankkeet muodostavat merkittävän osan tällä hetkellä Suomessa käynnissä olevista hankkeista. Pohjanlahdelle suunnitellut merituulipuistot Halla, Laine ja Tyrsky ovat Suomen suurimpien merituulivoimahankkeiden kärjessä, ja niiden odotetaan valmistuvan jo 2030-luvun vaihteessa. Näiden lisäksi samassa aikataulussa etenevät OX2:n merituulivoimahankkeet Noatun North ja Noatun South Ahvenanmaan pohjois- ja eteläpuolella. OX2:n Suomen hankkeet käsittävät yhteensä noin puolet Suomessa tällä hetkellä vireillä olevasta merituulivoimakapasiteetista.
”Suomalaisen merituulivoiman potentiaali on valtava. Merituulivoima täydentää maatuulivoimaa ja pystyy tuottamaan sähköä myös silloin, kun maalla ei tuule. On tärkeää, että Suomen toimintaympäristö on vakaa ja ennakoitavissa. Merituulivoiman avulla saadaan tuotettua merkittävä määrä uusiutuvaa ja hinnaltaan kilpailukykyistä sähköä, joka parantaa Suomen kilpailukykyä ja mahdollistaa myös uudet teolliset investoinnit Suomeen. Hankkeiden rakentamiseen liittyvät työllisyysvaikutukset ovat alueellisesti merkittävät”, kertoo OX2:n merituulivoiman liiketoimintajohtaja Janne Lamberg.
OX2:n Halla ja Laine-merituulivoimahankkeita Perämerellä on kehitetty jo noin 4 vuotta, ja niiden ympäristövaikutusten arviointimenettely on edennyt selostusvaiheeseen.
”Jotta hankkeet etenevät toivotussa aikataulussa, on selkeä ja ripeä luvituksen eteneminen välttämätöntä. Hankkeidemme vaikutus Suomen sähköntuotannolle on merkittävä. Pelkästään Hallan, Laineen ja Tyrskyn yhteenlaskettu tuotanto toisi Suomeen 45 % lisää sähköä vuoteen 2020 verrattuna”, muistuttaa Lamberg.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
OX2:n merituulivoiman liiketoimintajohtaja Janne Lamberg, OX2, p. +358 405 040 396, janne.lamberg@ox2.com
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
OX2 kehittää, rakentaa ja myy maa- ja merituulipuistoja sekä aurinkovoimapuistoja. Lisäksi OX2 hallinnoi valmiita tuuli- ja aurinkovoimapuistoja. OX2:n hankekehitysportfolio koostuu yhtiön itse käynnistämistä sekä muilta toimijoilta hankituista, eri vaiheissa olevista tuuli- ja aurinkovoimahankkeista. Yhtiö kehittää aktiivisesti myös muihin uusiutuvan energian teknologioihin, kuten vedyn tuotantoon ja energian varastointiin, perustuvia hankkeita. OX2 toimii Euroopassa kymmenellä markkina-alueella: Ruotsissa, Suomessa, Virossa, Liettuassa, Puolassa, Romaniassa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa ja Kreikassa. Vuonna 2022 liikevaihto oli noin 7,6 miljardia kruunua (n. 680 miljoonaa euroa). Yhtiöllä on noin 360 työntekijää ja sen pääkonttori on Tukholmassa, Ruotsissa. OX2 listautui Tukholman pörssin päälistalle huhtikuussa 2022. www.ox2.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta OX2 Finland
MKB-beskrivningen för OX2:s havsbaserade vindkraftsprojekt Laine har färdigställts23.4.2025 09:30:00 EEST | Pressmeddelande
Miljökonsekvensbeskrivningen (MKB-beskrivningen) för vindkraftsprojektet Laine i Finlands ekonomiska zon har färdigställts och överlämnats till kontaktmyndigheten. Detta är den andra MKB-beskrivningen som i Finland har färdigställts inom ramen för havsbaserade vindkraftsprojekt i den ekonomiska zonen.
OX2:n Laine-merituulivoimahankkeen YVA-selostus valmistui23.4.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Suomen talousvyöhykkeelle sijoittuvan Laine-merituulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus (YVA) on valmistunut ja luovutettu yhteysviranomaiselle. Tämä on toinen YVA-selostus, joka on Suomessa valmistunut talousvyöhykkeen merituulivoimahankkeessa.
Lestijärven tuulipuiston voimalakuljetukset päättyivät – voimaloista pystyssä jo kaksi kolmasosaa16.4.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Lestijärven voimalakuljetukset saatiin päätökseen huhtikuun puolivälissä. Tuulipuistoon rakentuu yhteensä 69 voimalaa, joista 45 on pystytetty täyskorkeuteen. Myös voimaloiden käyttöönottotyöt ovat käynnissä.
OX2 fattade Finlands största investeringsbeslut i förnybar energi någonsin – byggandet av vindparkerna inleds genast1.4.2025 09:01:00 EEST | Pressmeddelande
OX2, ett bolag för förnybar energi, investerar cirka 700 miljoner euro i två vindkraftsprojekt. Projekthelhetens nominella effekt är sammanlagt cirka 472 MW. Detta är det största enskilda investeringsbeslutet i förnybar energi i Finland och det största investeringsbeslutet i förnybar energi i Norden sedan 2022. Byggandet av vindparkerna i Rajamäenkylä och Honkakangas inleds omedelbart.
OX2 on tehnyt Suomen kaikkien aikojen suurimman uusiutuvan energian investointipäätöksen – tuulipuistojen rakentaminen alkaa heti1.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Uusiutuvan energian yhtiö OX2 investoi noin 700 miljoonaa euroa kahteen tuulivoimahankkeeseen. Hankekokonaisuuden nimellisteho on yhteensä noin 472 MW. Tämä on suurin yksittäinen Suomessa tehty uusiutuvan energian investointipäätös sekä suurin Pohjoismaissa tehty uusiutuvan energian investointipäätös vuoden 2022 jälkeen. Rajamäenkylän ja Honkakankaan tuulipuistojen rakentaminen alkaa välittömästi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme