Selvitys: ”Vaatteiden korjauspalveluille olisi kysyntää ja vaatteiden ympäristövaikutuksista halutaan lisää tietoa”

Tekstiiliteollisuuden aiheuttama ympäristökuorma on merkittävä, ja ympäristökuormaa kasvattaa tekstiilien lyhyt käyttöikä. Yhä useampi kuluttajista on huolissaan tekstiilien ympäristövaikutuksista. Monitieteinen FINIX-tutkimushanke tutkii tekstiilialan haasteita ja etsii ratkaisuja yhteistyössä yritysten kanssa. S-ryhmä on hankkeen kumppani. S-ryhmä ja FINIX-hanke toteuttivat kyselytutkimuksen, jossa selvitettiin suomalaiskuluttajien käsityksiä vaatteiden vastuullisesta käytöstä ja tekstiilien ympäristövaikutuksista.
”Kestävän vaateteollisuuden näkökulmasta työolot ja ihmisoikeudet ovat tärkeitä. Oleellista on myös valitut raaka-aineet ja esimerkiksi raaka-aineiden kierrätettävyys. Vaatteen ympäristövaikutusten arvioinnissa myös vaatteiden käyttöiän pidentäminen on tärkeässä roolissa. Pitkään kestävät, laadukkaat materiaalit ovat tärkeä tekijä, mutta yhtä lailla vaatehuolto ja korjaaminen”, sanoo professori Kirsi Niinimäki Aalto-yliopistolta ja Finix-tutkimushankkeesta.
”Vaatteiden vastuullinen ja kestävä käyttö ja elinkaaren pidentäminen on tällä hetkellä merkityksellisempää kuin koskaan aiemmin. Haluamme olla muutoksessa mukana ja auttaa asiakkaitamme, jotta kestävä tekstiilinkäyttö olisi helpompaa. Hyödynnämme tutkimuksen tuloksia kehitystyössämme”, kertoo vastuullisuuspäällikkö Senja Forsman-Katainen S-ryhmästä.
Huolto ja korjaaminen helpoin tapa lisätä käyttöikää
Lähes kaikki tutkimukseen vastanneista suomalaiskuluttajista tunnistavat, että paras tapa pidentää vaatteen käyttöikää on sen huolellinen käyttö (94 %) ja asianmukainen huolto (91%).
Ikäihmiset korostivat enemmän kuluttajan omaa vastuuta huolellisen käytön ja esimerkiksi hoito-ohjeiden noudattamisen kautta. Nuoremmat kuluttajat korostavat tuotteen kestävyyttä eli sitä, että vaate on suunniteltu ja valmistettu pitkäikäiseen käyttöön.
Vaatteita osataan korjata, mutta korjauspalveluita kaivataan
Suomalaiset ovat osaavaa kansaa ja suurin osa kertoo itse korjaavansa vaatteensa. Korjauspalveluita kuitenkin kaivattiin: 56 prosenttia vastaajista olisi kiinnostunut käyttämään vaatteiden korjauspalvelua. Osa kuluttajista ei tiedä, mistä sopivan palvelun löytäisi.
Erityisesti vetoketjun korjaamista tai lyhennyspalvelua kaivattiin. Vastaajista 75 prosenttia olisi valmis maksamaan esimeriksi talvitakin vetoketjun korjaamisesta ja 53 prosenttia farkkujen repeämisen korjaamisesta muutamia kymppejä. Osa kuluttajista kuitenkin koki korjaamisen liian kalliiksi vaatteen hankintahintaan nähden. Korjauspalveluita toivotaan etenkin kauppakeskuksiin (67 %) ja markettien yhteyteen (61 %).
Suomalaiskuluttajat haluavat lisätietoja vaatteiden laadusta ja materiaalin kestävyydestä ostohetkellä. Myös tietoa vaatteen elinkaaresta sekä vaikutuksista ympäristöön ja ihmisoikeuksiin kaivataan. Ympäristömerkkeihin luotetaan ja vaatteiden vastuullisuuden takaavia merkkejä toivotaan nähtäväksi ostosten yhteydessä.
S-ryhmässä tekstiilien vastuullisuutta edistetään monin eri keinoin
S-ryhmä on kehittänyt omien tekstiilituotteidensa vastuullisuutta pitkään muun muassa tehdasauditoinnein. Asiakkaille tarjotaan alkuperätietoa ostohetkellä myös itse tuotteessa pesulapussa tai pakkauksessa. S-ryhmän tavoitteena on, että kaikissa oma merkki -tuotteissa käytetään ainoastaan vastuullista puuvillaa vuoteen 2025 mennessä ja puuvillan sertifiointi on edennyt hyvin.
Jatkossa S-ryhmässä painotetaan entistä voimakkaammin myös ratkaisuja kestävän kuluttamisen edistämiseksi. Kuluttajille tämä on näkynyt jo nyt muun muassa Sokoksella. Sokos-tavaratalojen nettikaupassa on otettu käyttöön online-sovituspalvelu auttamaan kestävissä vaatevalinnoissa ja Tampereen Sokos toi second hand -palvelun lähelle asiakasta ruokakauppa- ja tavaratalokäynnin yhteyteen.
S-ryhmän hotellien työasut jalostuvat uusiokuiduksi tekstiilikeräyksen pilotissa. Tavoitteena on kerätä käytöstä poistetut työvaatteet ja valmistaa niistä kierrätyskuitua, jota voidaan käyttää uusien tuotteiden raaka-aineena. Myös markettien vaatekeräyslaatikoiden kautta kuluttajat voivat kierrättää vaatteitaan.
*Tutkimukseen vastasi 1903 täysi-ikäistä S-ryhmän asiakasomistajaa eri ikäryhmistä eri puolilta Suomea.
S-ryhmä on mukana monitieteisessä FINIX-tutkimushankkeessa, joka kehittää resurssiviisasta tekstiililiiketoimintaa.
FINIX-hankkeessa kehitetään laajan kumppaniverkoston kanssa Suomeen tekstiilituotannon ja -kulutuksen järjestelmää, joka edistää kestävää kehitystä maailmanlaajuisesti. Hanke käynnistyi vuonna 2019 ja sen kesto on kuusi vuotta. FINIX-hanketta johtaa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu ja hankkeessa työskentelee noin 30 tutkijaa liiketalouden, taiteiden ja suunnittelun, kemiantekniikan, ympäristötieteiden, tietotekniikan, yhteiskuntatieteiden, oikeuden ja hallinnon aloilta.
Lue lisää tekstiilituotteiden vastuullisuudesta S-ryhmässä
Lisätietoja:
Kirsi Niinimäki, professori, Aalto-yliopisto, kirsi.niinimaki@sok.fi
Senja Forsman-Katainen, vastuullisuuspäällikkö, S-ryhmä, senja.forsman@sok.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme vuonna 2024 Suomeen lähes miljardi euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Tänä viikonloppuna on vuoden ensimmäinen Tilipäivä: asiakasomistajien tileille kilahtaa yli 50 miljoonaa euroa9.1.2026 08:03:00 EET | Tiedote
S-ryhmän osuuskaupat maksavat tänään asiakasomistajien pankkitileille Bonusta ja muita rahana maksettavia etuja yhteensä 50,4 miljoonaa euroa. Suomalaiset vaikuttavat aktivoituneen jouluostoksilla, sillä nyt maksettava bonussumma on lähes 10 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten tammikuussa.
Jussi Tolvanen on nimitetty SOK:n päivittäistavarakaupan tuoteryhmäjohtamisesta vastaavaksi johtajaksi8.1.2026 15:01:00 EET | Tiedote
KTM Jussi Tolvanen on nimitetty vastaamaan SOK:lla päivittäistavarakaupan valikoimista, hankinnasta ja hinnoittelusta tuoteryhmäjohtamisen johtajana. Hän toimii tällä hetkellä Haugen-Gruppen Finland Oy:n toimitusjohtajana ja aloittaa SOK:lla 2.3.2026.
S-ryhmään palkataan 17 000 kesätyöntekijää2.1.2026 08:40:31 EET | Tiedote
S-ryhmän osuuskaupat ja yritykset työllistävät kesällä 2026 ympäri Suomen yhteensä noin 17 000 nuorta. Tavoitteena on tarjota erinomaisia ensimmäisiä työkokemuksia, jotka kannustavat ja sitouttavat työelämään. Monissa osuuskaupoissa kehitetään jatkuvasti toimintamalleja ja käytäntöjä, jotta erilaisten nuorten kohtaaminen onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla.
S-ryhmä tekee yhdessä Vegaanihaasteen kanssa lihattoman ruoan kokeilusta helppoa2.1.2026 07:20:00 EET | Tiedote
S-ryhmän ruokakaupat (Prisma, S-market, Sale, Alepa) tekevät tänä vuonna jälleen yhteistyötä Suomen suosituimman ruokahaasteen kanssa. Tammikuussa neljättätoista kertaa järjestettävä kaikille avoin ja maksuton Vegaanihaaste kannustaa kokeilemaan kasviperäistä ruokaa kuukauden ajan. Tuotekampanjat, reseptit sekä S-ryhmän ruokakaupoissa kuvatut kauppavideot tarjoavat asiakkaille konkreettista tukea lihattoman ruoan kokeilussa.
Tammikuu raikastaa kotien ruokaostoksia - muutos näkyy heti vuoden vaihtuessa29.12.2025 08:02:00 EET | Tiedote
S-ryhmän datan valossa suomalaiset siirtyvät juhlasta arkeen heti vuoden vaihtuessa. Arjesta halutaan saada nopeasti kiinni ja jo vuoden ensimmäisinä päivinä suomalaisten ostoskoreissa korostuvat hyvinvointia tukevat tuotteet. Tammikuussa herkuttelu vähenee kasvisten kasvattaessa suosiotaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

