Semmareiden kiertueella siivotaan rantoja ja suojellaan Suomen vesistöjä

Semmareiden Ilakoivat silakat -kiertue:
24.11. Joensuu, Carelia-sali
25.11. Kajaani, Kaukametsän sali
26.11. Oulu, Madetojan sali
30.11. Hämeenlinna, Verkatehdas, Vanaja-sali
1.12. Turku, Logomo
2.12. Espoo, Tapiola-sali
3.12. Lahti, Sibeliustalo
4.12. Lappeenranta, Lappeenranta-sali
7.12. Kuopio, Musiikkikeskus
8.12. Jyväskylä, Paviljonki
9.12. Tampere, Tampere-talo
10.12. Helsinki, Musiikkitalo
Kiertueen liput ovat myynnissä lippu.fi- ja ticketmaster.fi-sivustoilla.
“Uusien ideoiden etsiminen on ollut koko 30-vuotisen toimintamme perusta. Ilakoivat silakat oli aluksi ainoastaan hauska sanapari ja huumorimielellä keksitty nimi kiertueelle. Mutta kun saimme Pidä Saaristo Siistinä ry:n yhteistyökumppaniksi, tutustuimme tarkemmin myös Siisti Biitsi -ohjelmaan. Silloin päätimme, että jokaisena konserttipäivänä lähetämme lenkkeilevän Semmarit-iskuryhmän siivoamaan paikallisia rantamaisemia”, kertoo Joel Linna Semmareista.
Kokoonpano haastaa myös yleisönsä mukaan keräämään roskia rannoilta ja lähiluonnosta. Hankkeesta innostuvat voivat jakaa kuvia omista siivoushetkistään Semmareiden sosiaalisen median kanaville, ja jokaisella kiertuepaikkakunnalla arvotaan kannustuspalkintoja osallistuneille.
Vesistöt, silakat ja luonnonsuojelu tulevat näkymään myös konserteissa. Kiertueen suojelijaksi on lupautunut Kummelista tuttu Timo Silakka, ja kokoonpanon kuntovalmennuksesta vastaa Raimo Vormisto.
Tietoa Semmareista
Semmarit on Jyväskylässä perustettu 18 laulajan show-kokoonpano, joka säveltää, sanoittaa, sovittaa ja toteuttaa itse kaiken ohjelmistonsa aina lavakoreografioitaan myöten.
Ryhmä on saavuttanut kaksi virallisen albumilistan ykkössijaa ja esiintynyt muun muassa Ruisrockin päälavalla kahdesti. Syksyllä 2018 kokoonpano teki kiertueen Kaliforniassa ja levytti ensimmäisenä suomalaisena kokoonpanona Hollywoodissa Capitol Studiosin legendaarisessa Studio A:ssa. Kokoonpano on edustanut Suomea Montreux’n Kultainen Ruusu -tv-gaalassa sekä kolmessa maailmannäyttelyssä. Semmarit on useamman kerran esiintynyt myös Aasiassa, esimerkiksi kiinalaisen uudenvuoden gaalassa sadoille miljoonille tv-katsojille. Kiertueita on nähty Kanadassa, Saksassa, Ruotsissa, Portugalissa ja Virossa.
Parhaiten Semmarit tunnetaan kotimaassaan kuitenkin suurimmat konserttisalit täyttävistä vauhdikkaista esiintymisistään.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Bubblypink Music
Jutta Vetter
press@bubblypink.fi
0505466000
Semmarit
Jyrki Vihriälä
jyrki.vihriala@semmarit.fi
0503540401
Pidä Saaristo Siistinä ry
Anna-Leena Mitro
anna-leena.mitro@pssry.fi
040 189 6406
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Bubblypink Music tarjoaa musiikkialan kaikille toimijoille kokonaisvaltaista artisti-, julkaisu- ja tapahtumapromootiota.
Bubblypink Music on vahvaan viestintäosaamiseen nojaava moderni ja kokonaisvaltainen musiikkialan viestintätoimisto.
Yhtiön perustaja Jutta Vetter on pitkän linjan viestinnän ammattilainen, joka on erikoistunut musiikkiteollisuuteen. Hänellä on johtamansa kansainvälisen Vetter Communications Oy -viestintätoimiston myötä vankka ymmärrys yritysmaailmasta, ja vuosien työkokemus muun muassa levy-yhtiöstä ja ohjelmatoimistosta.
Bubblypinkin ydin perustuu alan liiketoimintamallien tuntemukseen, raudanlujaan kokemukseen viestintä- ja mediatiedotustehtävistä, rohkeaan ideointiin sekä brändäysosaamiseen. Yhtiö hoitaa niin pienet kuin suuret kokonaisuudet – yksittäisen single-julkaisun promosta aina isoon festivaalitiedotukseen.
Yhteys: press@bubblypink.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Bubblypink Music
Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin? Juliet Jonesin Sydän yllättää 40-vuotisjuhlakiertueella26.1.2023 12:00:00 EET | Tiedote
Harvoin esitetyllä live-ohjelmistolla varustettu suomirock-yhtye Juliet Jonesin Sydän täyttää 40 vuotta. Kokoonpano suuntaa juhlakiertueelle, jonka ensimmäinen keikka nähdään jo ennakkoon lähes loppuunmyydyllä Helsingin Tavastialla lauantaina 28.1.2023.
Show-kuoro Semmareiden konserttisalikiertue alkaa huomenna23.11.2022 09:52:32 EET | Tiedote
Kansainvälisesti isoillakin areenoilla Suomea edustanut Semmarit aloittaa 24.11.2022 konserttisalikiertueen, joka kattaa kaksitoista esitystä maamme suurimmissa musiikkitaloissa. Osa konserttisaleista on lähes loppuunmyytyjä ennakkoon.
Laulaja Ilta ja kehitysyhteistyöjärjestö Fida yhdistivät voimansa Bangladeshin lapsiavioliittoja vastaan23.8.2022 14:17:46 EEST | Tiedote
Korona-aika on nostanut maailman lapsiavioliitot historialliseen nousuun. Ilta on julkaissut Unelmia-musiikkivideonsa tänään, 23.8.2022 kello 14, kehitysyhteistyöjärjestö Fidan varainhankintakampanjan yhteydessä. Tuoreen musiikkivideon jokainen somejako ja -kommentti tuo kampanjan sponsoriyrityksiltä lahjoituksia hyväntekeväisyyteen.
Decoy julkaisee neljännen albuminsa – mukana iso ammattimuusikko-orkesteri20.5.2022 10:11:21 EEST | Tiedote
Vuonna 1985 perustettu instrumentaalijazz-yhtye Decoy julkaisee 25.5. neljännen albuminsa. Decoy luo ison orkesterin tuntua ammattimuusikoiden joukolla, joista Tommi Koivuniemi, Anssi Nykänen ja Lauri Kettunen ovat soittaneet yhdessä jo lähes 40 vuotta. Albumilla kuullaan myös Rajaton-lauluyhtyeen Essi Wuorelan sanatonta laulua, ja basso-osuuksista vastaa maailmalla menestynyt Esbjörn Svensson trio E.S.T:sta tunnettu Dan Berglund.
Tero-Petrin kymmenes pitkäsoitto julkaistaan – samalla hän juhlistaa 40-vuotista uraansa musiikkialalla14.10.2021 10:24:16 EEST | Tiedote
Tero-Petri & Korvaamattomat -yhtye julkaisee Olet aina mukana -albumin 22.10. Pitkäsoitto kietoutuu erilaisten ihmiskohtaloiden ja kohtaamisten ympärille. Levyllä kuullaan kaikuja Tero-Petrin siviiliammatista päihde- ja peliriippuvaisten auttamistyössä. ”Levyni ei kuitenkaan ole yksinomaan humaani. Se on pullollaan pirullisia havaintoja, kujeilevaa ironiaa ja minulle ominaisia vinksahtaneita mielikuvia”, Tero-Petri kertoo. Albumin on tuottanut UMK:sta tuttu Oskari Ruohonen, eli OSKR.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme