Dex Viihde Oy

Semmarit sinkuiksi – maailman ensimmäinen kuorosooloilu

Jaa

Suomalaisen pop/rock-kuoromusiikin edelläkävijä, pian 30-vuotisjuhliaan viettävä Seminaarinmäen mieslaulajat tekee valtakunnallisen konserttisali- ja klubikiertueen loppusyksystä. Erikoisuutena kiertueen yhteydessä jokainen kuoron jäsen julkaisee oman singlen. ”Olemme ensimmäinen kuoro koko maailmassa, jonka kaikki jäsenet tekevät yhtä aikaa oman soolojulkaisun. Bändimaailmassa soolourien houkutus on yleisempää, mutta halusimme nyt itsekin kokeilla sinkkuelämää. Sinkut pakataan kuitenkin samaan keikkabussiin, sillä lähdemmehän tietenkin esiintymään yhdessä!” kuoronjohtaja Reima Viitala toteaa.

Semmarit suuntaavat syksyllä isolle konserttisali- ja klubikiertueelle. Erikoisuutena tulevien keikkojen yhteydessä jokainen kuoron jäsen julkaisee oman singlen. Kuva: Lotta Emilia Mattila
Semmarit suuntaavat syksyllä isolle konserttisali- ja klubikiertueelle. Erikoisuutena tulevien keikkojen yhteydessä jokainen kuoron jäsen julkaisee oman singlen. Kuva: Lotta Emilia Mattila

Kiertue käynnistyy Seinäjoelta 1.11.2017 ja päättyy Joensuuhun ensi vuoden helmikuussa. Semmarit – 20 Sinkkua -kiertueen keikkapäivämäärät ovat:

  •    1.11.2017 klo 19, Seinäjoki, Nurmohalli 

  •    2.11.2017 klo 19, Kokkola, Snellman-sali 

  •    3.11.2017 klo 19, Oulu, Madetojan sali 

  •    4.11.2017 klo 19, Kuopio, Musiikkikeskus 

  •    8.11.2017 klo 19, Turku, Logomo 

  •    9.11.2017 klo 19, Tampere, Tampere-talo 

  •    10.11.2017 klo 19, Helsinki, Kulttuuritalo 

  •    11.11.2017 klo 19, Lahti, Sibeliustalo 

  •    2.12.2017 klo 22, Jyväskylä, Lutakko 

  •    31.1.2018 klo 19, Mikkeli, Mikaeli 

  •    1.2.2018 klo 19, Hämeenlinna, Verkatehdas 

  •    2.2.2018 klo 19, Jyväskylä, Paviljonki 

  •    3.2.2018 klo 19, Joensuu, Carelia-sali 

”Tulevilla keikoilla tarjolla on sekä uudesta että vanhasta tuotannosta koostuva audiovisuaalinen ilotulitus ja miehisen tunne-elämän vuoristorata yllätyksineen. Sen kyydissä lennetään, mutkitellaan ja myös pysähdytään. On varmaa, että tässä kyydissä yllätyksiltä ei säästy kukaan. Kuoron yhteishengen vuoksi soolokappaleita ei luultavasti konserteissa kuulla, mutta sinkkuja on toki keikkapaikoilla tarjolla”, Viitala lupaa.

Seminaarinmäen mieslaulajat on Jyväskylässä 1989 perustettu mieskuoro. Ryhmän musiikki ei ole perinteistä kuorolaulua, vaan Semmarit tunnetaan rohkeasti eri musiikkirajoja rikkovana ja oman soundinsa luoneena show-kokoonpanona. Vaikka lähtökohtana on laulumusiikki, ovat yhtyeen ihailijat nähneet lavalla niin pyrotekniikkaa, ilmatäytteisiä jättisikoja kuin myös kelttiläisspektaakkelin kiltteineen. Kuoro on uransa varrella keikkaillut myös Yhdysvalloissa, Kiinassa ja monissa Euroopan maissa. 

Lukuisten tv-esiintymisten lisäksi kokoonpano on myös käsikirjoittanut neliosaisen TV-sarjan YLE TV2:lle. Lisäksi vuonna 2016 ensiesitettiin MTV3-kanavalla Hulluutta hieman tarvitaan -dokumentti, joka on kuvattu kotimaan lisäksi Kiinassa ja Skotlannissa. Semmareiden edellinen Suomen kiertue kantoi nimeä Hullun hommaa, ja esityksen näki yhteensä yli 10000 katsojaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Semmarit suuntaavat syksyllä isolle konserttisali- ja klubikiertueelle. Erikoisuutena tulevien keikkojen yhteydessä jokainen kuoron jäsen julkaisee oman singlen. Kuva: Lotta Emilia Mattila
Semmarit suuntaavat syksyllä isolle konserttisali- ja klubikiertueelle. Erikoisuutena tulevien keikkojen yhteydessä jokainen kuoron jäsen julkaisee oman singlen. Kuva: Lotta Emilia Mattila
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Dex Viihde Oy
Dex Viihde Oy
Putaanportintie 5
44800 Pihtipudas

http://www.dexviihde.fi

Dex Viihde Oy on riippumaton suomalainen ohjelmatoimisto, joka on toiminut vuodesta 1985 alkaen. Yrityksen ”henkisenä kotina” pidetään pientä keskisuomalaista kuntaa, Pihtipudasta. Nykyisin toimipisteitä on seitsemällä eri paikkakunnalla ja yritys työllistää yhteensä kahdeksan henkilöä. Dex Viihde Oy:n omistavat Hannu Korhonen ja Kirsi Myllynen, ja sen kautta järjestetään vuosittain yli 1600 esiintymistä ympäri Suomea. Yritys on yksi Suomen suurimmista ohjelmatoimistoista. Yhtiön edustuksessa on noin 80 kotimaisen viihteen huippuartistia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Dex Viihde Oy

Francine juhlistaa 30-vuotisuraansa näyttävästi22.9.2017 13:08Tiedote

Lahtelaisyhtye Francine aloittaa 30-vuotisjuhlakiertueensa lokakuun alussa sekä julkaisee uutta musiikkia. ”Vaikka en niin kauheasti nostalgiasta ja taaksepäin katsomisesta diggaakaan, on mahtavaa lähteä kiertueelle juhlistamaan 30-vuotiasta Francinea. Paljon on nimittäin bändinä tehty ja nähty. Bändejä ja erilaisia musatrendejä on näiden 30 vuoden aikana tullut ja mennyt lukematon määrä, joten pitää kyllä olla ylpeä siitä, että Francine edelleen porskuttaa vahvasti eteenpäin”, yhtyeen Pete Salomaa kertoo tunnelmistaan kiertueen alla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme