Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Senaatintorin kesän satoa: 400 000 kävijää, 250 työpaikkaa, yli 2 000 Instagram-julkaisua

Jaa
Senaatintorin kesä päättyi elokuun lopussa ja nyt terassikokeilun tulokset on koottu yhteen. Terassikokeilu onnistui kahden kuukauden aikana tarjoamaan noin 400 000 kävijälle kesäisiä makuelämyksiä ja turvallisen kohtaamispaikan, mutta samalla se myös työllisti suoraan noin 250 eri alojen ammattilaista.
Kuva: Camilla Bloom, Torikorttelit
Kuva: Camilla Bloom, Torikorttelit

– Senaatintorin kesäterassikokeilu on onnistunut esimerkki uudenlaisesta kaupunkitilan käytöstä, kokeilukulttuurista ja kaupungin roolista verkostojen luojana. Se on myös viesti siitä, että me emme lamaannu, vaan teemme uusia asioita, yhdessä, sanoo Helsingin kaupungin pormestari Jan Vapaavuori.

Kokeilu tuotti toivotun piristysruiskeen niin kaupunkilaisille, kotimaanmatkailijoille kuin yrityksille ja kaupunkikeskustan elävyydellekin.

–  Oli upeaa katsoa, kun ihmiset löysivät Senaatintorin, ja helsinkiläisetkin rakastuivat kotikaupunkinsa pääaukioon uudelleen, iloitsee Senaatintorin kesän käytännön organisoinnista vastanneen Torikortteleiden kauppapaikkajohtaja Peggy Bauer.

Positiivista palautetta

Senaatintorin terassilla oli mukana yhteensä 16 ravintola-alan toimijaa, jotka kaikki vaikuttavat palautekyselyn perusteella erittäin tyytyväisiltä kesän tulokseen.

”Senaatintorilla oli suuri positiivinen vaikutus liiketoimintaamme, ja onnistuminen mahdollistaa osaltaan liiketoiminnan jatkuvuuden myös tulevaisuudessa. Skiffer&Seksico tacobar työllisti kesällä n. 10 henkeä. Tästä porukasta vain parille olisimme muuten pystyneet tarjoamaan töitä. Suora asiakaspalaute meille on ollut ylitsevuotavan positiivista. Torilla on selkeästi viihdytty, ja tällaista toimintaa on selkeästi kaivattu kaupunkiin.”
(Palautekysely Senaatintorin kesän yrittäjille, Tuukka Iivonen / Skiffer x Seksico Tacos)

Myös Senaatintorin vieressä toimivien Torikortteleiden kivijalkakauppiaat ja ravintoloitsijat kokevat lähes poikkeuksetta hyötyneensä ainakin jonkin verran Senaatintorin terassin toiminnasta.

”Kesäterassi taisi olla tämän kesän pelastus. Se toi paljon ihmisiä Aleksanterinkadun tähän päätyyn. Koska terassista uutisoitiin kansallisestikin (esim. uutisissa), osasivat myös ulkopaikkakuntalaiset tulla Senaatintorin kupeeseen ja löysivät Torikortteleiden alueen, osa jopa ensi kertaa.”
(Palautekysely Torikortteleiden toimijoille, Heli Rönkkö / LUMI Supermarket)

Monille terassin asiakkaille Senaatintorin kesä näyttää olleen yksi kesän kohokohdista, jopa jonkinlainen ulkomaanmatkan korvike. Kehuja keräsivät erityisesti toteutus, turvallisuus, tunnelma sekä monipuolinen ravintolatarjonta.

”Paras mesta Helsingissä tänä kesänä.”

”Kiitos ja toivottavasti ensi kesänä uudestaan Helsingin Kaupunki!! Tämä oli ehdottomasti kesän kohokohtia, kun reissut jäi tekemättä. Ja kun taas saadaan ulkomaisia turisteja Helsinkiin, tämä varmasti heidätkin valloittaisi.”

”Aivan hurmaava toteutus. Yhtenäisyys ja herkkyys on rauhoittavaa. Kiitokset käsienpesupaikoista, ne on ihan parasta.”

”Etelä-Euroopan tunnelmaa!”

(Kommentteja Torikortteleiden Facebookista)

Senaatintorin terassi oli myös eräänlainen kuluneen kesän someilmiö, must see -kohde, josta jokainen halusi napata omat makupalansa – ja somekuvansa. Pelkästään tunnisteilla #senaatintorinkesä #senaatintorinjättiterassi ja @senaatintorinjättiterassi jaettiin heinä-elokuussa yhteensä yli 2 000 Instagram-julkaisua.

Jatko vielä auki

Toiveita Senaatintorin terassitoiminnan jatkosta on esitetty paljon, mutta mitään päätöksiä siitä ei ole vielä tehty. 

– Oli koronaa tai ei, terassin konseptihan olisi hyvin toteuttavissa tulevinakin kesinä – ja miksei vaikka muuallakin kuin Senaatintorilla. Paljon on toivottu myös, että Senaatintorilla olisi elämää muinakin vuodenaikoina, sanoo Peggy Bauer.

– Varmaa on, että ihmiset haluavat jatkossakin elää täyttä elämää, aistia ja kokea uusia asioita sekä nauttia erilaisista elämyksistä – vastuullisesti ja turvallisesti, summaa pormestari Vapaavuori.

*****

Senaatintorin kesä lukuina

1.7.–30.8.2020

16 ravintolatoimijaa

4 pop up -paikkaa

830 asiakaspaikkaa (aluksi 480)

16 vessaa

12 käsienpesupaikkaa

400 000 kävijää

suora työllistävyys noin 250 henkilöä

0 järjestyshäiriötä

159 581 myytyä ruoka-annosta

272 168 kpl myytyjä viinejä, oluita ja väkeviä alkoholijuomia

247 110 käytettyä lasia

137 760 litraa palautettuja lasipulloja

yli 2 000 Instagram-julkaisua tunnisteilla #senaatintorinkesä #senaatintorinjättiterassi ja @senaatintorinjättiterassi

yli 3000 kasvia ja kukkaa

78 000 litraa Kekkilän multaa

noin 15 km lokkisiimaa

noin 100 litraa käsidesiä (yhteistyössä ehkäisevän päihdetyön Pakka-toiminta)


TOP 5 -ravintolat

1. Skiffer x Seksico Tacos

2. Via Tribunali

3. Bites Burgers

4. Muru & Pastis

5. Bar Runar


TOP 5 -annokset

1. Skiffer x Seksico Tacos: Mixplate

2. Bites Burgers: Green Standard -kasvishampurilainen

3. Bites Burgers: Standard-hampurilainen

4. Muru & Pastis: Kantarellirisotto

5. Via Tribunali: Pizza Margherita


TOP 5 -viinit & drinkit

1. Bar Runar: Mansikka-raparpericocktail

2. Son Of A Punch: Lucky to be alive -cocktail

3. Bricco: House Wine Red

4. Dogs and Bubbles by Valkoinen Sali: Champagne

5. Dogs and Bubbles by Valkoinen Sali: Prosecco

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:
Torikorttelit, kauppapaikkajohtaja Peggy Bauer, puh. 0408283140 
Helsingin kaupunginkanslia, viestintäpäällikkö Jukka Jänönen, puh. 0400127147 

Kuvat

Kuva: Camilla Bloom, Torikorttelit
Kuva: Camilla Bloom, Torikorttelit
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Syötävä Helsinki valtaa kaupungin touko-kesäkuussa17.4.2024 09:30:00 EEST | Tiedote

Ensimmäistä kertaa järjestettävät Syötävä Helsinki -ruokaviikot kutsuvat tutustumaan Helsingin monipuoliseen ruoka- ja juomatarjontaan 24.5.–16.6.2024. Paikallisten ravintola-, matkailu- ja tapahtuma-alojen toimijoiden yhteistyöllä on saatu kokoon lähes sadan tapahtuman kattaus, josta löytyy herkullisia maistiaisia niin fine diningin, burgereiden, perinteisten ja etnisten makujen kuin juomakulttuurinkin ystäville.

Feast Helsinki to shine a light on local food scene in May and June17.4.2024 09:30:00 EEST | Press release

This summer, the City of Helsinki is joining operators in the local restaurant, tourism and event sectors to arrange a celebration of the capital’s unique culinary culture. Scheduled for 24 May to 16 June 2024, the Feast Helsinki food festival will showcase the city’s eclectic range of delicious food and beverages. A programme of close to 100 events has been put together offering taste experiences for lovers of fine dining and burgers as well as traditional and ethnic dishes.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye