Senaatintorin Palkkapäivä-tapahtumassa 5.4.2022 juhlitaan kunta-alan ammattilaisten arvoa
Tiistaina 5.4. klo 17–19 Helsingin Senaatintori täyttyy kunta-alan ammattilaisista ja muista, jotka pitävät heidän työtään arvokkaana.
Palkkapäiväksi nimetyssä tapahtumassa pidetään ääntä sen puolesta, että kunta-alan ammattilaisten työn arvo näkyisi myös tilillä ja työoloissa.
Luvassa puheita ja musiikkia
Tapahtuman juontaa toimittaja ja kirjailija Ina Mikkola.
Omia näkökulmiaan tapahtuman teemaan tuovat JHL:n Päivi Niemi-Laine ja Jytyn Jonna Voima Julkisen alan unionista eli JAU:sta sekä Olli Luukkainen ja Maria Löfgren Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestöstä JUKOsta.
– Haluamme herättää työnantajat ja päättäjät siihen, että kunta-alan asiantuntijat ansaitsevat tärkeästä työstään oikeudenmukaisen korvauksen. Tätä väkemme on odottanut jo vuosia. Enää emme odota, OAJ:n ja JUKOn puheenjohtaja Olli Luukkainen sanoo JUKOn uutisessa.
Järjestöjohtajien lisäksi ääneen pääsee päättäjiä eri puolueista. Myös musiikkia on luvassa. Lavalle nousevat Emma-palkintoja keränneet Jonna Tervomaa ja Paleface.
Kaikki ovat tervetulleita mukaan
Tapahtumaan on vapaa pääsy, ja jokainen on lämpimästi tervetullut tapahtumaan osoittamaan tukeaan ja arvostustaan kunta-alan ammattilaisille.
Neuvottelujärjestöihin kuuluvilla liitoilla on senaatintorilla omia telttojaan, joista jaetaan osallistujille esimerkiksi kylttejä, ilmapalloja ja pientä evästä. Tarkempia ohjeita on luvassa Palkkapäivän Facebook-tapahtumassa sekä järjestelyissä mukana olevien neuvottelujärjestöjen ja liittojen kanavissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki PölönenViestintäpäällikköOAJ
Puh:+358 400 673 837heikki.polonen@oaj.fiTietoja julkaisijasta
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on maailman ainoa työmarkkinajärjestö, joka valvoo koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisten etuja aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
OAJ selvitti: Alle puolet opettajista on saanut koulutusta Wilman tietoturvallisesta käytöstä18.12.2025 09:14:56 EET | Tiedote
Alle puolet opettajista on saanut konkreettista koulutusta henkilötietojen turvallisesta käytöstä Wilmassa tai muussa vastaavassa järjestelmässä. Epävarmuus tietoturva-asioissa onkin suurta, Opetusalan Ammattijärjestön OAJ:n tuore jäsenkysely paljastaa.
Irtisanomisten helpottamista kaavaillaan myös virkasuhteisiin – OAJ: ”Eikö mikään riitä”11.12.2025 14:19:17 EET | Tiedote
Eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä irtisanomisperustetta koskevan lainsäädännön muuttamisesta. Mietinnössä on nostettu esiin myös irtisanomiskynnyksen alentaminen koskemaan virkasuhteita. OAJ vastustaa sekä lainsäädännön muuttamista että sen laajentamista virkasuhteisiin.
OAJ pitää käsittämättömänä päätöstä leikata SASKin rahoitusta5.12.2025 09:16:30 EET | Tiedote
Ulkoministeriön tuore valtionapupäätös leikkaa roimasti OAJ:n yhteistyökumppanin rahoitusta. OAJ pitää päätöstä käsittämättömänä.
OECD:n tuore tutkimus osoittaa Suomen kehittäneen varhaiskasvatusta oikeaan suuntaan2.12.2025 13:07:04 EET | Tiedote
Valtaosa varhaiskasvatuksen henkilöstöstä on Suomessa tyytyväisiä työhönsä, kertoo OECD:n tänään julkaisema TALIS-tutkimus. OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto pitää tutkimusta osoituksena siitä, että varhaiskasvatusta on Suomessa kehitetty oikeaan suuntaan. Henkilöstöpula ratkeaa satsaamalla esimerkiksi palkkatasoon ja stressin ennaltaehkäisyyn.
OAJ esittää uutta rahoitusmallia jatkuvan oppimisen tueksi4.11.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen kavensi aikuisten mahdollisuuksia päivittää ja täydentää osaamistaan. Ongelman paikkaamiseksi OAJ esittää uutta jatkuvan oppimisen rahoitusmallia. OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto pitää välttämättömänä löytää ratkaisuja kohtaanto-ongelmaan, työntekijöiden osaamisen laajentamiseen sekä koulutustason nostoon. OAJ:n malli myös parantaisi työmarkkinoiden toimivuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
