Senaatti-kiinteistöt, Helsingin kaupunki ja Skanska neuvottelutulokseen Pasilan Länsitornialueen toteuttamisesta

Alueen asemakaavan muutos laaditaan Skanskan Helsinki High-rise -kilpailussa toiseksi tulleen ja neuvotteluvaiheessa kehitetyn ehdotuksen pohjalta edellisen toteutussopimuksen päätyttyä. Ensimmäisessä vaiheessa myynnin kohteena ovat tontit toimistotornin, asuintornin sekä paviljonkirakennuksen toteutusta varten, loput kaksi tonttia myydään myöhemmässä vaiheessa.
Tavoitteena on allekirjoittaa aluetta koskeva esi- ja toteutussopimus kesäkuussa 2023. Solmittaville sopimuksille haetaan tarvittavat hyväksynnät Senaatti-kiinteistöjen ja Helsingin kaupungin päätöksenteossa huhti-toukokuun aikana.
Länsitornialuetta koskeva hanke on Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyssä 18.4., jonka jälkeen asia etenee kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuuston päätettäväksi.
Helsingin kaupunki käynnistää hankkeen edellyttämän asemakaavamuutosprosessin asettamalla osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyn jälkeen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Skanska Talonrakennus Oy, aluejohtaja Juhani Aspara, puh. 0400 736 718, juhani.aspara[at]skanska.fi
Senaatti-kiinteistöt, myyntipäällikkö Leena Palokangas, puh. 050 308 9158, leena.palokangas[at]senaatti.fi
Helsingin kaupunki, asemakaavoitus, tiimipäällikkö Anna-Maija Sohn, puh. 09 310 15590, anna-maija.sohn[at]hel.fi
Skanska Oy, viestintäpäällikkö Pilvimaari Strömberg, puh. 040 519 4787, pilvimaari.stromberg[at]skanska.fi
Kuvat






Tietoja julkaisijasta
Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2022 lopussa 2 020 henkilöä Suomessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skanska Oy
Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen saneerauksen kolmas vaihe käynnistyy15.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Skanska ja Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ovat sopineet Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen PK1:n saneerauksesta. Kyseessä on laitoksen toiminnan tehostamisen kolmas vaihe. Laitos sijaitsee Helsingin Kuninkaantammessa. Urakka käynnistyy toukokuussa ja valmistuu vuonna 2026 alkukeväällä.
Kehittyvään Kruunuvuorenrantaan uusia asuntoja2.5.2023 09:02:00 EEST | Tiedote
Skanskan rakentamalle Kruunuvuorenrannan luoteisosan asuinalueelle on tulossa uusia asuntoja. Ennakkomarkkinoinnissa oleva As. Oy Helsingin Kultasirittäjä rakennetaan Kruunuvuoren kallioiden kupeeseen merenrannan lähettyville osoitteeseen Yksisarvisenkuja 2.
Ruskeasuolle nousevan raitiovaunu- ja bussivarikon rakentaminen on pitkällä27.4.2023 10:30:00 EEST | Tiedote
Ruskeasuon raitiovaunu- ja bussivarikon runko on valmistunut ja rakennus noussut harjakorkeuteen. Alkuvuonna 2024 valmistuva raitiovaunuvarikko tulee olemaan Helsingin raitioliikenteen päävarikko Koskelan varikon ohella, minkä lisäksi varikkoalue palvelee Helsingin seudun liikenteen bussivarikkona. Varikon tilaaja on Kaupunkiliikenne Oy:n tytäryhtiö Ruskeasuon Varikkokiinteistö Oy ja pääurakoitsija on Skanska.
Skanska toteuttaa Valtatie 5 tieosuuden parannuksen21.4.2023 09:01:35 EEST | Tiedote
Skanska ja Väylävirasto ovat sopineet itäisen Suomen pääväylän Vt 5 parannustöistä, jotka koskevat Mikkelin eteläpuolella olevaa tieosuutta välillä Hurus–Hietanen. Työt käynnistyvät huhti-toukokuussa.
Suomen ensimmäinen BREEAM Infrastructure -ympäristöluokitus myönnetty Vt12 Lahden eteläisen kehätien allianssiurakkana toteutetulle hankeosalle31.3.2023 09:12:00 EEST | Tiedote
Vt12 Lahden eteläisen kehätien allianssiurakkana toteutetulle hankeosalle on myönnetty BREEAM Infrastructure -ympäristöluokitus ensimmäisenä Suomessa. Hanke sai toiseksi korkeimman, eli kiitettävän tason luokituksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme