Seppälä luottavaisena kovan kisaviikon kimppuun, Eder odottaa erityisesti viestiä
28.11.2022 17:04:04 EET | Kontiolahti Biathlon | Tiedote

Suomen maajoukkue-edustajille ovat kokonaisuuden palaset kohdillaan, joten into päästä kilpailemaan kansainvälisissä ympyröissä kotimaisemissa on suurta.
Tero Seppälän ei tarvinnut karsia paikastaan Suomen joukkueessa avauskilpailuihin, joten hänen valmistautuminen avausviikkoon sujui harjoittelun parissa.
"Olen hyvin pitkään harjoitellut tässä vielä tosi kovaa. Nyt nähdään, miten on ehtinyt palautua ja miten lähtee kulkemaan. Heti on kova kisaviikko tulossa, normimatka heti ensimmäisenä. Kauhean paljon ei noita (normaalimatkoja) ole tullut minulla kisattua, mutta latu on tuttu ja ampumapenkka, joten hyvillä mielin", Seppälä kertoi mediatilaisuudessa.
Eder odottaa erityisesti torstaita
Mari Eder on aina nauttinut yleisön kannustuksesta Kontiolahdella, meni kilpailuissa sitten miten tahansa. Ederillä on ollut erilainen harjoituskausi, mutta kaikki on kunnossa kauden alla.
Hän odottaa erityisen mielenkiinnolla yhtä kilpailupäivää.
"Odotan torstain viestiä. Harvoin olemme onnistuneet siinä, että neljä naista olisi terveenä ja hyvässä kunnossa tulossa kautta kohti. Nyt meitä on viisi. Odotan torstaita", Eder tuumi maajoukkueen tiedotustilaisuudessa.
Häntä ei nähty Kontiolahdella vielä GP-kilpailuissa, mutta hän on hakenut kilpailutuntumaa Saksan ampumahiihtäjien leirikilpailussa Vuokatissa ja maastohiihdon puolella Taivalkoskella Suomen cupissa.
Molemmat kilpailut toivat urheilijaa itseään ilahduttanutta suorittamista, joten kaikki vaikuttaa olevan kunnossa jälleen yhden maailmancup-kauden alla.
Herrmann yrittää vankistaa itseluottamustaan
Saksan naisten maajoukkueen valmennustiimiin liittynyt norjalainen Sverre Olsbu Röiseland on tuonut ampumisen suhteen uutta myös Denise Herrmannille.
Herrmannin valmistautuminen kauteen on sujunut suunnitelmien mukaan. Hän on koittanut yhdistää aiempina vuosina hyviksi havaittuja asioita uuden valmennuksen panokseen.
"Kauden selkeä tavoite on koti-MM-kilpailut. Sitä ennen tapahtumat ovat matkaa sinne. Yritän kasvattaa itseluottamustani", Herrmann sanoo alkukaudestaan kohti MM-kilpailuja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki HamunenMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Puh:0400350900heikki@kontiolahtibiathlon.comKuvat

Tietoja julkaisijasta
Napakympintie 24
81100 Kontiolahti
Kontiolahden Urheilijat on järjestänyt ampumahiihdon maailmancup-tapahtumia Pohjois-Karjalan Kontiolahdella vuodesta 1990. Seuraavan kerran Kontiolahti isännöi maailmancupia maaliskuussa 2026.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kontiolahti Biathlon
Ampumahiihdon MM-kisat 2031 Ruotsin Östersundiin – Kontiolahden haku ei tällä kertaa tuottanut kisaisännyyttä18.9.2026 17:48:52 EEST | Tiedote
Kansainvälinen ampumahiihtoliitto IBU on myöntänyt vuoden 2031 ampumahiihdon MM-kisojen järjestämisoikeuden Ruotsin Östersundille.
IBU Biathlon World Championships Biathlon 2031 awarded to Östersund, Sweden – Kontiolahti’s bid falls short this time18.9.2026 17:48:52 EEST | Press release
The International Biathlon Union (IBU) today elected Östersund, Sweden, as the host of the IBU World Championships 2031.
Ampumahiihdon MM-kisat 2031 Suomeen? IBU:lta päätös perjantaina15.9.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2031 MM-kisojen järjestäjäksi ovat ehdolla Suomen Kontiolahti ja Ruotsin Östersund. IBU:n kongressia voi seurata verkossa suorana lähetyksenä.
IBU:n arviointikomitea vieraili Joensuussa – Suomen haku ampumahiihdon MM-kisoihin etenee kohti syyskuun päätöstä25.8.2026 08:33:57 EEST | Tiedote
Ampumahiihdon vuoden 2031 MM-kisojen hakuprosessi on edennyt arviointivaiheeseen. Kansainvälisen ampumahiihtoliitto IBU:n arviointikomitea vieraili maanantaina Joensuussa tutustumassa Suomen hakemukseen ja keskustelemassa MM-kisojen visiosta, vaikutuksista ja toteutusedellytyksistä. Vuoden 2031 MM-kisaisäntä valitaan IBU kongressissa Saksan Berchtesgadenissa syyskuussa.
Ampumahiihdon maailmancup-tapahtumalle myönnetty Ekokompassi-sertifikaatti8.4.2026 06:36:13 EEST | Tiedote
Maailmancupin Suomen osakilpailun ympäristötyö auditoitiin maaliskuun tapahtuman yhteydessä Kontiolahdella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme