Seuraavana Kupittaa: Uusi Original Sokos Hotel Kupittaa avaa ovensa Turun keskustan kupeessa

Turun nopeimmin kehittyvän Kupittaan alueen ensimmäinen hotelli palvelee erityisesti yritys- ja liikematkailun sekä korkeakoulujen, sairaalan ja urheilutoiminnan majoitustarpeita, mutta tarjoaa erinomaiset puitteet myös vapaa-ajan matkustukseen.
Turun seudun matkailullinen potentiaali ja kiinnostus aluetta kohtaan on kasvanut vuosi vuodelta.
– Turun Osuuskauppa on viime vuosina investoinut voimakkaasti matkailun toimialaan Varsinais-Suomessa. Kupittaan hotelli on jo kolmas TOK:n avaama hotelli reilun vuoden sisään ja vastaa niin alueellisiin kuin koko kotimaan matkailun kasvaviin tarpeisiin, kertoo Turun Osuuskaupan toimialajohtaja Mikko Eskelinen.
Sijainti, sijainti, sijainti
Kupittaan alue on yksi Turun voimakkaimmin kasvavista työssäkäyntialueista ja sen kehittäminen kuuluu Turun kaupungin kärkihankkeisiin.
– Sijainti kivenheiton päässä Turun keskustasta, loistavien kulkuyhteyksien ja palveluiden äärellä on ihanteellinen. Kupittaan urheilukentät, alueen lukuisat yritykset ja startupit, Turun yliopisto ja Turun ammattikorkeakoulu sekä Suomen suurin kaupunkipuisto ovat kaikki kävelymatkan päässä, Eskelinen kertoo.
Hotellin sijainti vastaa paitsi alueen nykyisiin myös tuleviin tarpeisiin. Myös vastuullisuuteen ja ympäristöystävällisyyteen on panostettu. Sokos Hotels onkin valittu Suomen vastuullisimmaksi hotelliketjuksi jo kahdeksana perättäisenä vuotena. Myös Original Sokos Hotel Kupittaalle on myönnetty Green Key -sertifikaatti tunnustukseksi vastuullisuustyöstä.
Monipuolisia palveluita niin liikematkailijoille kuin perheille
Hotellivieraille Original Sokos Hotel Kupittaa tarjoaa rauhoittavan ympäristön niin lepohetkeen kuin työskentelyyn. Hotellissa on 196 modernia huonetta, joista 10 on esteettömiä. Perheitä ja isompia ryhmiä varten huoneisiin on saatavilla lisävuoderatkaisuja.
Myös monipuolinen ja kaivattu ravintolatarjonta alueella laajenee. Viihtyisä Bistro Elli tarjoaa loistavat puitteet niin ruokailulle kuin afterworkeille, ja yhdeksännen kerroksen Kuppis Rooftop Bar avaa huikeat näkymät Turun ylle.
– Tavoitteenamme on tarjota elämyksiä ja arjen palveluita sekä Turkuun saapuville työ- ja vapaa-ajan matkustajille että paikallisille. Hotelli toimiikin viihtyisänä ja lämminhenkisenä kokoontumispaikkana, joka palvelee aina aamiaisesta iltamyöhään, kertoo hotellinjohtaja Tarja Jalonen.
Tapahtumia varten Bistro Ellin yhteydessä on avoin parvitila jopa 75 hengen tarpeisiin sekä kabinetti 48 henkilölle. Lisäksi kokousvieraita palvelee läheinen Vierailu- ja innovaatiokeskus Joki, jonka kanssa hotelli tekee tiivistä yhteistyötä.
Lisätietoja:
Turun Osuuskauppa, toimialajohtaja Mikko Eskelinen, puh. 010 764 5007
Turun Osuuskauppa, hotellinjohtaja Tarja Jalonen, puh. 010 764 5011
Original Sokos Hotel Kupittaa pähkinänkuoressa:
- Yhdeksänkerroksisessa hotellissa on 196 huonetta ja majoitustilaa 500 hengelle sekä 83 autohallipaikkaa.
- Palveluihin kuuluu Bistro Elli, Kuppis Rooftop Bar, Deli take away sekä saunaosasto ja kuntosali. Hotellin yhteydessä on myös paikallisia ja hotellin vieraita palveleva ruoan verkkokaupan noutopiste sekä Nosto-pankkiautomaatti.
- Hotellin sisustuksen on suunnitellut Sisustusarkkitehdit Gullstén & Inkinen Oy ja Bistro Ellin ja aulatilojen suunnittelusta vastaa Kudos Dsign Oy.
- Sijainti Kupittaan rautatieaseman ja Turunväylän välittömässä yhteydessä. Asemalta on suora sisäyhteys hotellirakennukseen.
- Lue lisää: www.sokoshotels.fi/fi/turku/original-sokos-hotel-kupittaa
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
TOK on noin 161 000 varsinaissuomalaisen talouden omistama osuuskauppa. Turun Osuuskauppa toimii päivittäis- ja erikoistavarakaupassa, liikennemyymälä-, matkailu- ja ravitsemis- sekä tavaratalokaupassa 20 kunnan alueella Varsinais-Suomessa. Sen tehtävänä on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajatalouksille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun Osuuskauppa
Turun Osuuskaupan hallitus ja hallintoneuvosto vuodelle 202612.12.2025 14:15:01 EET | Tiedote
Turun Osuuskaupan hallintoneuvosto on valinnut kokouksessaan 10.12.2025 Turun Osuuskaupan hallituksen kokoonpanon vuodelle 2026.
S-market Rusko uudistui joulukauppaan9.12.2025 12:30:27 EET | Tiedote
Ilmeen raikastuksen remontin myötä kokenut S-market Rusko on nyt entistä monipuolisempi. Myymälä palvelee tuttuun tapaan jatkossakin laajoilla aukioloajoilla ja tarjoaa edullisen hintatason.
Sale Lemun uudistus on valmis3.12.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Uudistuksessa myymälä sai uuden Sale-konseptin mukaisen modernimman ilmeen. Sale Lemu palvelee tutusti laajoin aukioloajoin ja tarjoaa edulliset hinnat.
Lemmikit valtaavat Marinan jouluterassin – rakastettu juhla palaa tuomaan riemua talvi-iltaan27.11.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Radisson Blu Marina Palace Hotellin rakastettu Lemmikkien joulujuhla järjestetään torstaina 11. joulukuuta klo 17–19. Tapahtuma on vuosittainen hyvän mielen kohtaamispaikka, jossa kaikki lemmikit ovat illan kunniavieraita ja tunnelma täyttyy aidosta jouluilosta.
Turun Osuuskauppa avaa uuden Sale-myymälän LogoHubiin18.11.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Turun Osuuskauppa avaa keväällä 2027 uuden Sale-myymälän Turun rautatieaseman yhteyteen valmistuvaan LogoHubiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


