Seurakuntien päiväkerhot vetävät taaperoita Espoossa
28.2.2023 07:30:00 EET | Espoon seurakuntayhtymä | Tiedote

Espoon seurakuntien kasvatuksen asiantuntija Tiina Hännisen mukaan kirkon päiväkerhotoiminta elää murrosvaihetta. Kerholaisten määrä on laskenut valtakunnallisesti huippuvuosista.
– Kasvatuksen ammattilaisena ajattelen, että on ensisijaisen tärkeää huomioida kohtaamisen laatu määrän sijasta. Päiväkerhotoiminnassa laatu on edelleen erittäin korkealla. Enemmistö kerholaisten vanhemmista on todella tyytyväisiä päiväkerhoihin, summaa Hänninen.
– Kirkon päiväkerhot ovat arjen luksusta. Toimintaan osallistuville perheille kerhot ovat hyvin merkityksellisiä. Oma lapsi tulee kohdatuksi yksilöllisesti ja kokonaisvaltaisesti. Päiväkerhot myös koskettavat ja sitouttavat seurakuntaan ison joukon lapsen läheisiä vanhemmista mummeihin ja kummeihin, jatkaa Hänninen.
Espoolaiset arvostavat seurakuntia kasvatuskumppaneina
Huhtikuussa 2022 Espoon seurakunnat tekivät päiväkerholaisten huoltajille kyselyn, johon vastasi noin 130 vanhempaa. Espoolaisvanhemmat arvostavat seurakuntia kasvatuskumppaneina. 80 % vanhemmista arvostaa sitä, että päiväkerhotoiminta tukee lapsen sosiaalisten taitojen kehittymistä. Lähes puolet, 47 %, vastaajista arvostaa päiväkerhojen kristillistä kasvatusta.
– Huoltajakyselyiden perusteella päiväkerhotoiminta on tärkeää perheille. Tutut ohjaajat, pienet kerhoryhmät ja kerhopaikkojen läheinen sijainti ovat valttikorttimme, toteaa Hänninen.
Hänninen on seurannut kirkon päiväkerhotoiminnan kehitystä Espoossa jo vuosikymmenen. Hännisen mukaan kirkon päiväkerhojen suosioon on vaikuttanut monipuolistunut varhaiskasvatuksen tarjonta. Espoon kaupungin asukaspuistoissa on ollut maksutonta kerhotoimintaa jo usean vuoden ajan. Vuonna 2019 myös osa-aikainen varhaiskasvatus tuli Espoossa maksuttomaksi.
– Toisaalta liike käy myös toiseen suuntaan. Nykyinen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksen huono resurssitilanne ja siitä uutisointi ovat vaikuttaneet niin, että lapsia halutaan taas tuoda nimenomaan seurakunnan päiväkerhoihin.
Päiväkerhovuoteen 2023–2024 ilmoittaudutaan maaliskuussa
Espoon seurakuntien päiväkerhot ovat avoimia kaikille 2–5-vuotiaille espoolaisille eivätkä edellytä kirkon jäsenyyttä. Päiväkerhotoiminta on pääsääntöisesti perheille maksutonta. Espoon tuomiokirkkoseurakunnan ja Esbo svenskan päiväkerhojen kausimaksuista voi hakea maksuvapautusta.
Espoolaiset vanhemmat kiittävät seurakunnan päiväkerhoja kasvatuskumppanuuden lisäksi hengähdyshetken tarjoamisesta. Huoltajat arvostavat, että päiväkerhot antavat vanhemmille aikaa muiden asioiden hoitoon 75 %, omaa aikaa 64 % ja aikaa muille perheen sisaruksille 46 %.
Myös pienten päiväkerholaisten kokemuksia toiminnasta on kyselty vanhempien kautta. Kyselyn mukaan lapset pitävät kivana päiväkerhossa erityisesti kavereita 81 %, leikkimistä 77 % ja ulkoilua 63 %.
Espoon seurakuntien päiväkerhoihin kausille syksy 2023–kevät 2024 ilmoittaudutaan verkossa 1.–31.3. www.espoonseurakunnat.fi. Mikäli kerhopaikkoja jää vapaiksi, ilmoittautuminen on avoinna myös maaliskuun jälkeen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina HänninenKasvatuksen asiantuntijaEspoon seurakunnat / Esbo kyrkliga samfällighet
Puh:040 513 0837tiina.hanninen@evl.fiKuvat




Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 154 644 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Esbo kyrkliga samfällighet bygger ett nytt servicecenter på Kyrkans begravningsplats13.5.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Esbo kyrkliga samfällighet och byggföretaget SRV har undertecknat ett avtal om att bygga ett nytt servicecenter på Kyrkans begravningsplats vid Esbo domkyrka. Servicecentret beräknas kosta cirka 5,6 miljoner euro.
Espoon seurakuntayhtymä rakennuttaa uuden huoltokeskuksen Kirkon hautausmaalle13.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Espoon seurakuntayhtymä ja SRV ovat allekirjoittaneet sopimuksen Espoon tuomiokirkon ympärillä olevalle Kirkon hautausmaalle rakennettavasta uudesta huoltokeskuksesta. Hanke toteutetaan kokonaishintaurakkana. Hankkeen kustannusarvio on noin 5,6 miljoonaa euroa.
The Evangelical Lutheran Church of the Helsinki Metropolitan area Hosts a Rich Programme at Kamppi Chapel in the World Village Festival 16 to 17 May7.5.2026 10:39:41 EEST | Press release
The Evangelical Lutheran Parishes of Espoo, Helsinki and Vantaa will host a diverse programme including a Multilingual Festival Worship Service at the World Village Festival on 16 to 17 May 2026 under the theme Freedom to believe, to hope and to love. This year’s theme of the World Village festival, which focuses on sustainable development, is freedom.
Pääkaupunkiseudun seurakunnat Maailma kylässä -festivaaleilla 16.–17.5.6.5.2026 09:52:39 EEST | Tiedote
Monikielinen messu ja Kampin kappelin laaja ohjelma kutsuvat dialogiin vapaudesta. Espoon, Helsingin ja Vantaan evankelis-luterilaiset seurakunnat rakentavat Maailma kylässä -festivaaleille 16.–17.5. monipuolisen ohjelman otsikolla Vapaus uskoa, toivoa ja rakastaa. Kestävän kehityksen festarien teemana on tänä vuonna vapaus.
Kaksi soveltuvuustestiin Tapiolan seurakunnan kirkkoherran vaalissa5.5.2026 19:03:21 EEST | Tiedote
Tapiolan seurakuntaneuvosto päätti 5.5. kokouksessaan, että soveltuvuusarvioihin lähetetään kirkkoherran viran hakijoista Elina Hellqvist ja Heidi Zitting.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
