Sibeliuksenpuiston peruskorjaus alkaa huonokuntoisten puiden poistolla maaliskuussa

Poistettavat puut sijaitsevat Sibeliuksenpuiston länsiosassa. Suurin osa poistettavista puista on todettu kuntoarvioinnissa lahoksi, tuholaisten vaurioittamaksi tai muuten huonokuntoiseksi. Myös puiston rakennustöihin liittyen joudutaan poistamaan yksittäisiä puita, jotka eivät kuitenkaan ole merkittäviä maisemapuita. Osalle arvokkaimmista puista tehdään hoitotoimenpiteitä, jotta ne pystytään säilyttämään.
Puut poistetaan maaliskuussa ennen lintujen pesimäaikaa. Runkoja sijoitellaan lahopuutarhoiksi puistoon sekä uuteen koira-aitaukseen. Peruskorjauksen yhteydessä istutetaan runsaasti uusia puita ja kasveja.
Varsinaiset kunnostustyöt alkavat alkukesästä. Töitä tehdään osa-alueittain, jotta puistossa on aina alueita käytettävissä oleskeluun. Sibelius-monumentin välittömässä ympäristössä töitä tehdään sesonkiajan ulkopuolella eli syksyn, talven ja varhaiskevään aikana.
Puiston kunnostus ja puiden poistot perustuvat kaupunkiympäristölautakunnan 11.2.2020 hyväksymään puistosuunnitelmaan.
Sibelius-monumentin ympäristön kunnostuksessa huomioidaan turismi ja tapahtumat
Puistossa sijaitseva Sibelius-monumentti on Helsingin suosituimpia nähtävyyksiä, ja sen ympäristöä kunnostetaan kestämään paremmin suuret kävijämäärät.
Monumentin edustalla sijaitsevan Musiikkiaukion kivituhkapinnoite uusitaan ja aukiota laajennetaan mahdollistamaan pienimuotoisia musiikkitapahtumia. Aukio varustetaan tapahtumasähköllä, ja sinne voidaan jatkossa sijoittaa tapahtumien ajaksi pieni siirrettävä esiintymislava tai -katos.
Monumenttia ympäröivät puistokäytävät rajataan kivireunuksin ja matalin suoja-aidoin, jotta ne kestävät paremmin kulutusta. Läheisille turistibussien pysähtymisalueille Mechelininkadulla ja Merikannontiellä tehdään uudet sisääntuloaukiot, jotka pinnoitetaan luonnonkivellä ja rajataan paasikivipenkeillä.
Uudistettuja ajanviettopaikkoja isoille ja pienille
Myös Sibeliuksenpuiston palveluita kohennetaan. Puiston pohjoisosassa sijaitseva leikkipaikka uusitaan. Leikkipaikan välineiden valinnassa otetaan huomioon eri ikäryhmät, ja sinne tulee muun muassa keinuja, kiipeilyreitti, hiekkalaatikko sekä metallisia soittimia.
Leikkipaikan läheisyyteen tulee uusi kuntoilupaikka. Kuntoiluvälineiden valinnassa kiinnitetään huomiota helppokäyttöisyyteen ja niiden sopivuuteen myös iäkkäämmälle väestölle.
Mechelininkadun kulmaukseen, entisen minigolfradan paikalle, rakennetaan uusi koira-aitaus pienille koirille.
Sibeliuksenpuiston kulkureittejä uusitaan
Puistossa tehdään myös monia viihtyisyyttä parantavia ja alueen historiaa kunnioittavia kunnostustöitä. 1800-luvuilta peräisin olevien huvilarakennusten Pauligin huvilan, Villa Bråvallan ja Miramarin huvilan kivijalan ympäristöjen kulkureittejä uusitaan. Kaupunki myi Pauligin huvilan vuonna 2022, ja siihen on tulossa myös kaupunkilaisille avointa tilaa.
Puiston nykyinen koristelampi kunnostetaan ja toinen, jo hävinnyt lampi palautetaan. Lampien välille tehdään kivipuro, ja Sibelius-monumentin viereiseen lampeen palautetaan suihkulähde. Puistoon lisätään myös runsaasti uusia penkkejä oleskelua varten, ja sen valaistus uusitaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Rakennuttaminen:
Tea Karjalainen (10.4.2023 asti)
Projektinjohtaja
Helsingin kaupunki
Kaupunkiympäristön toimiala
09 310 52210
tea.karjalainen@hel.fi
Sari Niinivirta-Mamonoff (11.4.2023 alkaen)
Projektipäällikkö
Kaupunkiympäristön toimiala
09 310 28541
sari.niinivirta-mamonoff@hel.fi
Suunnittelu:
Tomas Palmgren
Projektinjohtaja
Helsingin kaupunki
Kaupunkiympäristön toimiala
09 310 38586
tomas.palmgren@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Rivningen av Bunkern på Busholmen fortsätter i nästa vecka9.1.2026 16:14:26 EET | Pressmeddelande
Efter en kort paus fortsätter Helsingfors stad rivningen av Bunkern på Busholmen (Västra hamnen 1) den 12 januari. Rivningsarbetet beräknas bli färdigt i augusti 2026.
Jätkäsaaren Bunkkerin purku jatkuu9.1.2026 16:14:26 EET | Tiedote
Helsingin kaupunki jatkaa Jätkäsaaren Bunkkerin (Länsisatamankuja 1) purku-urakkaa lyhyen tauon jälkeen maanantaina 12. tammikuuta. Purkutyön arvioidaan valmistuvan elokuussa 2026.
Helsingfors utreder hur vinterförhållanden påverkar hundars tassar9.1.2026 10:01:24 EET | Pressmeddelande
Staden uppmanar invånarna att dela med sig av sina erfarenheter via en enkät.
Helsinki selvittää talviolosuhteiden vaikutusta koirien tassuihin9.1.2026 10:01:24 EET | Tiedote
Asukkaita pyydetään kertomaan kokemuksiaan kyselyn kautta.
Renoveringen av Strömbergsparken är klar – resultaten syns redan i antalet öringobservationer8.1.2026 10:10:36 EET | Pressmeddelande
I totalrenoveringen förbättrades förhållandena för vandringsfisk i Rutiån och renoverades en park med kulturhistoriskt värde i Sockenbacka. Hinder för fiskvandringen avlägsnades, vilket redan lett till ett ökat antal observationer av öring i det övre loppet. En damm som byggdes felaktigt under arbetets gång befarades ha orsakat skador på öringynglen, men vid elprovfiske under hösten hittades gott om yngel.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme