Siilojen purku alkaa – seuraa Siiloliveä kaupungin verkkosivuilta

Betonisiilojen raskaampi konepurku alkaa ensi viikolla. Purun aikana läpiajo Rantakadun ja Museokadun välillä on estetty, jonka lisäksi Museokadulta poistuu pysäköintipaikkoja noin 20 metrin matkalta.
Vaasalaisen maamerkin purkua dokumentoidaan kaupungilla monin tavoin ja kuvamateriaalia tuotetaan kaupungin eri kanaviin. Striimikamera kuvaa siilojen purkua vuorotellen kahdesta eri suunnasta.
Striimiä voi seurata reaaliaikaisesti nettisivujen kautta osoitteessa vaasa.fi/siilolive.
–Uskomme, että asukkaita kiinnostaa siilojen katoaminen kaupungin keskeisestä rantasiluetista. Haluamme samalla lisätä yleistä tietoisuutta purun etenemisestä. Se toivottavasti myös edistää alueen turvallisuutta, kun purun edistymistä voi seurata kotisohvalta käsin, kertoo Vaasan kaupungin viestintä- ja markkinointijohtaja Leena Forsén.
Lisäksi koko purkuprosessi tiivistetään valokuvasarjaan, joka esitetään videomuodossa.
–Haluamme saada dokumentoiduksi valtakunnallisestikin merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön muuttumisen, kertoo museotoimenjohtaja Elina Bonelius.
Aikataulullisesti purkutyö on valmis 24.10.2023 mennessä.
Verkkosivuillamme voit myös seurata reaaliaikaista kuvaa Vaasan sisäsatamasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena ForsénViestintä ja markkinointijohtaja – Kommunikations- och marknadsförningsdirektör
Puh:+358 40 635 0762leena.forsen@vaasa.fiElina BoneliusMuseotoimenjohtajaVaasan kaupungin museot
Puh:+35840 487 2856elina.bonelius@vaasa.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Kom med och bekämpa skadliga spanska skogssniglar9.5.2025 15:14:02 EEST | Pressmeddelande
Spansk skogssnigel är en invasiv art som snabbt sprider sig, och den bär på sjukdomar och hotar trädgårdar. Nu samlas stadsbor för att tillsammans bekämpa arten. Vasa stad ordnar ett bekämpningstalko torsdag den 22 maj 2025 kl. klo 17.00–19.00 bakom koloniträdgården i Hemstrand.
Tule mukaan torjumaan haitallista espanjansiruetanaa9.5.2025 15:13:30 EEST | Tiedote
Espanjansiruetana on nopeasti leviävä vieraslaji, joka kantaa tauteja ja uhkaa puutarhoja. Nyt asukkailla on mahdollisuus osallistua torjuntaan yhteisvoimin. Vaasan kaupunki järjestää torjuntatalkoot torstaina 22.5.2025 klo 17.00–19.00 Kotirannan viljelypalstan takana.
Kaféföretagare till Metviken väljs i en auktion som börjar idag9.5.2025 14:04:54 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad söker en kaféföretagare till Metviksparken för sommarsäsongen 2025. En hyresgäst till kaféet söks i en auktion som är öppen i tjänsten Huutokaupat.com 9.5–19.5.2025 till kl. 12.00.
Onkilahden kahvilatoimija valitaan tänään alkavalla huutokaupalla9.5.2025 14:04:53 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunki etsii Onkilahdenpuiston kahvilalle toimijaa kesäkaudeksi 2025. Kahvilan vuokraajaa haetaan huutokaupan kautta, joka järjestetään Huutokaupat.com-palvelussa 9.–19.5.2025 klo 12.00 saakka.
Stadens samarbetsförhandlingar slutförda8.5.2025 16:01:07 EEST | Pressmeddelande
Vasa stads samarbetsförhandlingar har slutförts. Samarbetsförhandlingar fördes på grund av en omorganisering av verksamheten efter överföring av arbetskraftsservicen och rörelseöverlåtelsen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme