Siilojen purku alkaa – seuraa Siiloliveä kaupungin verkkosivuilta

Betonisiilojen raskaampi konepurku alkaa ensi viikolla. Purun aikana läpiajo Rantakadun ja Museokadun välillä on estetty, jonka lisäksi Museokadulta poistuu pysäköintipaikkoja noin 20 metrin matkalta.
Vaasalaisen maamerkin purkua dokumentoidaan kaupungilla monin tavoin ja kuvamateriaalia tuotetaan kaupungin eri kanaviin. Striimikamera kuvaa siilojen purkua vuorotellen kahdesta eri suunnasta.
Striimiä voi seurata reaaliaikaisesti nettisivujen kautta osoitteessa vaasa.fi/siilolive.
–Uskomme, että asukkaita kiinnostaa siilojen katoaminen kaupungin keskeisestä rantasiluetista. Haluamme samalla lisätä yleistä tietoisuutta purun etenemisestä. Se toivottavasti myös edistää alueen turvallisuutta, kun purun edistymistä voi seurata kotisohvalta käsin, kertoo Vaasan kaupungin viestintä- ja markkinointijohtaja Leena Forsén.
Lisäksi koko purkuprosessi tiivistetään valokuvasarjaan, joka esitetään videomuodossa.
–Haluamme saada dokumentoiduksi valtakunnallisestikin merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön muuttumisen, kertoo museotoimenjohtaja Elina Bonelius.
Aikataulullisesti purkutyö on valmis 24.10.2023 mennessä.
Verkkosivuillamme voit myös seurata reaaliaikaista kuvaa Vaasan sisäsatamasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena ForsénViestintä ja markkinointijohtaja – Kommunikations- och marknadsförningsdirektör
Puh:+358 40 635 0762leena.forsen@vaasa.fiElina BoneliusMuseotoimenjohtajaVaasan kaupungin museot
Puh:+35840 487 2856elina.bonelius@vaasa.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vasa fick nationellt pris för utvidgningen av promenadcentrum30.5.2023 16:34:07 EEST | Tiedote
Vasa promenadcentrums nya gågatuavsnitt har premierats som 2023 års Kommuntekniska prestation i serien byggnadsprojekt. Priset beviljades av Suomen Kuntatekniikan yhdistys ry.
Vaasa sai valtakunnallisen palkinnon kävelykeskustan laajentamisesta30.5.2023 16:33:54 EEST | Tiedote
Vaasan kävelykeskustan uudistettu kävelykatuosuus on palkittu Vuoden 2023 Kuntatekniikan Saavutuksena rakennushankkeiden sarjassa. Palkinnon on myöntänyt Suomen Kuntatekniikan yhdistys ry.
En kvart med en konstnär i Österbottens museum30.5.2023 15:00:00 EEST | Tiedote
Vid Österbottens museum visas Vasa Konstnärsgilles och Österbottniska Konstnärsförbundets kuraterade medlemsutställning. Under sommaren ordnas det i samband med den konstnärskvarter med utställningens konstnärer.
Taiteilijavartteja Pohjanmaan museossa30.5.2023 15:00:00 EEST | Tiedote
Pohjanmaan museossa on esillä Vaasan Taiteilijaseuran ja Pohjalaisen Taiteilijaliiton kuratoitu jäsennäyttely, jonka yhteydessä järjestetään taiteilijavartteja kesän ajan.
Vinterunderhållet av gator och huvudcykelvägar läggs ut på entreprenad – välkommen till vårt informationsmöte och ge din åsikt30.5.2023 12:12:48 EEST | Tiedote
Vasa stad kommer att konkurrensutsätta entreprenaderna för vinterunderhållet på huvudcykelvägarna och en del av gatorna och på allmänna områden under slutet av 2023. Entreprenadavtalen som ska konkurrensutsättas träder i kraft den 1 oktober 2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme