Työterveyslaitos

Siisteydellä merkittävä vaikutus työtapaturmien ehkäisemisessä

Jaa
Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto muistuttaa, että noin joka kolmas työtapaturma sattuu Suomessa työpaikalla liikuttaessa. Huono järjestys, kuten kulkuväylille jätetyt paketit tai työvälineet, on usein osasyynä vaaratilanteissa ja työtapaturmissa.

Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (EU-OSHA) ja Työterveyslaitos tiedottavat 30.5.2023

Tapaturmavakuutuskeskuksen vuoden 2022 tilaston mukaan henkilön liikkumisen yhteydessä aiheutuneiden työtapaturmien määrä ja osuus ovat merkittäviä. Kaatumisiksi luokiteltavia työtapaturmia sattui viime vuonna 35 % kaikista työpaikka- ja työmatkatapaturmista.

– Yksi helpoimmin torjuttavissa oleva työtapaturmatyyppi on työtilojen ja kulkuväylien epäjärjestyksestä johtuvat kaatumiset tai kompastumiset. Esimerkiksi kulkuväylille jääneet työvälineet, johdot tai paketit aiheuttavat turhia kompastumisia, Työterveyslaitoksen vanhempi asiantuntija Susanna Visuri toteaa.

Tyypillisimmin liikkumistapaturmassa jalka tai käsi venähtää, nyrjähtää tai murtuu. Vakavimmat seuraukset aiheutuvat päähän kohdistuvista iskuista.

Kuvat auttavat havaitsemaan vaaratilanteita

Vuorovaikutteisen riskienarviointyökalun OiRAn käyttöön ottaneessa PunaMusta Mediassa on kiinnitetty tänä vuonna erityistä huomiota yleiseen järjestykseen eri toimipisteissä. Henkilöstöä on kannustettu tekemään kuvallisia turvallisuushavaintoja, ja moni niistä onkin liittynyt juuri tavaroiden säilytykseen.

– Vieraillessani toimipisteissämme kiinnitän yleensä ensimmäisenä huomiota siihen, ovatko tavarat järjestyksessä. Graafisella alalla tavaraa liikkuu paljon ja varsinkin säilytykselle tuntuu aina olevan liian vähän tilaa. Asiaan on kuitenkin saatu merkittävä parannus, kun työntekijöiden ymmärrys on lisääntynyt siitä, kuinka merkittävä tekijä turvallisuuden kannalta järjestys on, PunaMustan työturvallisuuspäällikkö Kari-Pekka Turunen kertoo.

PunaMusta Mediassa on saatu positiivia kokemuksia turvallisuushavaintojen jakamisesta viikoittain järjestettävissä työturvallisuustuokioissa. Yksiköiden infotelevisioissa on esillä turvallisuustietoa numeroin ja havainnollistavia ennen ja nyt -valokuvia.

– Monille on silmiä avaavaa, kun he näkevät, millaisia ansoja käytäville on viritetty. Vakityöntekijät niitä saattavat toki osata väistellä, mutta esimerkiksi tuuraamaan tulevalle henkilölle ne ovat aina yllätyksiä.

Silmät auki turvallisuudelle

Vaikka kännykästä saattaa olla apua kuvallisten turvallisuushavaintojen tekemisessä, se kannattaa jättää liikkuessa pöydälle tai sujauttaa taskuun.

– Liian usein multitaskaamme liikkuessamme, ja huomio herpaantuu. Moni meistä kävelee työpaikalla tai kulkee portaissa katse kännykässä ja tällöin jäävät huomaamatta vaikkapa lattialla olevat johdot tai astutaan epähuomiossa porrasaskelmalla harhaan. Ollaan läsnä tilanteessa ja keskitytään siihen, mitä ollaan tekemässä, pätee myös turvallisuusasioissa, Visuri muistuttaa.

​​​​​Lisätiedot

OiRA – vuorovaikutteinen riskinarvioinnin työkalu

Tutustu

  • Työterveyslaitos ja EU-OSHA järjestävät yhdessä Työturvallisuuskeskuksen ja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien kanssa maksuttoman Riskienarvioinnilla kriisitilanteet hallintaan -webinaarin 6.6.2023.
  • Webinaarissa keskustellaan siitä, miten työpaikoilla voidaan varautua ennakoimattomiin uhkiin ja kriiseihin.
  • Ilmoittaudu: Riskienarvioinnilla kriisitilanteet hallintaan | Työterveyslaitos (ttl.fi)

Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (EU-OSHA)

  • Tiedote on osa Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston (EU-OSHA) toimintaa. Viraston tehtävänä on edistää työturvallisuutta, työterveyttä ja tuottavuutta Euroopassa. Suomessa toimintaa koordinoi Työterveyslaitos.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Juha Hietanenmediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet

Puh:+358504773267juha.hietanen@ttl.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Työterveyslaitos
Työterveyslaitos
Topeliuksenkatu 41 b
00250 Helsinki

+35830 474 1https://www.ttl.fi/

Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa.

Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot.

Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on noin 500.

Lisätietoja:
Tietoa meistä
Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot ja aiemmat tiedotteemme
Aineistopankki (logot, asiantuntijoiden kuvat)

Twitter: @tyoterveys (fi), @FIOH (en)

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos

Pelastusalan työhyvinvointi on kehittynyt myönteisesti, mutta harva uskoo jatkavansa eläkeikään7.5.2025 06:00:00 EEST | Tiedote

Pelastustoimen työhyvinvoinnin tuore tilannekuva kertoo, että työhyvinvointi on kehittynyt yleisesti myönteiseen suuntaan. Eri ammattien välillä on kuitenkin suuria eroja. Alan yhteisiksi kehittämiskohteiksi nousevat esihenkilöiden jaksaminen, epäasiallisen kohtelun ehkäisy sekä luottamuksen ja vuorovaikutuksen vahvistaminen. Alan veto- ja pitovoiman varmistamiseksi työhyvinvoinnin kehittäminen kaipaa valtakunnallisella tasolla yhteisiä linjauksia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye