Yliopiston Apteekki

Siitepölykausi on alkanut ja suomalaiset ulkoilevat paljon

Jaa
Siitepölykausi on alkanut Suomessa tavanomaista aiemmin. Samaan aikaan ihmiset ulkoilevat nyt paljon. Yliopiston Apteekin asiantuntijan vinkeillä saat avun niin nenän, silmien kuin ihon siitepölyallergiaoireisiin.

”Siitepölykausi alkoi tänä vuonna Suomessa poikkeuksellisen aikaisin. Poikkeuksellista on myös suomalaisten ulkona liikkumisen määrä, mihin vaikuttavat vallitsevat olosuhteet. Siitepölyallergian oireita voi tuntua silmissä, nenässä sekä iholla. Tuleva pääsiäinen lisää varmasti entisestään ulkoilun määrää, ja allergiaoireet voivat tulla osalle yllätyksenä”, proviisori Paula Hägg sanoo.

Asiantuntijan vinkit nenän, silmien ja ihon allergiaoireiden hoitoon

Nenä kutisee, vuotaa ja aivastuttaa?

Siitepölyallergia tuntuu erityisesti nenän limakalvoilla. Kortisonia sisältävä nenäsuihke on tehokkain apu allergiseen nuhaan. Tärkeää on aloittaa hoito ajoissa, sillä kortisoninenäsuihkeiden täysi teho saavutetaan vasta 1-2 viikon kuluessa. Limakalvojen puhdistaminen suolaliuoksella nenäkannun avulla voi auttaa lievittämään tukkoisuutta. Myös nenän limakalvojen kosteutus ja hoitaminen nenäsuihkeella tai -öljyllä voi olla avuksi.

Silmiä punoittaa, kutisee ja ne vuotavat?

Antihistamiinisilmätippojen säännöllinen käyttö auttaa allergisiin silmäoireisiin. Silmäoireita voi helpottaa myös antihistamiinitableteilla. Silmien kosteutus ja huuhtelu kosteuttavilla silmätipoilla auttavat lievittämään oireita. Silmien hieromista likaisilla käsillä tulee välttää.

Iho kutisee, punoittaa tai siinä on ihottumaa?

Iho-oireita voi helpottaa suosimalla hellävaraisia ihonhoitotuotteita, joissa ei ole yleisimpiä allergeeneja, kuten säilöntäaineita, hajusteita tai väriaineita. Päivittäinen pesu haalealla vedellä sekä ihon kosteudesta huolehtiminen säännöllisellä rasvaamisella auttaa oireisiin. Raapimista ja ihoa kuivattavia tai hankaavia materiaaleja tulee välttää.

Jos olosi tuntuu tukkoiselta, etkä ole varma, ovatko oireesi allergiaa, tee oirearvio omaolo.fi-palvelussa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Yliopiston Apteekki
Yliopiston Apteekki
Valimotie 7
00380 HELSINKI

09 542 046http://www.yliopistonapteekki.fi

Yliopiston Apteekki on Helsingin yliopiston omistama yhteiskunnallinen yritys, jonka palveluksessa työskentelee 1000 henkilöä Suomessa. Tuottomme käytetään suomalaiseen koulutukseen ja tutkimukseen. Palvelemme valtakunnallisesti kuluttajia sekä yli tuhatta terveydenhuollon yksikköä julkisella ja yksityisellä sektorilla. Asiakaskokemuksemme on palkittu Suomen kolmen parhaan joukossa vuosina 2018 ja 2019. Apteekkejamme on Suomessa 13 paikkakunnalla ja verkossa ya.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Yliopiston Apteekki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye