Tampereen ammattikorkeakoulu

Siivous vähentää koronavirusta pinnoilta, muttei poista sitä kokonaan

Jaa
Päivittäissiivouksen tehokkuutta muuttuvassa epidemiatilanteessa tutkineessa hankkeessa todettiin, että koronavirus näyttää tarttuvan eri pintamateriaaleihin eri voimakkuudella. Siivous vähentää virusmäärää, mutta ei poista kaikkea virusta pinnoilta. Hankkeessa mallinnettiin myös virusmarkkereiden leviämistä ruokailutilanteissa.

Tampereen korkeakouluyhteisön ja yritysten pintahygienian kehittämishankkeessa tutkittiin koronaviruksen säilymistä pinnoilla ja sitä, miten siivous puhdistusaineilla puhdistaa niitä viruksesta.

− Hoiva-, palvelu- ja siivousalan yrityksissä tarvitaan tutkittua tietoa äkillisen tartuntavaaran hallintaan.Olemme tehneet tehokkaasti töitä puoli vuotta. Business Finlandin rahoittaman hankkeen tulokset ovat erittäin mielenkiintoisia, kertoo hanketta johtanut virologian professori Heikki Hyöty Tampereen yliopistosta.

Kaikki puhdistusaineet puhdistivat virusta kohtalaisen tehokkaasti eri pinnoilta

Laboratoriokokeissa pinnat saastutettiin endeemisellä koronaviruksella ja pyyhittiin erilaisilla puhdistusaineilla ja desinfioivalla puhdistusaineella. Pyyhkäisynäytteiden tulokset osoittivat, että pyyhintä ei poistanut virusta kokonaan pinnoilta. Koronavirus näyttää tarttuvan eri pintamateriaaleihin eri voimakkuudella ja tietyt pinnat ovat helpommin puhdistettavia.

− Yleisesti voidaan sanoa, että desinfioiva aine puhdisti tehokkaimmin. Kaikki puhdistusaineet puhdistivat virusta pinnoilta kohtalaisen tehokkaasti. Puhdistusaineilla oli kaikkiaan suuri merkitys pintojen puhdistumiseen, summaa dosentti Sami Oikarinen Tampereen yliopistosta.

Siivous vähentää viruskontaminaatiota sairaalaympäristössä

TAYSin koronaviruspotilaita hoitavien yksiköiden hoitohuoneista otettujen näytteiden perusteella huoneiden pinnoilta löytyi SARS-CoV-2-virusta.

Tutkimuksessa todettiin, että siivous vähentää virusta pinnoilta, mutta ei aina poista sitä kokonaan. Tähän mennessä tutkituissa näytteissä havaitut virukset eivät kuitenkaan olleet tartuttamiskykyisiä, sillä niiden viruspitoisuudet olivat hyvin matalia.

Altistumisia mallinnettiin todellisissa ravintolatiloissa

− Living Lab -ympäristössä testasimme sitä, miten virusmarkkerit leviävät kahdessa erityyppisessä ruokailutilassa normaaleissa ateriointitilanteissa, kertoo lehtori Leila Kakko Tampereen ammattikorkeakoulusta.

Tulosten perusteella käsidesitys jäi useimmilla puutteelliseksi. Turvavälitkään eivät kokeissa täysin toteutuneet. Myös ristikontaminaatioita syntyi ruokailijoiden ja eri kattausten välillä. Tarjoilijasta löytyy asiakkaan merkkiainetta, ja häneltä se näyttäisi siirtyneen usealle henkilölle.

Käytäntö vaihtaa buffetin ottimet puolen tunnin välein ja sijoittaa istumapaikat turvavälein vaikuttaa vähentävän leviämisriskiä.

Lisää tutkittua tietoa tartuntavaaran hallintaan tulossa

Hankkeessa tehtiin myös haastatteluita ja työpajoja yrityksille sekä kyselyjä kahviloiden ja ravintoloiden asiakkaille.

− Niistä ilmenee, että asiakkaiden mielestä siivouskäytänteiden muutokset eivät aina ole riittäviä, Kakko toteaa.

Hänen mukaansa moni siivousyritys on kehittänyt koronasiivouksesta uuden palvelutuotteen. Asiakkaille on tehty myös epidemianaikaisia toimintaohjeita. Haasteina ovat olleet tuotteiden saatavuus ja hintojen nousu.

Näyttöön perustuvaa tietoa hyödyntämällä voidaan minimoida taudinaiheuttajien leviäminen. Jatkohankkeen suunnittelu on käynnistynyt, joten aiheesta on luvassa lisää tutkittua tietoa.

--

Pintahygienian kehittäminen muuttuvassa epidemiatilanteessa (PIHY) on Business Finlandin rahoittama Co-Creation-hanke, joka alkoi 1.9.2020 ja päättyi 28.2.2021. Hankkeessa tuotettiin näyttöön perustuvaa, pilotoinnilla todennettua tietoa päivittäissiivouksen tehokkuudesta.

Tutkimushankkeessa olivat mukana Tampereen yliopisto, Tampereen ammattikorkeakoulu, Kemvit Oy, Berner Oy, Kiilto Clean Oy, Poistoa Oy ja Norlandia Care Oy sekä useita muita suomalaisia yhteistyökumppaneita.

Verkkosivut https://projects.tuni.fi/pihy/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:


Leila Kakko
Lehtori
Tampereen ammattikorkeakoulu
leila.kakko@tuni.fi, 050 3119623

Tietoja julkaisijasta

Tampereen ammattikorkeakoulu
Tampereen ammattikorkeakoulu
Kuntokatu 3
33520 TAMPERE

p. 0294 5222https://www.tuni.fi/tamk

Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu

Varaudutaan viisaasti – valtakunnalliset AMK-päivät järjestettiin Tampereella 17.–18.4.19.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Ammattikorkeakoulujen suurin vuosittainen tapahtuma järjestettiin Tampere-talossa 17.–18.4.2024. Valtakunnallisten AMK-päivien järjestäjinä olivat Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) ja Poliisiammattikorkeakoulu (Polamk) yhdessä ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n sekä STTK:n ja Akavan kanssa. Tapahtuman ajankohtainen teema oli Varaudutaan viisaasti.

Muuttuva yhteiskunta muovaa kuvataiteilijoiden työtä – uusi koulutushanke lisää alan arvostusta ja mahdollisuuksia parempaan toimeentuloon11.4.2024 10:16:32 EEST | Tiedote

Kuvataiteilijoiden sosiaalistaloudellinen asema on heikko ja taiteilijan työ on usein projektimuotoista. Teknologinen kehitys vaatii kuvataiteilijoilta uudistumiskykyä, sillä kuvataiteen uudenlaiset digitaaliset alustat ja tekoäly edellyttävät taiteilijoilta projektinhallinta- ja digitaitoja. Tampereen ammattikorkeakoulun, Lapin yliopiston ja Globe Art Point -yhdistyksen toteuttama Kuvataiteilijan uusi työ- ja ansaintakenttä (KUVATA) -hanke vastaa uudenlaisiin osaamistarpeisiin.

Opiskelijat tulevaisuuden tekijöinä: maakuntaroadshow tuo nuoret seutukaupunkeihin4.4.2024 10:11:18 EEST | Tiedote

Pienten kuntien haasteena on osaajapula ja koulutusmahdollisuuksien puute, mikä johtaa nuorten muuttoliikkeeseen isommille paikkakunnille. Tampereen ammattikorkeakoulun maakuntakorkeakoulun aluekehittäjät pyrkivät parantamaan pienten kuntien vetovoimaa, lisäämään työvoiman saatavuutta, edistämään yritysten kehitystä ja tarjoamaan nuorille jatkokoulutusmahdollisuuksia siten, että napanuora kotikuntaan ei pääsisi katkeamaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye