Sijaisten, ajan ja rahan puute estää työntekijöitä osallistumista koulutuksiin, JHL:n tuore kysely paljastaa
Koulutukset auttavat työntekijöitä hallitsemaan työtään paremmin ja lisäävät työn mielekkyyttä, JHL:n tuore Koulutus työn tukena -kysely kertoo. Koulutusta myös pidetään tärkeänä. Yli puolet vastaajista sanoo koulutuksen olevan itselleen välttämätöntä tai ainakin erittäin tarpeellista seuraavan vuoden aikana. Lähes 90 prosenttia vastaajista katsoo koulutuksen olevan vähintäänkin melko tarpeellista.
Silti vain noin 45 prosenttia työntekijöistä on päässyt viimeisen vuoden aikana osallistumaan koulutuksiin niin, että koulutusajalta saa palkkaa. Suurimpia osallistumisen esteitä olivat sijaisjärjestelyiden, ajan ja rahan puute. Sijaispuute rajoittaa etenkin kuntasektorilla työskentelevien naisten kouluttautumista.
– Koulutuspolitiikkaan on panostettava seuraavalla hallituskaudella. Suomalaisten muutosturvaa pitää vahvistaa koulutuksen keinoin. Jokaisella pitäisi on oltava mahdollisuus palkalliseen koulutukseen työpaikasta riippumatta. JHL esittää valtakunnallista aikuisten osaamistason kohottamishanketta, jossa työmarkkinaosapuolilla on vahva rooli, JHL:n toimialajohtaja Teija Asara-Laaksonen linjaa.
Mahdollisuus palkalliseen koulutukseen näyttää olevan sitä vähäisempää, mitä niukempi koulutustausta työntekijällä on. Korkeintaan peruskoulun käyneistä vastaajista vain noin joka neljäs oli viimeksi kuluneen vuoden aikana ollut palkallisessa koulutuksessa. Enemmän kuin toisen asteen opintoja suorittaneista vastaajista palkalliseen koulutuksiin oli osallistunut yli puolet.
Ammattiliiton järjestämä koulutus on tärkeää varsinkin työntekijöille, joilla on lyhyt koulutustausta. Korkeintaan peruskoulun käyneistä vastaajista joka kolmas oli osallistunut liiton järjestämään, palkalliseen koulutukseen. Pelkästään liiton koulutuksissa käyneistä noin puolet osallistui omaan ammattiin liittyvään täydennyskoulutukseen ja puolet ammattiyhdistyskoulutukseen.
– Palkalliset koulutukset ovat yleisimmin ammattiin liittyvää täydennyskoulutusta tai työpaikalle räätälöityä täydennyskoulutusta. Tällainen koulutus hyödyttää myös työnantajaa, kun työntekijät oppivat ammattinsa entistä paremmin, JHL-opiston rehtori Anne Karjalainen muistuttaa.
JHL:n Koulutus työn tukena -kysely toteutettiin verkkokyselynä 26.11.–7.12.2018. Vastaajiksi kutsuttiin satunnaisotannalla 10 000 JHL:n jäsentä. Otannan ulkopuolelle rajattiin opiskelijajäsenet ja eläkeläiset. Kyselyyn vastasi 1 289 liiton jäsentä. Kyselyn tulokset esitellään JHL:n Aikuiskoulutus kantaa -seminaarissa 23. tammikuuta.
Lisätiedot:
JHL:n toimialajohtaja Teija Asara-Laaksonen 040 770 6577
JHL-opiston rehtori Anne Karjalainen 050 3410 749
Avainsanat
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI
010 77031http://www.jhl.fi
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n yli 200 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Nytt företagsspecifikt kollektivavtal för TeeSe Botnia Ab tryggar anställningsvillkor och begränsar uppsägningar9.10.2025 15:00:00 EEST | Pressmeddelande
JHL understryker att det nya kollektivavtalet är ett viktigt uttryck för personalens, arbetsgivarens och förbundets gemensamma vilja att trygga anställningsvillkoren i en svår situation.
Uusi yrityskohtainen työehtosopimus Teese Botnia Oy:lle turvaa työehtoja ja rajoittaa irtisanomisia9.10.2025 15:00:00 EEST | Tiedote
JHL korostaa, että uuden työehtosopimuksen solmiminen oli tärkeä osoitus henkilöstön, työnantajan ja liiton yhteisestä tahdosta turvata työehdot vaikeassa tilanteessa.
JHL: Upphandlingslagen äventyrar fortfarande beredskapen – avgränsningen av avfallshantering och vattenförsörjning bara bekräftar hotet9.10.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Regeringen har berättat att lagförslaget gällande upphandlingslagen ändras så att avfallshantering och vattenförsörjning avgränsas utanför lagen. Det är ett steg åt rätt håll. Men om man fortfarande avser spränga annan kritisk infrastruktur, stödtjänster och in house-lösningar, är beredskapen och den övergripande säkerheten fortfarande hotad. Det grundläggande problemet i lagförslaget kvarstår.
JHL: Hankintalaki vaarantaa yhä huoltovarmuuden – jäte- ja vesihuollon poisrajaus vain vahvistaa uhkan olemassaolon9.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Hallitus on kertonut muuttavansa hankintalakiesitystä niin, että jäte- ja vesihuolto rajataan lain ulkopuolelle. Se on askel oikeaan suuntaan. Mutta jos muu kriittinen infra, tukipalvelut ja yhteiset inhouse-ratkaisut aiotaan edelleen räjäyttää, se vaarantaa huoltovarmuuden ja kokonaisturvallisuuden. Pelkkä jäte- ja vesihuollon rajaus ei riitä korjaamaan esityksen perusongelmaa.
Tuhansien henkilökohtaisten avustajien työehdot paranevat – JHL sai aikaan käänteentekevän tuloksen7.10.2025 15:00:21 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL on ainoa työntekijöitä edustava liitto, joka neuvottelee henkilökohtaisten avustajien työehtosopimusta. Valtakunnallinen työehtosopimus on nyt yleissitova.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme