Sijaisvanhemmuus antaa paljon

Nyt syksyn alkaessa useat lapset ja nuoret kaipaavat tuki-, vastaanotto- ja sijaisperheitä, koska koronaviruspandemia lisäsi heikommassa asemassa olevien perheiden hätää entisestään.
”Poikkeustilanteesta huolimatta avuntarve ei ole vähentynyt. Itse asiassa korona-aika kärjisti perheiden ongelmatilanteita. Onneksi perheet, lapset ja nuoret hakivat ja saivat apua lastensuojelusta”, Espoon kaupungin perhehoidon koordinaattori Emmi-Maaria Mäkilä kertoo.
Koronaviruspandemian aikana lastensuojelun palveluja muokattiin, jotta tartuntariskiä saatiin pienennettyä. Poikkeustilanteesta huolimatta sijaisperheiden valmennuksia on järjestetty normaalisti, ja lapsia on sijoitettu perheisiin kuten tavallisesti.
”Kaipaamme kipeästi perheitä, jotka olisivat valmiita auttamaan näitä apua tarvitsevia lapsia ja nuoria. Yhdessä ja yhteistyöllä pääsemme tämän vaikean ajan yli”, Mäkilä kannustaa.
Perheet valmennetaan tehtävään
Sijaisvanhemmiksi ei haeta superihmisiä, vaan tavallisia perheitä, joilla olisi aikaa ja kiinnostusta olla osa apua tarvitsevan lapsen elämää. Sijaisvanhemmuudesta voi alkaa elämän pituinen yhteinen matka.
”Lapsen kasvun seuraaminen on palkitsevaa, kun huomaa hänen lopulta selviytyvän menetyksistään turvallisen arjen ja kiintymyksen avulla, vaikka yhteinen matka lapsen kanssa sisältää välillä rankkoja vaiheita”, eräs sijaisäiti kertoo.
Sijaisperheessä lapsi asuu niin kauan kuin tarve vaatii, aina aikuisuuteen asti. Sijaisperhe tekee yhteistyötä lapsen vanhempien ja läheisten kanssa.
Perheet pääsevät osallistumaan ennakkovalmennukseen, jossa käydään läpi muun muassa, miten käsitellä sijaislapsen vaikeita tunteita ja yhteistyötä lapsen läheisten ja viranomaisten kanssa. Vasta valmennuksen jälkeen selviää, onko perheellä valmiuksia ja halua ryhtyä sijaisvanhemmiksi. Perheet saavat hoitopalkkion ja kulukorvauksen työstään.
Jokainen sijaisperheeksi ryhtyvä saa lisäksi täydennyskoulutusta sekä oman ammattilaisten verkoston, jolta saa henkilökohtaista ja jatkuvaa tukea.
Sijaisperheiden lisäksi, lapset ja nuoret tarvitsevat tuki- ja vastaanottoperheitä.
Tukiperheessä lapsi yökyläilee säännöllisesti ennalta sovitun suunnitelman mukaisesti. Tukiperheissä tehdään tavallisia asioita, kuten ulkoillaan, harrastetaan ja satsataan mukavaan yhdessäoloon. Kun lapsi on vierailulla tukiperheessä, lapsen omat vanhemmat saavat tervetulleen lepohetken.
Vastaanottoperheeseen lapsi tulee silloin, kun lapsen perheessä on kriisi ja kotitilanne vaatii selvittelyä. Lapsi on perheessä muutamasta päivästä useaan kuukauteen. Toisen vanhemmista tulee olla kokopäiväisesti kotona lapsen kanssa.
Minustako sijaisvanhempi? -infotilaisuus
Helsingin, Vantaan ja Espoon kaupungit hakevat yhdessä uusia sijaisvanhempia. Tule rohkeasti mukaan infotilaisuuteen tiistaina 1.9.2020 Espooseen, Laurea-ammattikorkeakouluun Leppävaaraan. Tilaisuudessa kokeneet sijais-, tuki- ja vastaanottoperheet kertovat omista kokemuksistaan. Teillä on mahdollisuus esittää heille kysymyksiä.
Aika: klo 17.30-19.30 (kahvitarjoilu klo 17-17.30)
Paikka: Laurea-ammattikorkeakoulu, Vanha maantie 9, 02650 Espoo
Ilmoittaudu 31.8. klo 12 mennessä: https://www.lyyti.in/perhehoito2020
tai p.043 826 8540 /Espoon perhehoito.
Osallistuminen tilaisuuteen ei vielä sido sinua mihinkään. Tervetuloa mukaan!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoa ja sijaisvanhempien haastattelupyynnöt
Espoon perhehoito: Nina Sormo, p. 050 598 6982
Helsingin perhehoito: Alli Uusijärvi, p. 09 3104 6827
Vantaan perhehoito: Anna Klingenberg-Peltola p. 040 570 2567
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoo tarkentaa yläkoululaisten omien mobiililaitteiden käyttöä kouluissa4.12.2025 12:53:09 EET | Tiedote
Espoon kaupungin kasvun ja oppimisen toimiala on päivittänyt oppilaiden omien mobiililaitteiden käyttöä koskevat linjaukset. Yläkouluissa omien mobiililaitteiden käyttö sallitaan jatkossa yhdellä välitunnilla. Kouluissa keskustellaan sopivasta välitunnista oppilaiden kanssa.
Salin täydeltä uusia tähtiä, kovia konkareita ja yllättäviä tuttavuuksia: Sellosalin kevätkausi 2026 ohjelma on julkaistu3.12.2025 12:10:52 EET | Tiedote
Sellosalin kevätkauteen mahtuu suurten tunteiden ja musiikkityylien koko kirjo – aina popin ja rockin kirkkaista tähdistä indien tummiin sävyihin ja jazzin juhlavuoden tunnelmista näyttämön lumoon. Leppävaaran oma täyden palvelun musiikki- ja tapahtumatalo tuo tulevaan kevätkauteen poikkeuksellisen tasokkaan ja monipuolisen elämysten valikoiman. Keikka- ja konserttikattausta täydentää runsas esittävien taiteiden ja lavahuumorin, lastenkulttuurin sekä senioreille suunnatun maksuttoman ohjelmiston kattaus.
Avaruustekniikan visionääri Jaan Praks on vuoden 2025 Espoo Ambassador2.12.2025 15:55:50 EET | Tiedote
Espoon uudeksi kongressilähettilääksi on valittu Aalto-yliopiston professori Jaan Praks. Praks työskentelee Elektroniikan ja nanotekniikan laitoksella ja johtaa pienten satelliittien ja mikroaaltojen kaukokartoituksen tutkimusryhmää.
Space technology visionary Jaan Praks awarded the 2025 Espoo Ambassador title2.12.2025 15:55:50 EET | Press release
Professor Jaan Praks from Aalto University has been chosen as Espoo's new congress ambassador. Praks works at the Department of Electronics and Nanotechnology, leading the Aalto small satellite and microwave remote sensing research group.
Kaupunginhallitus: Vuoden 2025 kolmas osavuosikatsaus1.12.2025 17:07:22 EET | Tiedote
Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi vuoden 2025 kolmannen osavuosikatsauksen sekä tulostavoitteiden toteumatiedot.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
