Ilmarinen

Sijoitamme kestävään tulevaisuuteen – Ilmarisen ilmastotiekartta määrittää suuntaviivat kohti hiilineutraaleja eläkevaroja

Jaa
Ilmastonmuutos on riski myös suomalaisten tuleville eläkkeille. Ilmarinen hallitsee ilmastonmuutoksen tuomia riskejä tavoittelemalla hiilineutraaliutta eläkevarojen sijoittamisessa vuonna 2035. Ilmastotiekartta kuvaa välitavoitteita, toimenpiteitä ja työkaluja tavoitteen saavuttamiseen.

– Ilmastonmuutokseen liittyvät riskit muuttavat sekä yksittäisten yritysten että kokonaisten alojen riski-tuotto-profiilia. Muutos tapahtuu kaikilla markkinoilla, mikä merkitsee kasvavia riskejä mutta myös uusia mahdollisuuksia Ilmarisen salkkuun. Meidän on otettava tämä huomioon, jotta voimme eläkevarojen sijoittamisella turvata myös tulevia eläkkeitä, sanoo Ilmarisen sijoituksista vastaava varatoimitusjohtaja Mikko Mursula.

– Isossa kuvassa se, missä määrin ilmastonmuutosta saadaan torjuttua, vaikuttaa myös talouteen ja sijoitusmarkkinoihin. Se tarkoittaa muutoksia koko eläkejärjestelmän toimintaympäristössä.

Ilmarisen ilmastotiekartta kuvaa sitä, miten Ilmarinen pyrkii kohti hiilineutraalia eläkevarojen sijoittamista vuonna 2035. Tavoite on osa sijoitusten vastuullisuus- eli ESG-riskien ja vaikuttavuuden huomioimista. Huomioimalla vastuullisuusriskit Ilmarinen edistää eläkevarojen sijoittamista tuottavasti ja turvaavasti.

Tiekartta on jaettu yleisiin, koko salkkua koskeviin toimenpiteisiin, ja kahteen omaisuuslajikohtaiseen tiekarttaan, jotka kattavat suorat listatut osakkeet ja suomalaiset kiinteistöt.

– Molemmat ovat merkittäviä omaisuusluokkia myös ilmastovaikutuksiemme näkökulmasta. Olemme merkittävä rakennuttaja Suomessa. Maailmanlaajuisesti rakennettu ympäristö tuottaa noin 40 prosenttia kasvihuonekaasupäästöistä, kertoo vastuullisen sijoittamisen päällikkö Karoliina Lindroos.

– Lisäksi molemmista omaisuuslajeista on jo nyt saatavilla runsaasti dataa ja analytiikkaa, joiden perusteella voimme asettaa välitavoitteita ja mitata edistymistämme. Ilmastodata ja analytiikka sekä alan parhaat käytännöt kehittyvät nopeasti. Siksi on keskeistä, että tiekarttamme on elävä dokumentti, jota toteuttamalla myös opimme lisää ja kehitämme ilmastotoimiamme jatkuvasti. Kehitämme tiekarttoja tulevina vuosina edelleen sekä lisäämme mukaan muita omaisuuslajeja.

Tiekartassa kuvataan muun muassa asteittain tiukentuvat kriteerit, joilla Ilmarinen seuloo ja vähentää hiiliriskiä sisältäviä sijoituskohteita. Todellisia päästövähennyksiä ei kuitenkaan saavuteta pelkästään poissulkemisella, vaan Ilmarinen sijoittaa myös siirtymävaiheessa oleviin yrityksiin, jotka muuttavat liiketoimintaansa vähähiilisemmäksi, sekä edistää vähähiiliseen talouteen siirtymistä omistajaohjauksen ja vaikuttamisen keinoin. Tärkeässä roolissa on myös yhteistyö muiden sijoittajien kanssa.

– Mitä useampi sijoittaja on mukana samansuuntaisilla tavoitteilla, sitä enemmän sillä on merkitystä sijoituskohteille. Olemme mukana lukuisissa kansainvälisissä sitoumuksissa ja sijoittajien yhteistyöhankkeissa, joissa edistetään yritysten siirtymistä vähähiiliseen talouteen. Käytännössä siirtymä tarkoittaa, että yritykset leikkaavat merkittävästi todellisia päästöjä, Lindroos kertoo.

Ilmarisen sijoittamien eläkevarojen arvo oli syyskuun lopussa 58,4 miljardia euroa. Varat on hajautettu globaalisti useille eri toimialoille.

– Tosiasia on, että emme voi saavuttaa hiilineutraaliutta yksin. Käytämme kaikkia keinojamme, eli muokkaamme salkusta vähähiilisempää, lisäämme sijoituksia ilmastoratkaisuihin, ohjaamme sijoituskohteitamme siirtymään vähähiiliseen talouteen ja edistämme ilmastotoimia yhteistyössä muiden sijoittajien ja sidosryhmiemme kanssa. Odotuksemme Glasgow’n ilmastokokoukselle ovat korkealla, koska markkinoiden laajamittainen ja nopea siirtymä vähähiiliseen talouteen edellyttää hallituksilta järeitä toimia sääntelyssä ja hiilen hinnoittelussa. Lisäksi tarvitaan muita vähähiiliseen talouteen siirtymistä tukevia toimenpiteitä, esimerkiksi tukea yksityisen sektorin innovaatiotoiminnalle ja ilmastoratkaisujen kuluttajakysynnälle otolliselle ympäristölle, Mursula sanoo.

Lataa Ilmarisen ilmastotiekartta

Ilmarisen ilmastotiekartan keskeisimmät välitavoitteet

  • Ei sijoituksia yhtiöihin, jotka suunnittelevat uusia investointeja kivihiileen (2021)
  • Listattujen osakkeiden hiilijalanjälki -30 % vuonna 2025 ja -50 % vuonna 2030 (vuoteen 2020 verrattuna)
  • Listatut osakesijoitukset linjassa Pariisin sopimuksen 2 asteen tavoitteen kanssa vuonna 2025 ja 1,5 asteen tavoitteen kanssa vuonna 2030
  • Kiinteistöissä vain CO2-vapaata sähköä vuodesta 2021 lähtien
  • Kiinteistöjen käytönaikainen hiilijalanjälki -50 % vuonna 2025 ja -80 % vuonna 2030 (vuosien 2018–2020 keskiarvosta)
  • Kaikki kiinteistöjen energia CO2-vapaata vuonna 2030

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ilmarinen
Ilmarinen
Porkkalankatu 1
00018 ILMARINEN (HELSINKI)

010 195 000http://www.ilmarinen.fi

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen

Ilmarinen’s return on investments 3.2 per cent and efficiency improved further26.4.2024 14:09:10 EEST | Tiedote

The return on Ilmarinen’s investments in January–March was 3.2 per cent. The company’s cost-effectiveness improved further as premiums written grew and the operating expenses necessary for providing pension security fell. “We have successfully continued implementing Ilmarinen’s strategy and improved our productivity significantly over the past six years,” says Ilmarinen’s CEO Jouko Pölönen.

Ilmarinens placeringsavkastning var 3,2 procent och effektiviteten förbättrades ytterligare26.4.2024 14:05:36 EEST | Tiedote

Avkastningen på arbetspensionsbolaget Ilmarinens placeringar var i januari–mars 3,2 procent. Bolagets kostnadseffektivitet förbättrades ytterligare då premieinkomsten ökade och de omkostnader som behövs för verkställande av pensionsskyddet minskade. – Vi har fortsatt att framgångsrikt genomföra Ilmarinens strategi och i betydande grad utökat vår lönsamhet under de senaste sex åren, konstaterar Ilmarinens verkställande direktör Jouko Pölönen.

Ilmarisen sijoitustuotto 3,2 prosenttia, ja tehokkuus parani edelleen26.4.2024 14:02:56 EEST | Tiedote

Työeläkeyhtiö Ilmarisen sijoitusten tuotto oli tammi–maaliskuussa 3,2 prosenttia. Yhtiön kustannustehokkuus parani edelleen vakuutusmaksutulon kasvaessa ja eläketurvan tuottamiseen tarvittavien hoitokulujen laskiessa. – Olemme jatkaneet menestyksekkäästi Ilmarisen strategian toteuttamista ja kasvattaneet tuottavuuttamme viimeisten kuuden vuoden aikana merkittävästi, toteaa Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen.

Työkyvyttömyydessä iso vaihtelu toimialoittain – uusi indeksi tarjoaa ennusteita ja tilannetietoa24.4.2024 10:39:32 EEST | Tiedote

Työkyvyttömyyseläkkeiden määrässä on jopa nelinkertainen ero eri toimialojen välillä. Fyysisesti kuormittavilla aloilla työuraa uhkaavat todennäköisemmin tuki- ja liikuntaelinten sairaudet, kun taas asiantuntija-aloilla mielenterveyden häiriöt ovat yleisin syy pysyvään työkyvyttömyyteen. Tiedot selviävät Ilmarisen uudesta työkyvyttömyyseläkeindeksistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye