Pörssisäätiö

Sijoittajabarometri: Suurin osa yksityissijoittajista huomioi vastuullisuuden sijoituspäätöksissään

Jaa
Yhteensä 57 prosentilla yksityissijoittajista vastuullisuusnäkökulma vaikuttaa sijoituspäätöksiin, selviää Pörssisäätiön ja Suomen Osakesäästäjien tuoreesta Sijoittajabarometrista. Yleisin tapa on jättää sijoittamatta joihinkin yhtiöihin tai toimialoihin.

Ainoastaan kolmasosa (34 %) yksityissijoittajista ilmoittaa, ettei arvioi kohteen vastuullisuutta sijoituspäätöksiä tehdessään. 9 prosenttia ei osannut vastata. Loput kyselyyn vastanneista lähes 2 000 yksityissijoittajasta ottaa vastuullisuuden huomioon tavalla tai toisella.

42 prosenttia jättää vastuullisuussyistä sijoittamatta joihinkin yrityksiin ja reilu kolmannes (35 %) joihinkin toimialoihin. Joka neljäs vastaaja (26 %) tekee suoria osakesijoituksia, jotta he voivat paremmin arvioida sijoituskohteen vastuullisuuden.

– Vastuullisuus kiinnostaa yhä enemmän ja se näkyy konkreettisesti sijoituspäätöksissä. Vastuullisuuden huomioiminen on myös taloudellisesti viisasta toimintaa ja osa sijoittajan riskinhallintaa. Epäilyttävä toiminta paljastuu ennen pitkää ja laskee yhtiön arvoa. Ainoastaan kestävästi toimivat yritykset voivat luoda kestävästi arvoa omistajille, Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri kommentoi tuloksia.

Vastuullisen omistamisen trendi nousussa Euroopassa

Pitkäjänteisen ja vastuullisen omistamisen kehittäminen on kasvava trendi myös EU:n tasolla. Kesällä Suomessa kansallisesti käyttöön otettava Osakkeenomistajien oikeudet -EU-direktiivi pyrkii lisäämään päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja omistajien päätösvaltaa. Direktiivi tuo esimerkiksi johdon palkitsemisen etukäteen yhtiökokouksen päätettäväksi.

Tällä hetkellä EU suunnittelee yhtenäisten yritysvastuukriteerien luomista koko unionin alueelle, mikä tekisi vastuullisuuden arvioimisesta myös sijoittajille helpompaa. Pörssisäätiön Lounasmeri on mukana pohtimassa vastuullisuuskysymyksiä EU:ssa eurooppalaisen arvopaperimarkkinavalvoja ESMAn sidosryhmäyhteisön jäsenenä.

– Sijoittajabarometrin mukaan yleinen tapa huomioida vastuullisuus on poissulkea yrityksiä ja toimialoja salkusta. Se on yksi vaihtoehto. Toinen tapa on vaikuttaa yritysten toimintaan omistajana. Omistajien mahdollisuuksia käyttää vaikutusvaltaansa pitäisi helpottaa ottamalla käyttöön sähköiset yhtiökokoukset Suomessa. Maailmalta tästä on jo esimerkkejä. Digitaalinen etäosallistuminen ja -äänestäminen olisi mahdollista toteuttaa Suomessakin. Valtionyhtiöt voisivat toimia tässä edelläkävijöinä ja tienraivaajina, Lounasmeri ehdottaa.

Kotitaloudet ovat yhdessä merkittävä omistajaryhmä Suomessa. He omistavat yhteensä lähes kuudesosan suomalaisista pörssiyhtiöistä.

Valtaosa vastaajista osakesijoittajia

Suomalaisten sijoittajien näkemyksiä ja sijoituskäyttäytymistä selvittävän Sijoittajabarometrin on toteuttanut maaliskuussa 2019 Tietoykkönen Oy. Kysely lähetettiin Suomen Osakesäästäjien jäsenille sekä Pörssisäätiön sähköisen uutiskirjeen tilaajille. Tutkimukseen vastasi 1961 ihmistä.

Sijoittajabarometrin tyypillinen vastaaja on noin 60-vuotias mies, jolla on yli kymmenen vuoden kokemus sijoittamisesta. Vastaajista 93 prosenttia sijoittaa tällä hetkellä pörssiosakkeisiin. Seuraavaksi yleisimpiä sijoituskohteita vastaajien keskuudessa ovat pankkitalletukset (62 %), rahasto-osuudet (61 %) ja omassa käytössä oleva koti, kesämökki tai muu vastaava kiinteistö (59 %).

Sijoittajabarometrin mukaan naiset huomioivat hieman useammin vastuullisuusnäkökulmat sijoituspäätöksissään kuin miehet. Yllättäen nuoret, alle 30-vuotiaat sijoittajat olivat vähiten kiinnostuneita vastuullisuuden arvioimisesta. Heistä jopa 43 prosenttia vastasi, ettei arvioi kohteen vastuullisuutta sijoituspäätöksiä tehdessään.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Pörssisäätiö
Pörssisäätiö
Fabianinkatu 14 B
00100 Helsinki

http://www.porssisaatio.fi

Suomen Pörssisäätiö on puolueeton yhteisö, jonka tehtävänä on arvopaperisäästämisen ja arvopaperimarkkinoiden edistäminen. Pörssisäätiö omistaa Pörssitalon ja rahoittaa toimintansa sen vuokratuloilla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pörssisäätiö

Cargotecin sijoittajasivut palkittiin vuoden 2021 parhaina27.5.2021 10:00:00 EEST | Tiedote

Pörssisäätiö ja Sijoitusanalyytikot ry palkitsivat Cargotecin sijoittajasivuston vuoden 2021 parhaana. Cargotecin sijoittajasivusto tuo monipuolisesti ja helppokäyttöisesti tarjolle sijoittajan perustiedot. Yhtiö pärjäsi vahvasti tarkastelun eri osa-alueilla ja sai kiitosta myös aktiivisesta sijoittajaviestintätyöstään. Keskisuurten yhtiöiden sarjan paras oli Tokmanni, pienten yhtiöiden sarjassa Exel Composites ja First North -yhtiöistä parhaana palkittiin Fodelia. Lisäksi erityismaininnan innovatiivisista yhtiökokousjärjestelystä sai Martela.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye