Siltalan kevään dekkareissa liikutaan Helsingissä, Berliinissä ja englantilaisessa pikkukylässä
Vaeltavat vainajat -kirjassa käy nopeasti ilmi, että Tattarisuolla surmattu mies on julistettu kuolleeksi jo kymmenen vuotta aiemmin. Tapausta ratkovat Rainion ja Rautaheimon esikoisdekkarista tutut poliisit rikosylikonstaapeli Ville Karilan johdolla sekä oikeuslääkäri Viola Kaario.
Tapauksen taustalta paljastuu vähitellen vuosikymmenien takainen tragedia, joka herättää henkiin Karilan nuoruusmuistot. Myös Viola Kaario painii omien kipeiden muistojensa kanssa.
"Lämminhenkisessä kirjassa on nostalgista tunnelmaa ja vanhan ajan eleganssia", kirjoitti Ilta-Sanomat Vainajat eivät vaikene -kirjasta. Tekijät kertovatkin nyökkäävänsä hyväksyvästi muun muassa Komisario Palmun suuntaan.
***
Maa jota ei ole -kirjassa Berliiniin matkustavat Freddy Henriksson ja hänen ystävänsä Harriet. Freddyn tarkoituksena on saattaa Harriet tohtori Hirschfeldin instituuttiin, jossa moni omassa ruumiissaan vierautta tuntenut on saanut apua.
Ennen instituutissa vierailua Harriet kuitenkin livahtaa vapaamielisen Berliinin yöhön ja sotkeutuu murhatapaukseen.
Airaksisen kirja on tyylipuhdas queer - ja cozy crime -dekkari. Se on itsenäinen jatko-osa vuonna 2021 ilmestyneelle Vierge Moderne -kirjalle, jossa lukija jo tapasi Freddyn ja Harrietin.
***
Naimisiin aikova rikas aatelismies saa surmansa kesken seurapiirikutsujen. Tapausta alkaa omin päin tutkia Robert Thorogoodin edellisestä kirjasta tuttu naiskolmikko, jota johtaa 78-vuotias, viskistä, ristisanatehtävistä ja jokiuinneista nauttiva rouva Judith Potts. Pian löytyy toinen ruumis...
Suljetun huoneen murhamysteeri Kuolema kylässä on Thamesjoen murhat -sarjan toinen osa.
Robert Thorogood on käsikirjoittaja ja kirjailija, joka itse asuu pienessä Marlowin kaupungissa Thamesjoen varrella. Hän on käsikirjoittanut muun muassa Suomessakin nähtyä, suosittua Murha paratiisissa -televisiosarjaa. Hän kertoo astelevansa erityisesti Agatha Christien viitoittamilla poluilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Reetta RaviTiedotuspäällikköKustannusosakeyhtiö Siltala
Puh:0400 328 300reetta@siltalapublishing.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Kustannusosakeyhtiö Siltala on Aleksi ja Touko Siltalan vuonna 2008 perustama riippumaton kustantamo, joka julkaisee laadukasta kauno- ja tietokirjallisuutta.
www.siltalapublishing.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Siltala
Inger Ruotanen Kustannusosakeyhtiö Siltalan myyntipäälliköksi18.9.2024 10:38:50 EEST | Tiedote
VTM Inger Ruotanen on nimitetty Siltalan myyntipäälliköksi 1.10.2024 alkaen. Ruotanen hoitaa jatkossa Siltalan myyntiä ja uusasiakashankintaa.
Aleksi Mainion tietokirja Jaalan pyöveli avaa Suomen sisällissodan julmimman teloittajan mysteeriä16.9.2024 11:59:37 EEST | Tiedote
Aleksi Mainion tietokirja Jaalan pyöveli. Vänrikki Sulo Nykäsen rikos ja rangaistus paljastaa Suomen sisällissodan julmimman teloittajan mysteerin. Kirja esittelee vänrikki Sulo Nykäsen elämää ja hänen rooliaan teloittajana, vakoojana ja Stalinin vainojen uhrina.
Elämäkerta piirtää Ari Vatasen vauhdikkaan elämän ääriviivat13.9.2024 14:00:06 EEST | Tiedote
Tuupovaarasta maailmanmestariksi, europarlamenttiin ja provencelaiseen linnaan. Ari Vatanen on elänyt elämäänsä vauhtia säästelemättä, kuten osoittaa Helena Liikanen-Rengerin kirjoittama uusi elämäkerta Tuulitukka, villimieli. Ari Vatasen elämä.
Siltalalta kaksi terävää esseeteosta maailman tilasta ja ihmisyydestä10.9.2024 11:56:52 EEST | Tiedote
Syyskuussa Siltala julkaisee kaksi tarkkakatseista esseeteosta. Antti Arnkilin Seurauksia käsittelee planeetan kestävyyttä ja maailmanlaajuista monikriisiä. Jyrki Lehtolan ja Tuija Siltamäen Kosketus tutkailee arkisia tunteita sukupolvien välisessä yksinpuhelussa.
Ilkka Kylävainion menestyksekäs yrittäjäura ja Keitele Groupin tarina kirjaksi6.9.2024 10:22:55 EEST | Tiedote
Sahayrittäjä Ilkka Kylävainion yli 40 vuoden tappioton taival on uskomaton suoritus suhdanneherkällä alalla. Vesa Kärkkäisen kirjoittama elämäkerta kuvaa samanaikaisesti Keitele Groupin historiaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme