Simojoen virtaama kääntymässä nousuun

Simojoen virtaaman odotetaan kääntyvän nousuun lähipäivinä. Tuleva viilenevä sää voi kuitenkin hidastaa tai pysäyttää virtaaman nousun. Lapin alueelle on loppuviikoksi tulossa saderintama, josta suurimmat sadekertymät osuvat Etelä- ja Länsi-Lapin alueelle. Sateet voivat alkuvaiheessa tulla vetenä, mutta sateiden olomuoto voi olla myös räntää tai lunta. Torstain jälkeen sää viilenee ja viikonlopusta on odotettavissa kylmä.
Simojoen tulvahuipun ennustetaan jäävän tavanomaista pienemmäksi ja myös kaksihuippuinen tulva on mahdollinen. Jään lähdön Simossa ennustetaan tapahtuvan seuraavien 3–4 päivän aikana. Simojoella on jo sulia alueita ja jääkansi on heikentynyt.
Muissa Lapin vesistöissä tulvahuippujen ennustetaan edelleen toteutuvan tavanomaisen tulvan suuruisina toukokuun loppupuolella tai touko-kesäkuun vaihteessa. Suurempi todennäköisyys tavanomaista hieman suuremmalle tulvalle on Tornionjoella, jossa lunta on jonkin verran tavanomaista enemmän. Tornionjoella Karungissa jäiden ennustetaan lähtevän toukokuun alkupuolella.
Lapin alueen säännöstellyt järvet alkavat olla kevään alimmissa vedenkorkeuksissa. Kylmä sää viivyttää järvien tulovirtaamien kääntymistä kasvuun, minkä vuoksi säännösteltyjen järvien vedenkorkeudet pysyttelevät vielä alhaisella tasolla ja ranta-alueet kuivillaan.
Seuraava viranomaisten tulvakokous on 2.5.2023
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suomen ympäristökeskus
Ryhmäpäällikkö Ari Koistinen (tulvaennusteet), puh. 0295 251 287
Lapin ELY-keskus
Johtava vesitalousasiantuntija Niina Karjalainen, puh. 0295 037 354
Johtava vesitalousasiantuntija Juha-Petri Kämäräinen (säännöstely), puh. 0295 037 406
Lapin ELY-keskuksen sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

Rovaniemi: Hallituskatu 3 B (valtion virastotalo)
Kemi: Valtakatu 28
0295 037 000http://www.ely-keskus.fi/lappi
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Portimokosken ylemmän kalatien rakentaminen on alkanut9.5.2025 13:15:48 EEST | Tiedote
Portimokosken voimalaitoksen ylemmän kalatien rakentaminen on alkanut viikolla 19. Rakennuttajana toimii Lapin ELY-keskus. Portimokoskentie suljetaan rakentamisen ajaksi. Syksyllä 2024 valmistunut alempi Haapakosken kalatie sekä syksyllä 2025 valmistuva ylempi kalatie ovat merkittävä osa vaelluskalojen palauttamisen kokonaisuutta.
Lapin vesistöjen tulvahuippuja odotettavissa vasta toukokuun loppupuolella7.5.2025 11:07:39 EEST | Tiedote
Sään ennustetaan jatkuvan koleana, joten lumen sulaminen jatkuu hitaana. Tornionjoen alaosa on jo pääosin vapaana jäistä. Vesistöissä vielä paikoillaan olevat jäät voivat olla petollisia, joten jäillä liikkuessa tulee olla erityisen varovainen.
Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma vuosille 2025–2030 on julkaistu5.5.2025 10:20:03 EEST | Tiedote
Liikenneturvallisuussuunnitelman tavoitteena on antaa suuntaviivat Lapissa eri toimijoiden tahoilta tehtävälle liikenneturvallisuustyölle tuleville vuosille. Suunnitelma painottuu tieliikenteeseen, mutta myös raideliikenne ja maastoliikenne on huomioitu suunnitelmassa.
Tourism at the forefront of growth in Lapland’s sectors, significant growth also in mining2.5.2025 13:03:59 EEST | Tiedote
The 2024 economic trend report shows that the trend in Lapland’s turnover has taken an upward turn, and the annual change in personnel numbers was more positive than the change in turnover. Of the sectors, the development trend showed the greatest growth in the accommodation and catering and tourism services sectors. There is also a positive trend in mining, transport and storage, business services and the creative and cultural sectors in Lapland.
Lapin tulvatilanne jatkuu rauhallisena30.4.2025 08:44:01 EEST | Tiedote
Lapin vesistöjen virtaamat pysyvät alhaisina toukokuun alussa kylmän sään vuoksi. Etelä-Lapin alueelle vapun aikaan osuva sään hetkellinen lämpeneminen voi kääntää virtaamia pieneen nousuun. Vesistöissä vielä paikoillaan olevat jäät voivat olla petollisia, joten jäillä liikkuessa tulee olla erityisen varovainen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme