Sinebrychoff investoi kotimaisen alkoholittoman oluen valmistukseen
11.1.2023 11:00:00 EET | Oy Sinebrychoff Ab | Tiedote

Sinebrychoffin panimolle asennetaan kevään aikana tuotantolinja, jossa valmistetaan jatkossa kaikki Sinebrychoffin alkoholittoman oluen omat tuotemerkit – Crisp ja Karhu 0,0. Tuotantotapa on ns. alcohol stripping tai alkoholin strippaus, joka on aikaisempaa kehittyneempää teknologiaa ja mahdollistaa alkoholittoman oluen valmistamisen entistä hallitummin.
”Uuden teknologian avulla alkoholin poistaminen oluesta on entistä hellävaraisempaa ja olut pysyy raikkaampana. Alipaineteknologiaan perustuvassa menetelmässä olut pannaan ensin normaalisti ja se käytetään kuten muutkin oluemme. Tämän jälkeen siitä poistetaan alkoholi, aina nollaan saakka. Tekniikka antaa meille paremmat mahdollisuudet myös matala-alkoholisten oluiden suhteen”, kertoo Sinebrychoffin pääpanimomestari Heikki Vuokko.
Uuden tuotantolinjan asennustyö tehdään tammi-helmikuussa, ensimmäiset Crisp-oluet valmistunevat maaliskuun puolivälissä. Tavoitteena on, että vuoden 2023 kesällä suuri osa Crispeistä ja Karhu 0,0 % valmistuvat jo Keravalla ja kaikki vuoden lopulla.
”Osana kansainvälistä Carlsberg-konsernia olemme voineet hyödyntää sisarpanimoidemme osaamista ja olemassa olevaa teknologiaa. Nyt alkoholittoman oluen markkina on kasvanut Suomessa niin suureksi ja selvästi kestäväksi, että investointi Keravalle on tullut ajankohtaiseksi. Hienoa päästä kehittämään alkoholittomia oluita edemmäs”, Vuokko sanoo.
Aikaisemmin alkoholin poistovaihe on tehty perinteisemmällä alipainemenetelmällä Sveitsin Feldschlösschenin panimolla. Tämän jälkeen lopullinen olut on valmistettu ja pakattu tölkkeihin tai pulloihin Sinebrychoffilla Keravalla. Perinteisestä oluesta poikkeavat mehua sisältävät Crisp Radler -juomat on valmistettu kokonaan Ranskan Kronenbourgilla ja niiden osalta menettely jatkuu toistaiseksi.
Investointi on kokoluokaltaan miljoonainvestointi, mutta rahallista arvoaan merkittävämpi olutkulttuurin muutoksena. Tuotannon keskittäminen Suomeen tarkoittaa myös kuljetusten vähenemistä Sinebrychoffin ja sisarpanimojen välillä. Crisp ja Karhu 0,0 valmistetaan jatkossa hiilineutraalisti, kuten muutkin Sinebrychoffin valmistamat juomat.
Alkoholittoman oluen valikoima ja suosio jatkavat kasvuaan
Vielä 15 vuotta sitten valikoimassa oli vain kaksi alkoholitonta olutta, alkoholiton Nikolai Lager tuli markkinoille 2005, Nikolai Tumma Lager muutamaa vuotta myöhemmin.
Reilussa viidessätoista vuodessa alkoholittoman oluen markkina on yli kaksikymmenkertaistunut. Viime aikojen voimakkaan kasvun aikana Sinebrychoffin alkoholittoman oluen volyymi on viiden vuoden aikana (2017-2022) vielä kolminkertaistunut.
Sinebrychoffin valikoimassa on 2023 alkuvuonna seitsemän alkoholitonta Crisp-olutta, alkoholiton Karhu 0,0 % ja neljä maahantuotua alkoholitonta olutta: Brooklyn Special Effects Hoppy Lager 0,4%, Brooklyn Special Effects IPA 0,4%, K1664 Blanc 0,5% ja Staropramen Non-Alcoholic. Lisäksi valikoimassa on alkoholiton KOFF Long Drink, kaksi alkoholitonta Somersby-siideriä ja alkoholiton Crowmoor White Crow 0,0%.
”Matka on ollut pitkä ja tasaisen nousujohteinen. Alkoholittomasta oluesta on viime vuosien aikana tullut oluttrendien valtavirtaa, vaikka kokonaismarkkinaosuus onkin vielä paljon pienempi kuin alkoholillisella oluella. Sinebrychoffin alkoholittomien oluiden osalta kasvua edellisvuoteen tuli vuoden 2022 aikana taas noin 7 %. Aiomme säilyttää markkinajohtajuuden kategoriassa myös jatkossa, ja tämä uusi investointi teknologiaan helpottaa sitä entisestään”, Sinebrychoffin oluiden markkinointijohtaja Niklas Rinne kertoo.
Alkoholittoman oluen saatavuus on myös osa Carlsberg-konsernin ja Sinebrychoffin Yhdessä kohti NOLLAA ja edemmäs -vastuullisuusstrategiaa, jonka yksi osa-alue on kohtuullisen juomisen kulttuurin lisääminen. Alkoholittomien vaihtoehtojen määrä ja korkea laatu tukevat kuluttajan valintaa nauttia oluesta tai muista juomista ilman alkoholia.
Sinebrychoff valmistaa kaikki juomansa hiilineutraalisti 100 % uusiutuvalla energialla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo MikkolaviestintäpäällikköSinebrychoff / viestintä
Puh:+358408307176timo.mikkola@sff.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
1819 perustettu Sinebrychoff on osa Carlsberg-konsernia ja valmistaa oluita, siidereitä, long drink -juomia, virvoitusjuomia, vesiä sekä energiajuomia. Sen tuotesalkkuun kuuluvat mm. Karhu, KOFF, Carlsberg, Battery Energy Drink, Monster Energy, Crowmoor sekä Somersby ja Coca-Colan yhtiön juomat, kuten Coca-Cola, Fanta, Bonaqua sekä Sprite. Henkilöstön monimuotoisuus, vuorovaikutus asiakkaiden ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa sekä vahvat tuotebrändit ovat kestävän kehityksen edistämisen lisäksi yhtiölle tärkeitä. Sinebrychoff valmistaa juomat 100 % uusiutuvalla energialla ja juomanvalmistus on hiilineutraalia. Alkoholin kohtuukäyttöä yhtiö edistää laajalla alkoholittomien oluiden valikoimalla. Käymme parempaan huomiseen.
sinebrychoff.fi - Facebook & Instagram: Sinebrychoff1819 - kohtuullisesti.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oy Sinebrychoff Ab
Kevään kirpeyttä ja kesän raikkautta Sinebrychoffin uutuusjuomissa16.2.2026 09:30:34 EET | Tiedote
Keväällä ja kesällä maistuvat kirpeät, marjaisat ja raikkaat maut, joita löytyy uutuusjuomista varmasti kaikkien makuun. Kaikki uutuudet ovat saatavilla viimeistään 9.3.2026 kautta maan. Tarkemmat tiedot löytyvät linkeistä tuotekategorioiden yhteydessä ja Sinebrychoffin verkkosivujen uutissivulta https://www.sinebrychoff.fi/newsroom/
Sinebrychoff ja Keravan kaupunki jakoivat harrastestipendejä 30 000 eurolla keravalaisille lapsille ja nuorille30.1.2026 10:03:39 EET | Tiedote
Sinebrychoff ja Keravan kaupunki myöntävät kaksi kertaa vuodessa harrastestipendejä, joilla tuetaan keravalaisten lasten ja nuorten harrastamista ja hyvinvointia. Kevään harrastestipendejä jaettiin 105 nuorelle yhteensä 30 000 eurolla.
Crisp Radlerit alkoholittomien oluiden kasvun veturina 2025 - kasvu jatkuu7.1.2026 09:31:06 EET | Tiedote
Alkoholittomien oluiden suosion kasvulle ei näy loppua, koko kategoria kasvoi viime vuonna Suomessa noin 9 %. Suomen suosituin alkoholiton olutperhe Crisp toimii kasvun veturina, ja erityisesti tammikuussa 2025 uudistuneet Crisp Radlerit lisäsivät juomakategorian nousukiitoa.
Crisp Radler Ananas 0,0 % - hedelmäinen ja raikas alkoholiton radler18.12.2025 12:46:45 EET | Tiedote
Crisp Radler Ananas 0,0 % on raikas ja hedelmäinen alkoholiton olut. Uutuus on täydellinen yhdistelmä ananaksen raikkautta ja lagerolutta. Ananas on kuluttajien suosima uutuusmaku.*
Kevään 2026 harrastestipendit haettavissa 1.12. alkaen - Sinebrychoffin ja Keravan kaupungin tuki keravalaisille nuorille lähenee jo miljoonaa euroa26.11.2025 09:54:15 EET | Tiedote
Jokaisella tulisi olla mahdollisuus harrastaa. Keravalla on tehty pitkään yritysyhteistyötä, jotta mahdollisimman moni lapsi ja nuori pääsee harrastamaan perheen tuloista riippumatta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme





