Sinilevähavaintoja Helsingin uimarannoilla ja ulompana merellä

Sinilevien määrä ja esiintyvyys voi vaihdella suuresti riippuen vallitsevista tuulista ja lämpötilasta sekä rannan suojaisuudesta. Vähäinen sinilevämäärä, joka ei ole silmin havaittavissa, ei estä uimista. Jos vedessä näkyy runsaasti sinilevää, on suositeltavaa välttää uimista ja käydä suihkussa heti uimisen jälkeen. Etenkin lasten tulee välttää uimista, jos vedessä on sinilevää. Sinileväpitoista vettä ei tule niellä eikä käyttää talous-, kastelu- tai löylyvetenä. Lisäksi on hyvä varmistaa, etteivät lemmikkieläimet pääse juomaan sinileväpitoista vettä.
Uimavesinäytteitä ei tällä viikolla otettu. Ensi viikolla näytteitä otetaan lännen ja joenrannan uimarannoilta sekä idästä suurilta uimarannoilta. Ympäristöpalveluiden tarkastajat tekevät parhaillaan tarkastuksia uimarannoilla. Tarkastuksilla kiinnitetään erityistä huomioita rantojen hygieniaan sekä asiakkaille annettaviin hygieniaohjeisiin. Tarkastukset jatkuvat vielä ensi viikon alussa ja havainnoista tiedotetaan ensi viikolla.
Merellä ennätyslämmintä, sinilevät runsastumassa
Myös rantoja ulompana meriveden pintalämpötilat ovat viime viikkoa korkeammalla – noin 16-19 asteen välillä. Pintalämpötilat ovatkin viime vuosiin verrattuna ennätyskorkeita vuodenaikaan nähden. Pitkään jatkuneiden itätuulten vuoksi merenpinta on nyt hieman normaalia matalammalla, sillä tuuli työntää vesimassoja pois Suomenlahdelta.
Meriveden lämpötilan nousu näkyy kasviplanktonnäytteissä sinilevän runsastumisena. Näytteissä havaittiin tällä viikolla myrkytöntä Aphanizomenon-suvun sinilevää, sekä vähäisemmissä määrin Dolichospermum- ja Nodularia- sukujen sinilevää, jotka voivat olla myrkyllisiä.
Laajoja sinilevälauttoja ei ole toistaiseksi havaittu, mutta lämpimällä ja tyynellä säällä sinilevät voivat muodostaa runsaita pintakukintoja nopeastikin. Ruoholahden kanavassa havaittiin tällä viikolla veden pinnassa kelluvia, sinilevän ja siitepölyn muodostamia kalvomaisia kukintoja. Havupuiden kellertävää ja sinilevää muistuttavaa siitepölyä esiintyy vedessä edelleen.
Sinilevä näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hippusilta. Helppo keino määrittää, onko vedessä sinilevää, on ottaa vettä läpinäkyvään lasiin. Sinilevähiput nousevat veden pinnalle noin tunnin kuluessa. Veden pintaa voi kokeilla myös kepillä: mikäli keppiin tarttuu jotain, on kyseessä todennäköisemmin siitepölyä tai jotain muuta levää.
Tietoa uimavesistä, levätilanteesta, veden lämpötilasta ja merisäästä
Uimavesinäytteiden viimeisimmät tulokset ovat nähtävillä kunkin uimarannan ilmoitustaululla. Lisäksi uimavesinäytteiden tuloksista ja näytteenoton yhteydessä tehdyistä sinilevähavainnoista tiedotetaan kesän aikana Helsingin kaupungin Internet-sivuilla sekä viikoittaisilla mediatiedotteilla. http://www.hel.fi/uimavesi
Rantapelastajien päivittämät tiedot valvottujen uimarantojen sinilevätilanteesta ja uimaveden lämpötilasta löytyvät palvelusta https://ulkoliikunta.fi/
Helsingin edustan vesien tilaa voi seurata seuraavista lähteistä: http://www.hel.fi/merivesi (meriveden laatu) meri.hel.fi (veden lämpötila, merisää ja aallokko)
Uimaveden lämpötilat Helsingissä https://uiras.fvh.io/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Uimarannat
terveysinsinööri
Anni Jylhä-Vuorio
puh. 040 3502043
anni.jylha-vuorio@hel.fi
Merialue
tutkija
Emil Vahtera
puh. 040 1530388
emil.vahtera@hel.fi
tutkimusapulainen
Annaliina Skyttä
puh. 040 6266429
annaliina.skytta@hel.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Nästa steg i Kajsaniemiparken är att bygga idrottsplatser12.9.2025 10:06:18 EEST | Pressmeddelande
Nästa steg i totalrenoveringen av Kajsaniemiparken är att bygga den sista delen av cykelbanan mellan Kajsatunneln och Kajsaniemiplanen. Under hösten inleds också byggandet av nya idrottsplatser.
Kaisaniemenpuistossa alkaa seuraavaksi liikuntapaikkojen rakentaminen12.9.2025 10:06:18 EEST | Tiedote
Kaisaniemenpuiston peruskorjauksen työt keskittyvät seuraavaksi pyöräilyn baanan viimeisen osan rakentamiseen Kaisantunnelin ja Kaisaniemenkentän välillä. Syksyn aikana alkavat myös uusien liikuntapaikkojen rakennustyöt.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 11.9.202511.9.2025 18:24:01 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 11.9.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 25.9.2025
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 9.9.20259.9.2025 20:01:38 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 9.9.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Renoveringen av Mannerheimvägen blir klar tre månader i förtid9.9.2025 13:14:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors hittills största gaturenovering blir klar i förtid i september. Det ursprungliga slutdatumet för renoveringen var i slutet av år 2025. Spårvägstrafiken återvänder mellan Runebergsgatan och Grejusgatan måndagen den 8 september.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme