
Sinisiä unia on omakohtainen matka äitiyteen, naisen elämään ja kirjailijuuteen

Nina Honkanen alkoi odottaa esikoistaan 18-vuotiaana ja sai kuopuksensa nelikymppisenä. Hän on paitsi neljän pojan äiti, myös pienen tytön mummi ja omaa äitiään hoivaava tytär.
Honkanen kirjoittaa teoksessaan tarkkanäköisesti vanhemmuudesta, ihmissuhteista, seksuaalisuudesta, syntymästä, kuolemasta, toivosta ja luottamuksesta. Teos kertoo ihmisistä ja kokemuksista, jotka ovat muovanneet kertojasta sen naisen, joka hän tänä päivänä on. ”Jos olen jotain tässä elämässä oppinut niin sen, että ihminen on täällä toisia, ei itseään varten”, Honkanen sanoo.
Mitä äitinä oleminen oikeastaan tarkoittaa, ja millaista on elämä sukupolvien ketjussa ja erilaisten lähisuhteiden kirjomassa arjessa? ”Tiesin, millaisia tunteita oman lapsen syntyminen tuo mukanaan, mutta isovanhemmuus räjäytti aivan omanlaisen tunnepankin, lapsenlapsen ottaessa pienellä nyrkillään isovanhempansa pikkusormesta kiinni ja levittäessään ympärilleen tähtipölyä. En ollut ehtinyt potea mummukuumetta – kotona kun asui vielä yksi oma ja kaksi bonuslasta”, Honkanen kirjoittaa.
Henkilöhistoriaan ja lapsiperheen arkeen lomittuvat tapahtumat Suomessa ja maailmalla. Historian kulkua säestävät Armi ja Danny, Abba ja Elvis siinä kuin 35 vuoden aikana tuhansia kertoja lapsille laulettu Sininen uni. Yleinen muuttuu yksityiseksi ja sydän on kallellaan, kun esimerkiksi vuoden 1986 uutiset Tšernobylistä tavoittavat tulevan äidin ja kun Venäjän hyökkäys Ukrainaan herättää huolen läheisten turvallisuudesta.
”Rakkaus, ystävyys ja vahvat juuret kannattelevat silloinkin kun ympärillä myrskyää”, Honkanen kirjoittaa.
”Nyt seison korven kainalossa olevan talon pihamaalla. Astun kohti piteneviä päiviä. Neitseellisin vuodenaika tuli tänäkin vuonna kuin varkain, keskelle kaikkea hallitsematonta. Katson primaveraa – tuota lupaa kyselemätöntä kaunokaista – suoraan silmiin ja vedän syvään henkeä. Tartun pientä tyttöä kädestä ja hänen kasvoilleen leviää valo. Katson hänen suloisia sormiaan, jotka silittävät koko ajan vanhenevaa kämmenselkääni.”
Nina Honkanen: Sinisiä unia – ja mitä muuta olen äitinä saanut nähdä. Kirjapaja 2022. 261 s. Kansi Laura Noponen (kuva Nina Honkasen kotialbumi). 99.1 / 14.8. ISBN 978-952-354-565-6
Nina Honkanen on kirjailija ja käsikirjoittaja. Hän on kirjoittanut useita romaaneja ja tietokirjoja. Hän on käsikirjoittanut myös tv-draamaa ja dokumentteja ja tehnyt tv- ja radio-ohjelmia. Honkanen on syntynyt Porissa, kasvanut Raumalla ja asuu perheineen vuoroin Helsingissä tai Viitasaaressa keskellä korpea.
Lisätietoja ja haastattelut: Marja-Liisa Saraste | viestintäpäällikkö | p. 040 553 4757| marja-liisa.saraste@kirjapaja.fi tai Nina Honkanen | ninatuuliahonkanen@gmail.com
Arvostelukappaletilaukset: Minna Vatja | mediakoordinaattori | minna.vatja@kirjapaja.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marja-Liisa SarasteViestintäpäällikköKirjapaja, Publiva Oy
Kirjapaja, Publiva Oy
Minna VatjaMediakoordinaattoriKirjapaja, Publiva Oy
Puh:09 6877 4543minna.vatja@kirjapaja.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kirjapajan kustannusohjelmassa on monipuolisia ja moderneja tietokirjoja elämäntaidon, hyvinvoinnin, kulttuurin, kasvatuksen ja yhteiskunnan aloilta. Tuotannossamme on edustettuna myös maailmankatsomuksellinen, hengellinen ja teologinen kirjallisuus ja kirkolliset kirjat. Kirjapaja on kustantanut kirjoja jo vuodesta 1942.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kirjapaja, Publiva Oy
Jan Södersved: Lintuharrastus avaa maailmoja ja vähentää stressiä5.11.2025 08:49:00 EET | Tiedote
Osaatko erottaa peipon ja pajulinnun laulun toisistaan? Tiesitkö, että ne ovat kaksi runsainta lintulajiamme ja muodostavat kolmanneksen Suomen lintukannasta?
Reijo Laatikainen: Oikeanlainen ravinto auttaa ehkäisemään muistisairauksia28.10.2025 09:08:00 EET | Tiedote
Mitä yhteistä on muistilla, A-vitamiinilla ja beetakaroteenilla? Kannattaako aivoistaan huolehtivan ihmisen käyttää pehmeitä rasvoja ja miksi? Onko ruokailutottumuksilla ylipäätään väliä muistisairauksien ehkäisemisessä?
Uudistettu Lasten oma vuosikirja nyt entistä laajempana ja kiinnostavampana20.8.2025 09:40:00 EEST | Tiedote
Tiesitkö, että teddykarhuilla on oma juhlapäivänsä? Tai että vappuun kuuluvat ilmapallot keksittiin jo kauan ennen vappua? Osaatko sanoa, mitä tarkoittavat helatorstai, kekri tai id-al-fitr?
Gospellegendan ja kirjailija-runoilijan taiteilijaliitto avautuu rosossaan ja kauneudessaan23.6.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Heimo Hatakan kirjoittama Luomiskertomus – Jaakko Löytyn ja Kaija Pispan elämä on taiteilijaliiton kaunistelematon tarina. Työtä tehdään yhdessä ja rinnakkain, mutta samalla kumpikin kamppailee toistuvasti tilasta, ajasta ja mahdollisuuksista keskittyä omaan luovaan työhön.
Kirjapajan ja Publivan syksy 2025: Mielenravintoa, luontoelämyksiä ja jännitystä18.3.2025 08:07:00 EET | Tiedote
Syksyn 2025 kirjavalikoimamme tarjoaa jokaiselle jotakin: tietoa aivojen hyvinvoinnista, inspiraatiota luonnon tarkkailuun, jännitystä rikosromaanien ystäville ja herkkyyttä kaunokirjallisuuden parissa. Lisäksi tarjoamme käytännöllisiä työkaluja arjen rauhoittumiseen.


Kirjapaja, Publiva Oy