Sir Elwoodin Hiljaisten Värien historiikki on rehellinen tarina suomirockin kestosuosikista – "Ehkä siellä on asioita, jotka eivät kaikkia miellytä, mutta olisi ollut surullista tehdä siloiteltu teos"

Sir Elwoodin Hiljaiset Värit on ollut mysteeri, ja sellaisena suomirockin kestosuosikki on myös halunnut pysyä. Yhtyeen ura käynnistyi vuonna 1988 ja jatkuu edelleen, mutta vasta nyt he ovat valmiita avaamaan pitkää taivaltaan. Laulaja Juha Lehden johtamasta yhtyeestä on tullut kuulijoilleen rakas, koska sanoitukset muistuttavat melankolian riemuista ja näkevät kaunista rumassa.
– Bändillä tuli 35 vuotta täyteen, joten näin keski-ikän orastuksessa ajattelimme paljastaa nuoruuden salat, Lehti sanoo ja tarkentaa, että kirjaa tehdessä yhtyeelle oli oleellista pyrkiä rehellisyyteen.
– Ehkä siellä on asioita, jotka eivät kaikkia miellytä, mutta olisi ollut jotenkin surullista tehdä ns. siloiteltu historiikki. Bändien elämässäkin on tiettyjä lainalaisuuksia, hyvät ja huonot ajat. Me olemme kahlanneet kaiken läpi ja jaksaneet vielä pysyä yhdessä, vaikka virheitä ja huttuakin on tehty, Lehti sanoo.
Kirjassa yhtye halusi antaa puheenvuoron myös niille ihmisille, jotka eivät enää ole bändissä mukana.
– Heidän kommenttejaan oli välillä raskasta lukea, mutta niitä ei myöskään voinut jättää pois.
Juha Lehti kiittelee kirjailija Jose Riikosta, jolla oli bändin tuotannosta niin selkeä kokonaiskuva. Jäsenten täytyi vain löytää yhteista aikaa tapaamisiin.
– Sen jälkeen Jose teki isoimman duunin ja kirjasi opuksen kokoon.
Sir Elwoodin hiljaiset värit – Backstagepassi on arvosteluvapaa 7.6.2023.
Haastattelupyynnöt, pdf-vedokset ja arvostelukappaleet: jenni.heiti@like.fi
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Kotimainen kaunokirjallisuus,
musiikki & populaarikulttuuri
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus
Liken vahva kirjasyksy kokoaa yhteen rock-legendojen salaisuudet, tietokirjallisuuden kirkkaat äänet ja kaunon sykähdyttävät tarinat29.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Liken kesän ja syksyn 2025 kirjalistalta löytyy erinomaista kirjallisuutta ja upeita tähtinimiä, kuten Sara Al Husaini, Marko Annala, Tommi Liimatta, Meri Mort, Aki Ollikainen, Antti Reini, Children of Bodom, HIM, Eppu Normaali, Ozzy Osbourne, Karin Slaughter ja Mattias Edvardsson.
Ettekö te v*ttu tajua on toisenlainen bisneskirja yritysjohtajasta, jonka bisnesidoli on Minna Canth28.4.2025 14:39:38 EEST | Tiedote
Ettekö te v*ttu tajua on Jose Riikosen kynästä syntynyt ärhäkkä henkilökuva Finlaysonin Jukka Kurttilasta. Se on paremman maailman puolustuspuhe joka julistaa, että vastuun siirtämisen aika on ohi.
Joan Didionin Merkintöjä Johnille on järisyttävä arkistolöytö nykykirjallisuuden suunnannäyttäjältä, käännös luvassa syksyllä22.4.2025 11:58:22 EEST | Tiedote
Arvostetun ja ikoniseksi nousseen kirjailijan postuumi teos on mullistava löytö, joka täydentää aiemmin ilmestyneitä Maagisen ajattelun aika- ja Iltojen sinessä -teoksia. Tällä viikolla englanniksi ilmestyvä teos saadaan suomeksi syksyllä.
Children of Bodomin tarina kirjaksi – julkaistaan elokuussa15.4.2025 08:58:00 EEST | Tiedote
Marraskuussa 2019 metallimusiikin fanit järkyttyivät yllättävästä uutisesta: Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin yhtyeisiin lukeutuva Children of Bodom ilmoitti hajoamisestaan. Vain vuotta myöhemmin uutiset olivat vielä traagisempia. Yhtyeen perustaja ja keulakuva Alexi Laiho oli kuollut. Timo Isoahon kirjoittamassa historiikissa Children of Bodomin jäsenet kertovat, kuinka kaikki sai alkunsa ja mikä johti yhtyeen tuhoon. Bändin maailmanlaajuisesta merkityksestä kertoo, että kirjaan on haastateltu myös kymmeniä genren kansainvälisiä suuruuksia.
Salatun rakkauden historia piirtää kuvaa suomalaisesta queer-historiasta.14.4.2025 10:29:12 EEST | Tiedote
Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä on aina ollut, mutta rikoslain ja tiukkojen yhteiskuntanormien vuoksi monet ovat joutuneet salaamaan suhteensa tai identiteettinsä. Moniääninen tietokirja kielletystä rakkaudesta täydentää käsitystämme historiasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme