Sitran taseesta 100 miljoonan euron kertapanostus yliopistojen pääomittamiseen
19.12.2019 13:07:25 EET | Sitra | Tiedote
Suomen yliopistot saavat Sitran hallintoneuvoston päätöksellä merkittävän 100 miljoonan investoinnin, joka toteutetaan finanssisijoituksin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisen vaiheen investointi, 33 miljoonaa vuonna 2020, jaetaan kaikille yliopistoille käyttäen tutkimuksen vaikuttavuuteen liittyviä indikaattoreita. Toinen vaihe toteutetaan 2,5-kertaisena vastinrahoituksena yliopistojen vuosina 2020-2021 keräämille rahalahjoituksille. Jos yliopistot eivät saa kerättyä 66,6 miljoonaa euroa lahjoituksina, summa jaetaan ensimmäisen vaiheen kriteerein.
"Hallintoneuvoston päätöksessä painoi päätöksen ainutkertaisuus. Hallintoneuvosto pitää tärkeänä, että 100 miljoonan euron panostus on kestävä ja yliopistojen pääomittaminen tarjoaa mahdollisuuden tuottaa Sitran panostusta suuremman vipuvaikutuksen kannustamalla vastinrahoitukseen laajemmin”, sanoo hallintoneuvoston puheenjohtaja Antti Lindtman.
Sitran toiminta rahoitetaan kokonaisuudessaan sijoitustoiminnan tuotoilla. Taseen supistuminen pienentää tuottoja ja Sitran mahdollisuutta sijoittaa rahaa suomalaisen yhteiskunnan ja yritystoiminnan kehittämiseen. Näin ollen Sitran hallintoneuvosto päätti, että panostus on järkevää tehdä vaiheittain, jotta Sitran riippumaton toiminta voidaan taata ilman toimintojen ja projektien hallitsematonta alasajoa tai supistamista. Viimeisen vahvistetun tilinpäätöksen (2018) mukaan Sitran taseen loppusumma oli 714 miljoonaa euroa.
Lisätietoja
Antti Lindtman, Sitran hallintoneuvoston puheenjohtaja, 040 577 6255
Veera Heinonen, Sitran viestintäjohtaja, 050 372 5244
Perustietoa Sitrasta
- Sitra on suomalaisten tulevaisuustalo, jonka tavoitteena on reilu ja kestävä tulevaisuus – hyvä elämä, jota eletään maapallon kantokyvyn rajoissa.
- Eduskunnan alaisena julkisoikeudellisena rahastona Sitraa valvoo hallintoneuvosto, joka on sama kuin eduskunnan pankkivaltuusto. Sitran hallitukseen kuuluvat valtiosihteeri Martti Hetemäki (puheenjohtaja), kansliapäällikkö Jari Gustafsson (varapuheenjohtaja), kansliapäällikkö Anita Lehikoinen, professori Markku Wilenius, hallitusammattilainen Kirsi Sormunen ja yliasiamies Mikko Kosonen.
- Sitran toiminta rahoitetaan rahaston oman peruspääoman tuotoilla, ja vuotuinen budjetti vaihtelee 30-40 miljoonan euron välillä. Peruspääomansa Sitra on saanut aikanaan valtiolta, käytännössä Suomen Pankilta.
- Valtiovarainministeriö asetti 21.12.2018 parlamentaarisen työryhmän arvioimaan Sitran lakisääteisiä tehtäviä ja hallintoa sekä resursointia. Työryhmä jätti loppuraporttinsa 29.3.2019. Katso tarkemmin tästä: Sitran asemaa pohtinut parlamentaarinen työryhmä luovutti loppuraporttinsa
- Sitran toimintaa säätelee Sitrasta annettu laki (1990/717), ja rahaston tehtävät määrittää lain 2§: Rahaston tavoitteena on edistää Suomen vakaata ja tasapainoista kehitystä, talouden määrällistä ja laadullista kasvua sekä kansainvälistä kilpailukykyä ja yhteistyötä toimimalla erityisesti sellaisten hankkeiden toteuttamiseksi, jotka vaikuttavat kansantalouden voimavarojen käyttöä tehostavasti tai tutkimuksen ja koulutuksen tasoa kohottavasti taikka jotka selvittävät tulevaisuuden kehitysvaihtoehtoja.
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sitra
Fysisk AI öppnar nya möjligheter för Finlands industri – nationella aktörer går samman24.9.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Fysisk AI, dvs. artificiell intelligens som används i maskiner och utrustning, är ett av de snabbast växande och strategiskt mest betydelsefulla teknikområdena globalt. Sitra, Esbo, Uleåborg, Tammerfors och Åbo samlar nationella företag och aktörer för att identifiera de möjligheter som kan ge Finland nya investeringar, ökad export och hållbar tillväxt.
Fyysinen tekoäly avaa uusia mahdollisuuksia Suomen teollisuudelle – kansalliset toimijat yhdistävät voimansa24.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Koneissa ja laitteissa toimiva fyysinen tekoäly on yksi nopeimmin kehittyvistä ja strategisesti merkittävimmistä teknologiakentistä globaalisti. Sitra, Espoo, Oulu, Tampere ja Turku kokoavat kansalliset toimijat ja yritykset tunnistamaan ne mahdollisuudet, joista voi syntyä Suomelle uusia investointeja, vientiä ja kasvua.
Sitra inleder omställningsförhandlingar10.9.2026 12:05:00 EEST | Pressmeddelande
Jubileumsfonden för Finlands självständighet inleder omställningsförhandlingar som omfattar nästan hela den inhemska verksamheten. Förhandlingarna anknyter till Sitras strategi. Sitra vill säkerställa att arbetet riktas så effektivt som möjligt till att stödja Finlands förnyelse och till att möta de föränderliga behoven i omvärlden.
Sitra käynnistää muutosneuvottelut10.9.2026 12:05:00 EEST | Tiedote
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto aloittaa lähes koko kotimaantoimintaansa ulottuvat muutosneuvottelut. Neuvottelut liittyvät Sitran strategiaan. Sitra haluaa varmistaa, että sen työ kohdistuu mahdollisimman vaikuttavasti Suomen uudistumisen tukemiseen sekä toimintaympäristön muuttuviin tarpeisiin.
Sitra och finansministeriet ingår samarbete för att förnya den offentliga sektorn9.9.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Syftet med samarbetet är att trygga och stärka de finländska offentliga tjänsternas och den offentliga förvaltningens funktionsförmåga genom att utnyttja den teknologiska omställningen. Sitra identifierar de mest fungerande internationella exemplen, hjälper till att identifiera de reformer som är mest nyttiga för Finland och stöder aktörerna i uppföljningen av framsteg och resultat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
