Sivistyksen suunta -palkinto Lohjan kaupungin hyvinvointijohtaja Katri Kalskeelle
Suomen Kuntaliitto ja Opetus- ja sivistystoimen asiantuntijat Opsia ry palkitsivat Kalskeen keskiviikkona 3.10.2018 pidetyillä valtakunnallisilla Sivistystoimen neuvottelupäivillä Helsingissä.
- Katri Kalske on toiminnallaan osoittanut olevansa sivistyksen suunnannäyttäjä. Hänen työotteensa ja toimintansa on eteenpäin katsovaa ja edistyksellistä. Omassa organisaatiossa tehty kehittämistyö ei ole jäänyt pelkästään paikalliseksi, vaan hän on jakanut hyviä käytäntöjä edelleen myös muille sivistystoimen toimijoille. Kalske ottaa innokkaasti osaa toimialallaan käytävään keskusteluun ja toimii aktiivisesti erilaisissa maakunnallisessa ja valtakunnallisissa työryhmissä ja verkostoissa, kertoo Kuntaliiton opetus- ja kulttuuriasioiden johtaja Terhi Päivärinta.
- Kunnat ovat suuren muutoksen edessä. Lohjan kaupunki on lähtenyt rohkeasti muuttamaan organisaatiotaan ja toimintatapaansa vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Hyvinvointijohtajana Kalske on ollut avainasemassa, kun uutta organisaatiota on rakennettu. Uusiin haasteisiin tarttuminen on vaatinut myös henkilökohtaista rohkeutta.
Palkinto vaikuttavalle visionäärille
Kuntaliitto ja Opsia palkitsevat vuosittain kunta-alan toimijan, joka on vaikuttanut kuntien sivistystoimen edistämiseen ja kehittämiseen.
Kehittäminen vaatii suunnannäyttäjää ja siitä hyvinvointijohtaja Katri Kalske on loistava esimerkki. Hän on esimerkillään osoittanut olevansa todellinen sivistyksen suunnannäyttäjä.
– Palkinnon saajaksi on aina valittu laaja-alainen toimija ja visionääri, Päivärinta sanoo.
Sivistyksen suunta -palkinto jaettiin nyt seitsemännen kerran. Aiemmin palkinnon ovat saaneet sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä, pääjohtaja Aulis Pitkälä, kaupunginjohtaja Simo Juva, professori Jouni Välijärvi, apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggroth sekä sivistysjohtaja Peter Johnsson.
Palkinnon, Kurkiauran kärkilintu –pronssiveistoksen, on suunnitellut taiteilija Samuli Alonen.
Lisätietoja:
Kuntaliitto, opetus- ja kulttuuriasioiden johtaja Terhi Päivärinta, p. 050 590 4796
Palkinnonsaaja, Lohjan kaupungin hyvinvointijohtaja Katri Kalske, p. 044 374 1541
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mariam Rguibi
Viestintäkoordinaattori
Suomen Kuntaliitto ry
Toinen linja 14, 00530 Helsinki
+358 9 771 2296, +358 44 2645 683
Mariam.Rguibi@kuntaliitto.fi
www.kuntaliitto.fi
Tietoja julkaisijasta
Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI
09 7711http://www.kuntaliitto.fi
Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä, johon on koottu keskeiset kunta-alan tiedot ja palvelut. Suomen kunnat ja kaupungit vastaavat noin 2/3 julkisista palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Yli 80 kunnan kunnanjohtajat ympäri Suomen vetoavat hallitukseen: In house -yhtiöiden käytön rajaamisessa katastrofin ainekset19.9.2024 13:52:06 EEST | Tiedote
Hallitus on viemässä läpi hankintalain muutosta, jolla rajoitetaan merkittävästi kuntien mahdollisuutta käyttää omia yhtiöitä palvelutuotannossaan. Kunnissa hankkeen etenemistä on seurattu hämmennyksen vallassa. Nyt 85 pienen kunnan kaupungin- ja kunnanjohtajat, pormestarit sekä Kuntaliitto vetoavat hallitukseen, että se harkitsee uudelleen aikomustaan asettaa sidosyksikön omistajakunnille mekaaninen 10 prosentin vähimmäisomistusvaatimus.
Puoluejohtajat Kuntamarkkinoilla: ”In house -yhtiöitä koskeva hallitusohjelmakirjaus ei ole kiveen hakattu”18.9.2024 15:48:14 EEST | Tiedote
Puolueiden puheenjohtajat kokoontuivat keskiviikkona 18.9. Kuntamarkkinoille tenttiin, jossa etenkin hallituksen kaavailut säädellä kuntien omien in house -yhtiöiden toimintaa mekaanisesti herätti tunteita. Kaikki hallituspuolueiden puheenjohtajat valtiovarainministeri Riikka Purraa lukuun ottamatta vakuuttivat ymmärtävänsä pienten kuntien ahdingon palvelujen järjestämisessä, jos lakiluonnos etenee hallitusohjelmakirjauksen mukaisesti.
Kuntalaistutkimus: Peräti 82 prosenttia aikoo äänestää kuntavaaleissa - vaalien merkitys koetaan entistä tärkeämmäksi18.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Äänestysaktiivisuus näyttää olevan nousussa ensi kevään kuntavaaleissa, selviää Kuntaliiton tuoreesta Kuntalaistutkimuksesta. Yli 10 000 henkilön vastauksista käy ilmi, että 82 prosenttia aikoo äänestää vuoden 2025 kuntavaaleissa. Lisäksi 76 prosenttia pitää kuntavaaleja tärkeimpänä tapana vaikuttaa oman kunnan asioihin.
Valtaosa peruskoululaisista asuu yhä kävelymatkan päässä koulusta – vaikka lapsimäärä vähenee, kouluja tarvitaan edelleen kaikkialla Suomessa17.9.2024 17:41:50 EEST | Tiedote
Valtaosa perusopetuksen oppilaista asuu edelleen kävelymatkan päässä koulusta, vaikka koulujen määrä onkin vähentynyt useissa kunnissa. Tulevina vuosina ikäluokat pienenevät entisestään, mikä asettaa kunnille paineita tarkastella kouluverkkoa ja opetuksen saavutettavuutta. Kuntaliitto arvioi, että perusopetuksen yhteistyötarpeet lisääntyvät, kun kouluikäisten lasten määrä vähenee radikaalisti seuraavien vuosien aikana.
Kuntaliitto: Hallitus leikkaa ja lisää kuntien talouden vaikeuskerrointa3.9.2024 20:00:37 EEST | Tiedote
Kuntaliitto on pettynyt, että syksyn budjettiriihi ei tuonut kaivattua selvyyttä kuntien tehtävien ja velvoitteiden keventämiseen eli normien purkuun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme