SDP EDUSKUNTA

Sivistysvaliokunnan sd-jäsenet: Suomalaisten korkean koulutustason merkitys korostuu turvallisuusympäristön muutoksessa

Jaa

Eduskunnan sivistysvaliokunnan sd-jäsenet toteavat, että Suomella on hyvät valmiudet toimia Euroopan muuttuneessa turvallisuusympäristössä. Sivistysvaliokunta antoi tänään lausuntonsa ajankohtaisselontekoon turvallisuusympäristön muutoksesta.

Sivistyspalveluilla on keskeinen merkitys yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden kannalta. Suomalaisten korkea koulutustaso ja osaaminen tukee monella tapaa selviytymistä myös poikkeusoloissa. Osaamisen ylläpitäminen ja vahvistaminen edellyttää kuitenkin pitkäjänteistä työtä. 

– Kansalaisten medialukutaito on keskeistä informaatiovaikuttamisen torjunnassa. On tärkeää, että kansalaiset tunnistavat dis- ja misinformaation, erilaisia manipulaatioita ja vaikuttamispyrkimyksiä. Informaatiovaikuttamisen välineet muuttuvat jatkuvasti, joten mediataitoja edistävää ohjausta ja tukea tulee päivittää ja resursoida jatkuvasti. Tässä on oppilaitoksilla, opettajilla ja muulla kasvatushenkilöstöllä huoltajien lisäksi keskeinen rooli. Jatkossa on kiinnitettävä huomiota erityisesti aikuisten medialukutaidon kehittämiseen, sillä nimenomaan aikuisille suunnattua mediakasvatusta on Suomessa vähän, sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) sanoo.

– Opettajat ja muu kasvatus- ja koulutusalan henkilöstö on avainasemassa turvallisuustunteen lisäämisessä, koska he tavoittavat kaikki oppijat varhaiskasvatuksesta aikuisoppilaitoksiin. Opettajien osaamisen kehittämisestä ja ajantasaisesta tutkimustiedosta pedagogisen osaamisen varmistamiseksi on huolehdittava. Päiväkodeissa, kouluissa ja muissa oppilaitoksissa on oltava myös riittävästi resursoitu johtamisjärjestelmä ja rehtoreilla ja muilla esihenkilöillä tulee olla valmiudet myös turvallisuusjohtamiseen, kansanedustaja Jukka Gustafsson (sd.) toteaa.

– Henkisen kriisinsietokyvyn ja sisäisen turvallisuuden kannalta kansalaistoiminta, kulttuuri ja esimerkiksi kirjastot ovat keskeisessä asemassa. Kulttuurin ja taiteen sekä liikunnan ja urheilun toimintamahdollisuudet tulee turvata kaikissa olosuhteissa, koska näin taataan riittävä henkinen huoltovarmuus, kansanedustaja Marko Asell (sd.) korostaa.

– Lasten oikeuksien turvaaminen on oltava yhteiskunnan ydintoimintoja myös kriisiaikana. Selonteossa asiaa onkin painotettu esimerkiksi Ukrainasta sotaa pakenevien lasten osalta. Opetus- ja kasvatuspalveluiden lisäresursointiin on kiinnitettävä huomiota. Maahanmuuttajien koulutuksen pulmiin, kuten valmistavaan opetukseen ja S2-opetuksen laatuun ja laajuuteen sekä kotouttamiskoulutukseen on haettava pysyviä ratkaisuja. Erityisesti tulee kiinnittää huomiota yksin maahan saapuneiden lasten haavoittuvaa asemaan, kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd.) painottaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Matias Mäkynen: “Lisätalousarviosta merkittäviä panoksia vihreään siirtymään ja huoltovarmuuden parantamiseen”20.5.2022 14:02:38 EEST | Tiedote

Hallitus esittää tänään päätetyssä vuoden toisessa lisätalousarviossa merkittäviä 175 miljoonan euron lisäpanostuksia vihreän siirtymän edistämiseen. Lisäksi Suomen huoltovarmuutta parantaviin toimiin esitetään yhteensä noin 293 miljoonan euron määrärahalisäyksiä. Toimenpiteet ulottuvat usealle eri sektorille liikenteessä, energiasektorilla, kotitalouksissa ja kiinteistöissä sekä teollisuudessa ja maataloudessa. Myös vihreän siirtymän investointien lupakäsittelyitä nopeutetaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme