Skanska Oy:n tulos oli kohtalainen muuttuneessa markkinatilanteessa
6.2.2023 09:05:00 EET | Skanska Oy | Tiedote
Skanska AB:n raportointirakenteesta johtuen Skanska ei julkista Suomen markkinoilta kertynyttä liikevaihtoaan ja liikevoittoaan tilinpäätösraportointinsa yhteydessä. Skanskan Suomen toimintojen tulos raportoidaan osana Skanskan pohjoismaisten liiketoimintojen kokonaisuutta.
Saatujen uusien tilausten määrä vuonna 2022 oli 510,9 miljoonaa euroa. Tilauskanta säilyi vahvalla tasolla, ja oli 1 003,3 miljoonaa euroa.
Suurimmat tilaukset vuonna 2022 olivat Ruskeasuon raitiovaunuvarikko (noin 101 M €), TYKS psykiatrinen sairaala (noin 41 M €) ja Sorrilan yhtenäiskoulu (noin 28 M €). Suurimmat asuntorakennushankkeet olivat puolestaan Skanska Kotien Helsingin Ambra (noin 38 M €) ja Helsingin Maininki (noin 26 M €).
Skanska Oy, tilauskanta ja saadut tilaukset
|
EUR milj. |
2022 |
2021 |
|
Tulouttamaton tilauskanta |
1 003,3 |
1 281,4 |
|
Saadut tilaukset |
510,9 |
1 181,2 |
Skanska Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Särkilahti kommentoi Skanska Oy:n vuotta 2022:
”Vuosi 2022 on ollut monella tapaa poikkeuksellinen, mikä on vaikuttanut myös markkinatilanteeseen. Erityisesti hiljentynyt asuntomarkkina näkyy Skanskan viime vuoden liikevaihdossa ja tuloksessa.
Asunnonostajien varovaisuuden taustalla vaikuttavat samanaikaisesti noussut korkotaso ja inflaatio, ja kuluttajien luottamusindikaattori on alhaisella tasolla. Rakentamispalveluiden osalta liikevaihtomme säilyi haasteellisesta vuodesta huolimatta hyvällä tasolla. Uusien projektien harkinta-ajat ovat pidentyneet rakennuskustannusten kallistumisen ja markkinan epävarmuuden myötä, mikä näkyi uusien töiden saannissa. Vuoteen 2023 lähdemme kuitenkin vahvalla tilauskannalla. Liikevaihdon notkahduksesta huolimatta kannattavuutemme on pysynyt kohtalaisella tasolla.
Vuonna 2022 myimme 284 asuntoa perustajaurakoimistamme kohteista (660). Vuoden 2022 lopussa meillä oli rakenteilla 980 omaperusteista asuntoa, mikä on hieman enemmän kuin vuotta aiemmin (962). Valmiita myymättömiä asuntoja oli ainoastaan 34 kappaletta. Asuntomarkkinan hiljentymisestä huolimatta käynnistimme vuoden lopulla kolme suurta asuntokohdetta pääkaupunkiseudulla. Luotamme, että hyvällä sijainnilla oleville asunnoille on kysyntää jatkossakin.
Vuonna 2022 onnistuimme työturvallisuuden parantamisessa edelleen. Työmaillamme sattui 50 poissaolon aiheuttanutta työtapaturmaa, ja tapaturmataajuutemme oli vuoden 2022 lopussa 5,8. Taajuus on parantunut edellisen vuoden tasosta (6,3).
Oikeansuuntaiseen työturvallisuuden kehitykseen on vaikuttanut muun muassa turvallisuussuunnitelmien laadukkaampi toteutus ja vaikuttavien toimenpiteiden tunnistaminen. Erityisesti keskityimme liikkumisen ja logistiikan turvallisuuden parantamiseen. Vuonna 2022 työturvallisuuteen liittyvä verkkokurssimme suoritettiin jopa 12 000 kertaaaliurakoitsijoidemme toimesta, ja skanskalaisille HSE-aiheisia verkkokurssisuorituksia kertyi 11 600. Olemme tyytyväisiä, että pitkäjänteinen panostaminen LIFE – minä välitän -kulttuuriin alkaa purra.
Keväällä 2022 jaoimme koko alan käyttöön hiilitiekarttamme julkaisemalla sen Green Building Councilin #BuildingLife-projektin yhteydessä ensimmäisenä rakennusyhtiönä Suomessa. Vuoden aikana aloitimme muun muassa siirtymän fossiilivapaisiin polttoaineisiin ja kehitimme vähähiilisen suunnittelun ohjausta edelleen. Jokaiseen hankkeeseen on löydettävissä päästövähennyskeinoja, ja haluamme auttaa asiakkaitamme saavuttamaan myös omia ilmastotavoitteitaan tätä kautta.”
Alla olevassa taulukossa esitetään Skanskan asuntokappalemäärät Suomessa ilman BoKlok-liiketoimintaa.
Asuntotuotanto, kappalemäärät Suomessa
|
Asuntomyynti |
2022 |
2021 |
|
Omaperusteinen tuotanto |
284 |
660 |
|
Neuvottelu-urakat |
154 |
719 |
|
Yhteensä |
438 |
1 379 |
|
Omaperusteinen tuotanto |
2022 |
2021 |
|
Aloitukset |
431 |
698 |
|
Valmistuneet |
413 |
711 |
|
Valmiit myymättömät |
34 |
15 |
|
Rakenteilla |
31.12.2022 |
31.12.2021 |
|
Omaperusteinen tuotanto |
980 |
962 |
|
Neuvottelu-urakat |
767 |
964 |
|
Muu urakkatuotanto |
893 |
1 286 |
|
Yhteensä |
2640 |
3 212 |
Yhteyshenkilöt
Skanska Oy, toimitusjohtaja Tuomas Särkilahti, puh. 040 560 2103, tuomas.sarkilahti[at]skanska.fi
Skanska Oy, viestintäpäällikkö Pilvimaari Strömberg, puh. 040 519 4787, pilvimaari.stromberg[at]skanska.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska Oy -konserni työllisti vuoden 2022 lopussa 2 020 henkilöä Suomessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skanska Oy
Uudet ympäristöluokitellut kodit viimeistelevät asuinkorttelin Helsingin Oulunkylässä17.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Helsingin Oulunkylän Veräjämäkeen rakentuu Skanskan toteuttama kylämäinen kolmen kohteen kortteli, jonka viimeisen kohteen ennakkomarkkinointi on nyt alkanut.
Skanska toteuttaa Haartmaninkatu 3:n B- ja C-siipien peruskorjauksen Helsingissä27.2.2026 08:45:09 EET | Tiedote
Skanska ja Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy ovat sopineet Haartmaninkatu 3:n B- ja C-siipien peruskorjauksesta Helsingin Meilahdessa. Korjaustyöt käynnistyvät maaliskuussa 2026, ja urakan arvioidaan valmistuvan loppuvuodesta 2028. Urakan arvo Skanskalle on 28 miljoonaa euroa.
Rakentaminen Skanskassa kääntyi kasvuun vuoden 2025 loppua kohti – asuntoprojektikehityksen markkina yhä haastava9.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Skanska Oy -konsernin vuoden 2025 liikevaihto supistui 3 prosenttia vuoteen 2024 nähden. Asuntoprojektikehityksen haasteellisen markkinan takia myös liikevoitto jäi edellisvuodesta.
Nimityksiä Skanskassa datakeskus- ja teollisuusrakentamiseen sekä Länsirannikon uuden tulosyksikön johtoon29.1.2026 09:35:48 EET | Tiedote
Sakari Jämsä on nimitetty vastaamaan datakeskus- ja teollisuusrakentamisesta, ja Milja Leppänen ottaa vetovastuun Länsirannikon uudesta tulosyksiköstä.
Skanska vahvistaa toimintaansa Länsirannikolla29.1.2026 09:02:06 EET | Tiedote
Skanska Talonrakennus Oy:n Pohjois-Suomen alueyksikkö ja Länsi-Suomen Satakunnan tulosyksikkö ovat yhdistyneet uudeksi Länsirannikon tulosyksiköksi, joka toimii Länsi-Suomen alueyksikön alla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
