NYAB Oyj

Skartan tavoitteena on olla mukana vetytalouden etulinjassa – hankkii käyttöönsä Suomen ensimmäisen uuden sukupolven vetyauton

Jaa

Puhtaan tulevaisuuden rakentaja Skarta Group Oyj julkaisi syyskuussa uuden strategiansa päälinjaukset, joiden mukaisesti yhtiön tavoitteena on laajentaa toimintaansa tuulivoiman, aurinkoenergian ja vetyratkaisujen arvoketjussa kohti puhtaan energian kokonaishankkeiden kehittämistä, rakentamista ja omistamista. Yhtiön kasvu pohjautuu vahvaan erikoisrakentamisosaamiseen, ja se on esimerkiksi ollut mukana yli sadan tuulivoimalan rakentamisessa.

Tuuli- ja aurinkovoiman lisäksi Skarta haluaa korostaa myös vetytalouden asemaa strategisena painopisteenään ja toimia tulevaisuuden vetytalouden etulinjassa. Konkreettisen esimerkin osoittamiseksi Skarta on hankkinut käyttöönsä Suomen ensimmäisen uuden sukupolven vetyauton. Hyundai Nexo -polttokennoauton käyttövoimana on puhdas vety, ja sen pakoputkesta tulee vain vesihöyryä.

”Haluamme vauhdittaa vetytalouden etenemistä Suomessa, tehdään se sitten vaikka auto kerrallaan. Vetyautojen tankkausverkostoa ei Suomessa vielä ole, mutta Skartan tavoitteena on olla mahdollistamassa erilaisten vetyhankkeiden toteutumista. Haluamme osoittaa esimerkillämme, että vihreän vedyn teknologian kehittäminen, vedyn tuottaminen ja sen käyttöönotto niin liikenne- kuin teollisuuskäytössä on ensiarvoisen tärkeää koko Suomelle”, Skarta Group Oyj:n toimitusjohtaja Tuomas Hirvonen kommentoi.

Skarta on energiatoimialan ja vetytalouden muutoksessa etujoukossa

Skarta kehittää puhtaan energian hankkeita Suomessa ja Ruotsissa erityisesti Vierivoima-konseptillaan, joka tarjoaa lähellä tuotettua hiilineutraalia sähköä paikalliseen käyttöön kunnille ja teollisuuden toimijoille. Tuuli- ja aurinkovoiman tuotanto kasvaa molemmissa maissa kovaa vauhtia, joten niillä on erinomainen mahdollisuus tuottaa vihreää vetyä myös vientituotteeksi.

”Näemme vihreässä vedyssä erinomaisia kasvumahdollisuuksia Skartan liiketoiminnalle. Erilaiset tulevaisuuden vetyratkaisut kuuluvat saumattomasti uusiutuvan energian käyttöön ja varastointiin. Kunnat, joiden kanssa olemme tehneet yhteistyötä osana Vierivoima-konseptiamme, ovat olleet erittäin kiinnostuneita vetyratkaisujen yhdistämisestä tuuli- ja aurinkoenergiaan”, Hirvonen kommentoi.

Skarta on vahva toimija vetytalouden potentiaalisella johtavalla alueella

Skartan kotipaikka on Oulu. Yhtiö on vahva toimija Perämerenkaaren alueella, joka on sekä vedyn tuotannon että kulutuksen kannalta keskeinen alue. Jotta vetyhankkeet voivat olla taloudellisesti kannattavia, vihreän vedyn tuotannon yhteydessä syntyvä lämpö ja happi on hyödynnettävä täysimääräisesti. Tuotantolaitosten sijainti on tällöin keskeisessä asemassa. Perämeren rannikon raskaan teollisuuden keskittymät mm. Kokkolassa, Raahessa, Oulussa ja Kemi-Tornion alueella ovat suuria potentiaalisia vedyn käyttäjiä, joten alueesta voi muodostua yksi Euroopan tärkeimmistä vetytalouden keskittymistä.

Perämerenkaaren alueeseen kuuluvan Pohjois-Ruotsin Norrbottenin alue on myös keskeisessä roolissa vetyteollisuuden tulevaisuudessa. Alueella on käynnistymässä useita merkittäviä vetyhankkeita, kuten esimerkiksi LKAB:n, SSAB:n ja Vattenfallin puhtaan teräksen HYBRIT-projekti. Alueelle suunnitellut hiilivapaan teollisuuden investoinnit ovat kymmenien miljardien eurojen arvoiset. Skartalla on vahva jalansija Norrbottenin alueen vaativan erikoisrakentamisen markkinoilla.

Oulun yliopistossa on vetyaiheisesta tutkimuksesta pitkät perinteet, ja yhteistyötä yksityisten sekä julkisten tahojen välillä on jo vahvasti kehitetty. Myös Skarta haluaa osallistua vetytalouden rakentamiseen ja olla mahdollistamassa hankkeiden toteutumista. Erityisesti vedyn tuotanto- ja varastointilaitosten sekä siirtoverkoston rakentaminen yhteistyössä yhtiön asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa on merkittävä potentiaalinen markkina-alue, joka voidaan luontevasti yhdistää Skartan nykyiseen liiketoimintaan kuuluviin aurinko- ja tuulivoimahankkeisiin.

Tietoa Skartasta

Skarta on puhtaan tulevaisuuden rakentaja, jolla on vuosikymmenien kokemus vaativista rakennushankkeista. Strategiamme pohjautuu vahvaan erikoisrakentamisosaamiseen ja tavoitteenamme on laajentaa toimintaamme tuulivoiman, aurinkoenergian ja vetyratkaisujen arvoketjussa kohti puhtaan energian kokonaishankkeita, joissa näemme erinomaisia kasvumahdollisuuksia. Skartan pääkonttori sijaitsee Oulussa ja sillä on yli 180 työntekijää eri toimipisteissä Suomessa ja Ruotsissa.

Tietoa vihreästä vedystä

Tällä hetkellä arviolta 95 % tuotetusta vedystä valmistetaan edelleen fossiilisilla polttoaineilla. Uusiutuvalla energialla tuotetun vihreän vedyn tuotanto on pientä, mikä johtuu sen korkeammista kustannuksista. Tuotannon kannattavuutta parantavat teknologian kehittyminen sekä päästökauppamekanismi, joka kannustaa muuttamaan erityisesti teollisuuden ja liikenteen hiilidioksidipäästöjä tuottavia prosesseja vetypohjaisiksi.

Vihreän vedyn pääkäyttökohteita ovat liikenne, teollisuus ja lämmitys. Yhteiskunnan sähköistyessä vety voi toimia myös merkittävänä energian varastointi- ja tasapainottamisratkaisuna, jonka merkitys kasvaa erityisesti tuuli- ja aurinkovoiman tuotannon kasvaessa. Vihreää vetyä hyödynnetään myös ns. power-to-x-teknologioissa, joissa vihreän vedyn avulla voidaan valmistaa esim. synteettisiä polttoaineita tai ammoniakkia.

Vihreän vedyn laaja käyttöönotto on edellytys myös hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamiseksi. Vetytalouden asema osana tulevaisuuden energiamurrosta ja ilmastonmuutoksen hidastamista on tunnistettu laajasti, ja sekä EU että yksittäiset jäsenvaltiot tukevat sen kehittämistä kymmenillä miljardeilla euroilla mm. elpymisrahaston kautta. Kaikilla globaaleilla talousmahdeilla on kunnianhimoiset vetystrategiansa, joten vetyteollisuuden ratkaisujen kysyntä kasvaa merkittävästi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Skarta on puhtaan tulevaisuuden rakentaja, jolla on vuosikymmenien kokemus vaativista rakennushankkeista. Strategiamme pohjautuu vahvaan erikoisrakentamisosaamiseen ja tavoitteenamme on laajentaa toimintaamme tuulivoiman, aurinkoenergian ja vetyratkaisujen arvoketjussa kohti puhtaan energian kokonaishankkeita, joissa näemme erinomaisia kasvumahdollisuuksia. Skartan pääkonttori sijaitsee Oulussa ja sillä on yli 180 työntekijää eri toimipisteissä Suomessa ja Ruotsissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta NYAB Oyj

NYAB planerar att genomföra domicilbyte till Sverige genom en gränsöverskridande ombildning och har ansökt om avnotering av sina aktier från Nasdaq First North Growth Market Finland4.3.2024 15:05:00 EET | Tiedote

Styrelsen för NYAB Abp (”NYAB” eller ”Bolaget”) har idag godkänt en gränsöverskridande ombildningsplan avseende överföringen av NYAB:s registrerade säte från Finland till Sverige. Som en del av överföringen av notering av NYAB:s aktier från Nasdaq First North Growth Market Finland (”Nasdaq First North Finland”) till Nasdaq First North Growth Market Sverige (”Nasdaq First North Sverige”), med målsättning att noteras på Nasdaq First North Sveriges Premier-segment, har NYAB även lämnat in en ansökan om avnotering till Nasdaq Helsinki som bland annat är villkorad av att den gränsöverskridande ombildningen implementeras och att aktierna blir godkända för att tas upp till handel på Nasdaq First North Sverige.

NYAB tecknar avsiktsförklaring om förvärv av marint anläggningsbolag1.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

NYAB har tecknat en avsiktsförklaring (”LOI”) om förvärv av Dyk & Anläggning Stockholm AB, ett bolag specialiserat inom undervattens- och sjöbaserad anläggningsverksamhet över hela Sverige. Köpeskillingen uppgår till 26 miljoner kronor, varav 13 miljoner kronor betalas som kontant vederlag och resterande genom en riktad nyemission till Dyk & Anläggning Stockholm AB:s aktieägare. Avsiktsförklaringen tecknades 29 februari, och ett fullbordande av förvärvet är villkorat av en tillfredställande Due Diligence granskning. Closing beräknas ske under april månad.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye